Rakenneultrassa

Raskauden alussa ihmettelin, miten kukaan voi ikinä päästä rakenneultraan asti. Hassua, miten vain yhden keskenmenon jälkeen raskauden jotenkin odottaa päättyvän viimeistään toisen kolmanneksen alkuun.

Täällä on kuitenkin kaikki edelleen hyvin.

 

Ennen rakenneultraa mies ei saanut unta useampaan yöhön. Itselläni oli tunne, että kaikki on siellä hyvin. Toki jännitti.

Päivä oli kaunis. Ultrassa kaikki oli hyvin.

Sydämen kammiot löytyivät. Aivojen rakenteet olivat hyvin kehittyneet. Koko vastasi viikkoja ja vähän päällekin.

 

Helpottuneena siitä, että kaikki on hyvin, unohdin, että voisimme kysyä sukupuolta.

Kätilö muisti. Mies vastasi myöntävästi. Kätilö kertoi, että sitä voi joskus olla vaikea sanoa, mutta tämä on kyllä selvä poika.

Pettymys. Ei sittenkään. Jännitys. Minustako pojan äiti? Maailman luonnollisin ajatus. Meidän pieni poika.

 

Meidän pieni poika minun vatsassani. Ei enää mikään solurypäs, vaan ihan ihmisen näköinen poikavauva.

Pidän kättäni vatsallani. Se kasvaa jo. Käteni alla ihan uusi ihminen, minun ja miehen rakkaudesta luotu.

Tuntuu hyvältä.

 

Tänään pyörähti käyntiin viikko 22. Epätodellinen olo.