Hehkeä keskiraskaus on nyt ohitettu, ja se alkaakin pikkuhiljaa tuntua oloissa: närästys ja liitoskivut ovat jokapäiväinen vaiva ja kenkien pukeminenkin alkaa olla jo haastavaa. Ihme kyllä, nukkuminen on kuitenkin parantanut – tosin sekin saattaa johtua vain työstressin vähenemisestä. Joten, on aika luoda katsaus ohi kiitäneeseen toiseen kolmannekseen.

Viikot 13-16

Toisen kolmanneksen alku tosiaan oli sitä hehkeää keskiraskauden aikaa. Oman jaksamisen kannalta tärkeintä oli, kun jatkuva väsymys alkoi hellittää ja hereilläoloaikana ehti jotain muutakin kuin syödä. Henkisen jaksamisen kannalta tärkeää oli myös epävarmojen viikkojen yli pääseminen, vaikka vasta puolenvälin rakenneultran jälkeen (suurin osa) viimeisistäkin peloista kaikkosi. Näillä viikoilla maha alkoi kasvaa, mikä pakotti tekemään ensimmäisiä hankintoja. Äitiyshousut ja liivinsuojukset olivat tässä vaiheessa ”must”, vaikka jälkimmäisiä en muutaman viikon jälkeen onneksi enää päivisin tarvinnutkaan. Uskalsin myös viimein liittyä Facebookissa maaliskuisten ryhmään, mistä onkin ollut paljon vertaistukea. Kaiken kaikkiaan, näillä viikoilla raskaus tuli siis rytinällä paljon todellisemmaksi, mikä välillä johti myös uudenlaisten, elämänmuutokseen liittyvien pelkojen palaamiseen.

Viikot 17-20

Raskaus edistyi omalla painollaan. Kun katson kalenteria taaksepäin, en nyt jaksaisi enää millään tuollaista työtahtia, mutta en muista tuolloin poteneeni, yksittäisiä päiviä lukuun ottamatta, minkäänlaista työstressiä tai väsymystä. En toisaalta muista tunteneeni oloani kovin hehkeäksikään. Raskauden ”hehku” loppuikin näille viikoille, joten omalla kohdallani energinen keskiraskaus jäi lähinnä muutaman viikon mittaiseksi normaalitilan palautumiseksi. Näillä viikoilla saimme myös viimein kerrottua molempien vanhemmille ja sisaruksille raskaudesta. Muille sukulaisille kertomista halusimme viivyttää rakenneultran jälkeiseen aikaan.

Viikot 21-24

Viikon 21 alussa oli kauan odotettu rakenneultra. Kaikki vaikutti olevan hyvin, ja saimme tietää odottavamme pientä poikaa. En sinänsä kauheasti jännittänyt, mutta vasta rakenneultran jälkeen uskalsin pikku hiljaa alkaa ajattelemaan myös aikaa raskauden jälkeen. Myös tieto lapsen sukupuolesta konkretisoi asiaa kummasti. On oikeastaan todella hassua, kuinka paljon todellisemman tieto siitä, mitä tyypillä on haarovälissä, siitä teki. Näillä viikoilla lapsi muutenkin konkretisoitui paljon: ensimmäiset varmasti tunnistettavat potkut tunsin noin viikko rakenneultran jälkeen ja samoin mies siitä vielä noin viikon kuluttua. Samoihin aikoihin palasivat vaivat. (Oletetut) harjoitussupistukset vähänkään pidempien kävelylenkkien yhteydessä tulivat nopeasti hyvinkin tutuiksi, ja energiatasot etenkin huonommin nukuttujen öiden jälkeen laskivat selvästi. Näin jälkikäteen voi todeta, että oma rytmini siis seurasi aika tarkalleen esim. Kaksplussan jaottelua, jossa toinen kolmannes loppuu näihin viikkoihin.

Viikot 25-28

Vähän jaottelun mukaan nämä viikot olivat vielä toista kolmatta tai sitten jo kolmatta. Oli miten oli, näillä viikoilla olo todella alkoi olemaan jo kolmannen kolmanneksen oloinen. Vanhojen vaivojen, ja niiden pahenemisen, lisäksi kuvioihin tulivat liitoskivut, ja esim. sängystä tai sohvalta ylös nouseminen alkoi kasvaneen mahan ja selkäkipujen takia käydä välillä haastavaksi. Vaikka fyysinen vointi heikkeni, meni psyykkisellä puolella mielestäni koko ajan paremmin: vauva alkoi tuntua todellisemmalta ja enemmän omalta. Aloimme myös tehdä ensimmäisiä hankintoja ihan lasta itseään varten. Miehen sukulaisilta saimme vaunut, ja netistä ostimme joitain tarpeellisimpia tavaroita kuten hoitoalustan, ammeen ja tuttipulloja (sekä mies minulta salaa muun muassa vaippoja, kun olin sanonut, ettei tuollaisia mistä tahansa saatavia tuotteita kannattaisi vielä ostaa kaappeihin lojumaan…). Tulevan konkretisoituminen ihan käytännön tasolla tuntui aluksi vähän hurjalta, mutta aika pian vaunut olohuoneessa ja tuttipullot keittiön kaapissa alkoivat tuntumaan ihan luonnolliselta.

En kauheasti tapaa asettaa odotuksia sille, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu, mutta silti yllätti se, kuinka myöhään ensimmäiset potkut tuntuivat ja kuinka myöhään osasi alkaa orientoitua siihen, että vauva todella on todellinen ja että se todella jossain vaiheessa tulee uloskin. Jälkimmäisten suhteen prosessointi on edelleen käynnissä. Rakenneultraan ja ensimmäisiin potkuihin asti viikot tuntuivat matelevan eteenpäin, mutta siitä asti on ollut koko ajan niin paljon touhuttavaa ja mietittävää myös raskauden tiimoilta, että aika on kulunut ihan lentämällä. Hurjaa, että ollaan jo kolmosella alkavilla viikoilla!

Nyt, kun ollaan viimeisellä kolmanneksella ja tärkeimmät hankinnat (sänkyä lukuun ottamatta) on tehty, alkaa tuleva vauvaperhearki jälleen jännittää – tosin nyt hyvin paljon todellisemmalla tavalla kuin raskautta vasta suunniteltaessa tai toisen kolmanneksen alussa. Välillä tuntuu, että saisi se vauva jo tulla, että pääsisi näkemään, millaista sellainen arki meidän kohdallamme todella on ja ettei tarvitsisi enää sitä jännittää. Tosin useammin ajattelee, että luojan kiitos, että siihen on vielä kymmenen viikkoa. Enää kymmenen viikkoa. No, kuten mieskin on todennut, jos ei osaa päättää, onko jäljellä oleva aika liian pitkä vai lyhyt, niin ehkä se sitten on ihan hyvän pituinen.