Viikolla 14

Viikolla 14…

-väsymys on viimein alkanut hieman hellittää. Viime viikkojen flunssa + alkuraskaus -yhdistelmä ei tosin ole auttanut asiaa, mutta pientä edistystä on onneksi havaittavissa.

-on muutenkin alkanut olla ihmismäisempi olo: enää ei tarvitse neljäätoista tuntia unta päivässä (reilun kymmenen tunnin yöunet riittävät) ja pallokalamainen turvotus on hieman hellittänyt. Tosin uutena oireena ovat tulleet, onneksi vielä hyvin satunnaiset, itkukohtaukset esimerkiksi siitä, kuinka hyvää jokin ruoka on tai miehen kylmävesikatkon aikana todetessa, ettei kuumaa hanavettä saa juoda. Huoh.

-maha on alkanut pikkuhiljaa kasvaa. Ensin se tuntui pienenä kumpuna selällään maatessa, nyt jo seistessäkin omaa napaansa reilut kaksikymmentä vuotta tuijottaneena huomaa pienen eron. Suurin osa on tietysti edelleen turvotusta.

– samalla oman kehon muuttuminen on alkanut ahdistaa. Toisaalta ihanaa vihdoin tuntea kasvava vauvamaha, toisaalta joutuu sopeutumaan isomman ihmisen identiteettiin (vaikka tietää sen olevan syystä ja väliaikaista) ja ostamaan isompia vaatteita kuin koskaan ajatteli joutuvansa ostamaan.

-miettimään ensimmäisiä hankintoja. Esimerkkinä juurikin nuo äitiysvaatteet, joita en juuri siitä vaatekaupasta löytänyt ja jotka käsittääkseni sopivatkin paremmin loppuraskauden muotoihin, joten päädyin vain ostamaan tavallisia paria kokoa isompia vaatteita.

-rinnat ovat alkaneet vuotaa. Toisena hankintana olen joutunut ostamaan jo nyt liivinsuojia, kun muutamista paidoista on tullut maito(?) läpi eikä se kuulkaa ihan helposti vaatteista lähde. Ei mitään hajua, mistä tällaisia vauvajuttuja voisi ostaa, joten nämä päädyin ostamaan netistä.

-pitäisi ehkä edellä mainittujen ja tulevien tarpeiden takia alkaa ottaa selvää asioista. Tähän asti on ajatellut, että vielä ollaan niin alussa ja että aikaa on, mutta ehkä toisella kolmanneksella pitäisi jo alkaa ainakin miettiä osaa hankinnoista…

-ollaan tosiaan jo toisella kolmanneksella, hui! Ja siis jo varmemmilla viikoilla, tupla-hui! Kun ei enää tarvikaan koko ajan pelätä keskenmenoa, alkaa ajoittain edellisestä raskaudesta tuttu ahdistus nostaa päätään. Samalla ”vielä yhdeksän kuukautta” -ajattelu on muuttunut ”enää puoli vuotta” -ajatteluksi – ei hyvä yhdistelmä.

-pitäisi alkaa kertoaa sukulaisille ja ystäville asiasta. Toisaalta ei haluaisi kertoa liian varhain ja pitää asia vielä hetki omana tietona, mutta toisaalta olisi kiva kertoa itse ennen kuin maha kertoo. Ja toisaalta kertominen tekisi asiasta varmasti huomattavasti todellisempaa. En tiedä, olenko valmis siihen.