Turistit Tampereella

Johan on päivät vierähtäny taas, tämäkin juttu ollut jo monta päivää työn alla, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Olin siis Tampereella pyörimässä toissalauantaina, kun juhlittiin meikän veljen ja hänen vaimonsa pienen tytön ristiäisiä. Ristiäisiä, joista mulla ei tietenkään ole laittaa yhtäkään kuvaa, koska kuvasin veljen kameralla. Anyways, ristiäiset oli ihanat ja tyttö valloittava! 🙂 Kuskina oli yksi mun kaveri ja alkuperäinen idea olikin käydä siellä ristiäisissä, niiden jälkeen pyörähtää jossain terassilla, ja lopulta suunnata illaksi takaisin kotipaikkakunnalle viikonlopun viettoon.

Joku nero, eli tietysti minä, sai menomatkalla arvattavasti aivan loistavan idean.. ”Ei vitsi, tässä kun nyt vapaalla ollaan, niin pitäiskö ottaa hotellihuone ja jäädä Tampereelle yöksi?!” Ja muutamien puheluiden jälkeen olikin huone varattuna Hämeenpuiston Cumuluksesta, hupsista. Sillävälin kun kävin juhlimassa ristiäiset kaveri kävi etsimässä oikean hotellin, Cumuluksia kun on keskustan alueella kolme vai neljä…?

Kuvat on muuten taas vaihteeksi kännykällä räpsitty eli laatu huimaa päätä, mutta koitetaan kestää.

kuva0333.jpg

Ristiäisten jälkeen heitettiin kamat hotellille ja laitettiin skumpat kylmään. Ihmeteltiin hetki huoneessa, kun kaveri saa loistavista ideoista seuraavan; ”Pitäiskö lähteä käymään Särkänniemessä?! Jos ostettais vaikka pari laitelippua tai jotain?” Sinne siis, lippuluukulla tosin havaittiin ettei laitelippuja myydä, joten extempore rannekkeet käteen ja laitteisiin pyörimään. Great.

kuva0285.jpg

kuva0283.jpg

Tottahan se on, että kaikki parhaat ideat syntyy ihan extempore, ja päivä Särkänniemessä oli kyllä huippu! Kävi vieläpä niin hyvä tsägä, että kyseessä oli päättäjäispäivä, eli kaikki laitteet oli viimeistä päivää auki. Mikähän siinä muuten on, kun huvipuistoissa tuntuu olevan vuosi vuodelta vaan hauskempaa? 😀 Ja kyllä, Vekkula on pakollinen.

2013-09-07-125.jpg

Loppuun asti kirmattiin laitteissa (okei käytiin juomassa yhdet bisset, kun kaikki parhaat laitteet oli juostu jo moneen kertaan läpi, ja piti päästä hetkeksi istumaan), ja kellon lähestyessä yhdeksää maleksittiin hymyt korvissa kohti Näsinneulaa katsomaan ilotulitusta. Olen muuten vakaasti sitä mieltä, että huvipuistojen pitäisi olla pidempään auki, koska voi juku miten ihanalta kaikki valot näyttää, kun ilta alkaa hämärtyä. Melkeen yhtä tunnelmallista kuin elokuvissa hei.

kuva0294.jpg

kuva0293.jpg

kuva0302.jpg

kuva0297.jpg

Kun joskus kymmenen maissa päästiin hotellille, käytiin siinä raflan terassilla juomassa bisset ennekun napattiin huoneesta skumppa mukaan ja lähdettiin ihmettelemään Tampereen yötä. On muuten todella epäloogisesti sijoiteltu kaikki baarit ja yökerhot keskustassa, siellä pysäyteltiin ihmisiä ja kyseltiin mistä mikäkin baari löytyy… 😀

kuva0344.jpg

kuva0313.jpg

Päädyttiin lopulta tsekkaamaan Puuma ja Screen, joista jälkimmäinen sai hyvät arvostelut – kiva paikka ja mukavaa henkilökuntaa. Puumassa oltiin ovelia, ihmeteltiin ilmaista narikkaa ihan innoissamme, kunnes portaiden yläpäässä perittiin kuuden euron sisäänpääsymaksu… 😀 Pilkun aikoihin lähdettiin Mäkin kautta takasin hotellille, oli tosi hauska ilta vaikkei paljon ehdittykään juhlia, kun meni kaikki aika siihen seilaamiseen baareja etsiessä.

kuva0342.jpg

Seuraavan aamun onko hyvä olo – kuva, oli tosin yllättävän hyvä!

kuva0329.jpg

kuva0327.jpg

Aamupalat hotellilla ennen lähtöä, siis taivaallista! 😀 Kahvia, leipää, jugurttia, salaattia, omenamehua… <3 Kyllä, rakastan hotelliaamupalaa.

 

Hieno reissu tuli heitettyä, pitäis lähteä useamminkin vähän toisiin maisemiin – piristää kummasti!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Pala todellisuutta

Sain pienen inspiraation taannoin Kristaliinan tontilla nähdystä jutusta, jossa valaistiin hieman sitä, kuinka ”bloggaajat elävät äärimmäisen kiehtovaa ja hohdokasta elämää”, kuten otsikko kertoo.

Seuraan lukuisia blogeja, joissa kuvat ovat kauniita, teksti viimeisen päälle hiottua ja kaikki yksinkertaisesti toimii. Aina. Eikä tarkoitus ole kritisoida missään nimessä, pyrin itsekin kirjoittamaan siten, että teksti on jollain tapaa ymmärrettävää ja käsittelemään kuvia, jotta blogi olisi esteettisesti miellytävää seurattavaa. Totuus vain on se, ettei ainakaan täällä kaikki ole aina niin hohdokasta, kuin mitä kuvat saattavat antaa olettaa.

Tästä syystä päätin räpsiä kuvia todellisesta elämästä, todellisista tilanteista kännykän kameralla pari päivää, ja iskeä niitä tänne rehellisinä ja käsittelemättöminä. Täällä ei nähdä niitä leikkokukkia lasimaljakoissa, tai kerran viikossa tehtyä suursiivousta.

 

kuva0215.jpg

Täällä on pieni tyttö, joka herättää meikän joka aamu kuuden ja seitsemän välillä, ja ei, en nouse ylös lauleskellen ja ryhdy reippaasti kaikenmaailman aamuaskareisiin. Yleensä annan Nellille ruokaa, vaihdan vaipan ja koitan käydä vielä hetkeksi torkkumaan. Pinnasängyn takalaidalla roikkuu Nellin vaatteita, jotka ovat matkalla kaappiin/pesuun/päälle päivävaatteiksi. Kahteen ensin lueteltuun harvemmin päätyvät kovin ripeästi.

 

kuva0221.jpg

Kun olen saanut kammettua itseni sängystä ja Nellin viihtymään hetkeksikään leikkiensä parissa, keitän kahvit, teen ohessa ehkä jotain aamupalaa ja käynnistän tietokoneen. Joka muuten on päällä joka ikinen päivä – koko päivän. Selaan facebookin, iltalehden uutiset ja suosikkiblogit – jos ehdin. Mutta totuus on se, että vietän tietokoneella päivittäin aikaa melko paljon. Etenkin öisin, kun Nelli on vihdoin käynyt nukkumaan ja tiedän saavani istua siinä kaikessa rauhassa ainakin kahteen tai kolmeen, kunnes Nelli herää syömään. Ja kyllä, valvon myöhään joka ilta ja huomaan sen olleen huono idea joka aamu. Myönnetään, paha tapa.

 

kuva0198.jpg

Keittiössä vallitsee lähes joka päivä enemmän tai vähemmän hallitsematon kaaos. Tai eipä tuo edes ole mikään keittiö, vaan keittokomero. Jos omistaisin oikean keittiön, en välttämättä joutuisi käyttämään hellaa työ-/laskutasona. Vielä on onneksi aikaa piilottaa veitset ja sakset jonnekin mistä löydän ne vielä itsekin, ennenkuin tuo tyttö oppii kävelemään.

 

kuva0251.jpg

Soseiden syöminen näyttää välillä tältä. Lisätkää tuohon vielä ultimaattinen sotku, jonka puolivuotias on saanut aikaan ”mä haluan syödä ihan itse”-taktiikalla, ja länttäämällä kättä lusikkaan ja siitä vaatteille/naamaan/pöytään. Great. Enkä edes tee soseita paljoakaan itse, vaan kävelen sen matalimman aidan ali kauppaan ja ostan valmiina ikäsuositusten mukaan. Ja ettei tästä vaan saisi liian superäitimäistä kuvaa, niin mainittakoon, että nuo samat pyykit roikkuu tuossa jo kolmatta päivää. Ehkä sitten myöhemmin tänään tai huomenna.

 

kuva0152.jpg

En olekaan tainnut vielä mainita, mutta Nelli oppi ryömimään tuossa viikko takaperin, ja sen jälkeen tavarat ovat jostain syystä ruvenneet mystisesti vaihtamaan paikkaa ja tuhoutumaan…

kuva0276.jpg

Leffat ja puoliksi syödyn Hesarin olen sentään korjannut pois lattialta omille paikoilleen. Ja kyllä, puoliksi syöty Hesari säästettiin, sillä se on toinen lehti joka ostettiin varta vasten Nellin syntymäpäivänä. Tiedättehän tän idean, että voi sitten joskus vanhempana muistella mitä niinä päivinä on tapahtunut. Tai jotain sellaista.

 

kuva0169.jpg

Lopuksi paljastuu jokaisen pienen lapsen äidin pahin perisynti – ulkona käyminen! Olin viime viikonloppuna Suomen Tivolin järjestämässä yötivolissa, joka oli yksinkertaisesti kuvaillen mah-ta-va! Käyn ulkona säännöllisin väliajoin, sillä koen sen pitävän minut jollain tapaa järjissäni ja ihmisenä nyt en vain ole sellainen pullantuoksuinen kotiäiti, joka viihtyy neljän seinän sisällä lukemassa, katsomassa elokuvia tai tekemässä käsitöitä. Ja välttääkseni väärinkäsitykset mainitsen myös tässä kohtaa, ettei minulla ole mitään sellaisiakaan ihmisiä vastaan, itse vain en lukeudu heihin.

Joka tapauksessa, Nelli on mitä mahtavin lapsi, ja pyrin olemaan sille paras mahdollinen äiti, vaikka välillä vähän rimaa alitetaankin. Pääasiana pidän sitä, että pysytään molemmat hengissä ja tyytyväisinä, vaikkei se tarkoittaisikaan aina siistiä kotia, pilkuntarkkaa päiväjärjestystä, ja niitä pirun leikkokukkia. Meidän on hyvä näin.

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään