Ajatuksia mahasta ripauksella feminismiä ja kehopositiivisuutta höystettynä

Kai siitä on äitiysblogissa kirjoitettavava: mahasta.

Ensin strategisista luvuista (koska nehän meitä kaikkia naapurikyyliä kiinnostavat, vai mitä?). Vatsan ympärys on nyt, viikolla 28, kasvanut noin kymmenen senttiä. Näyttää enemmältä kuin kuulostaa, vaikka maha on edelleen onneksi yllättävänkin ihmismäisissä mitoissa. Samoin vyötärön ympärys on kasvanut lähemmäs kymmenen senttiä, mikä tuntuu vähän oudolta. Kiloja on tullut 13. Netistä löytyvät taulukot ovat yllättävänkin yhdenmukaisia, ja niiden mukaan kiloja olisi kokoiselleni saanut tulla tähän mennessä 9 ja raskauden loppuun mennessä enintään 16. Tosin olen aina ollut painoindeksin mukaan siinä normaalipainoisen ja lievästi ylipainoisen rajalla, ja ylipainoisena kiloja saisi tulla maximissaan 12, hups!

Ymmärrän, että painonnousun vartioimiseen liittyy terveydellisiä tekijöitä. Nopeasti kertyvä paino voi kertoa raskausmyrkytyksen riskistä, eikä liika sokerin syönti (jos nyt painonnousussa edes on kyse siitä!) koskaan ole terveellistä. Joidenkin tutkimusten mukaan riski vauvan suurikokoisuuteen kasvaa 18 ”lisäkilon” kohdalla. Olen myös kuullut epämääräisiä juttuja siitä, kuinka painon kertyminen raskausaikana kasvattaa lapsen riskiä sairastua myöhemmin diabetekseen tai saada ylipainoa.

Väitän silti, että monet peloista syntyvät otsikoista, joilla ei ole mitään tekemistä terveyden tai äidin ja lapsen hyvinvoinnin kannalta. En jaksa laskea, montako otsikkoa odotusajan ruokavaliosta, liikunnasta, synnytyksestä palautumisesta ja odotusajan jälkeisestä liikunnasta olen nähnyt. Raskauden/äitiyden ja kovaa treenaamisen yhdistämiseen keskittyville blogeille on jopa oma portaalinsa! Okei, jos normaali liikunta ei enää tunnu hyvältä, voi olla kiva saada vinkkejä siitä, mitä tynnyri mahan päällä voi oikein tehdä. Ongelma tulee siinä, kun koko ajan kaikkialta syötetään ajatusta siitä, että raskaana(kaan) ei olisi ok olla väsynyt ja vähän armollisempi itselleen. Tai siitä, että jo synnärillä pitäisi vetää (raskautta edeltäneen koon) lenkkitrikoot jalkaan ja juosta vauvan kanssa kotiin. Ei raskaus ole mikään syy antaa itsensä ”levitä sotanorsuksi”, kuten keskustelupalstoilla huudellaan, mutta erilaiset vaivat ja väsymys ovat todellisia ja kuuluvat asiaan, ja silloin se, ettei tarvitsisi lähteä räntäsateessa lenkille ja pitää itseään nälässä, ei ole mielestäni kohtuuton toive. (Eikä se kyllä olisi ei-raskaanakaan!) Oman jaksamistason mukainen liikunta ja terveellisesti syöminen riittää – ja pahimpina (ja parhaimpina) päivinä saa tietysti lipsuakin.

Väite, että naisesta tulee raskauden ja äitiyden myötä paljon konformistisempi, pitää kyllä omalla kohdallani täysin paikkansa. Vaikka näytän mielestäni ihan ok:lta enkä mieti ulkonäköäni nykyään kovin paljoa (tosin kaikki on suhteellista), kiinnostaa ihan hirveästi, paljonko muut ovat näillä viikoilla saaneet painoa. Paljon vähemmän, apua! Pitäisikö nyt alkaa huolestua, laihduttaa, vähentää herkuttelua ja lisätä liikuntaa (liitoskivuista ja harjoitussupistelusta huolimatta)? Ehkä ihan terveyden kannalta voisi alkaa kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä syö. Mutta minkään ulkonäköpaineiden takia en ala painoani kontrolloida ja aion jatkossakin syödä tarpeeksi. Lopulta uskon, että terveellisempää lapselle, ja äidille, on, että äiti on pikkuisen pyöreä ja onnellinen kuin jokaista suupalaansa vahtiva crossfittaava stressihirviö. Sitä paitsi, itselleni kelpaan hyvin näin ja miehelle myös. Millä muulla on väliä?