Vaateaarteet: Perus mustat Clarksit

shoes01.jpg

 

Saaneen esitellä viimevuoden viimeiseksi jääneen ostokseni: mustat perus mokkakengät. Tällä hetkellä kovassa huudossa olevat Clarksit olivat olleet tarkkailuni kohteenani jo jonkun aikaa ennen kuin päätin ostaa ne viime joulukuussa.

 

Vaikka olin nähnyt kyseisiä kenkiä tallustamassa ympärilläni useaan otteeseen, ainoastaan kun lähdin ystäväni makutuomariksi kenkäostoksille ja päädyin itse sovittamaan huvikseni kenkiä, innostuin niistä täysin. Olin pitkään haaveillut mustista kävelykengistä, sillä vaikka minulla on iso kenkäkokoelma, suurin osta kengistä on sen verran korkeakorkoisia, etten niitä tule juuri käyttäneeksi. Vasta lähivuosina olen alkanut kaivata enemmän matalia kenkiä, sillä loppujen lopuksi käytän niitä kaikkein eniten ja samalla ne tuppaavat kulumaan minulta melko nopeasti puhki. En myöskään edes muista omistaneeni koskaan kokonaan mustia matalia kenkiä vaikka asujeni puolesta olisinkin sellaisia kaivannut.

 

Kenkieni ensimmäinen käyttökerta ei kuitenkaan ollut mikään paras mahdollinen, sillä kenkä hankasi niin pahasti jalkaani, etten vähään aikaan kyennyt sujauttamaan turvonnutta jalkaani kengän sisälle. Onneksi hankauma tapahtui vain ensimmäisellä käyttökerralla, jonka jälkeen olenkin voinut käyttää kenkää normaalisti, joten ei-niin-mielekkäästä alusta huolimatta olen ollut todella tyytyväinen ensimmäiseen mustaan matalaan kenkäpariini.

 

Kuva: Kadonnutta aikaa etsimässä

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *