Totaalikyllästymistä

Päivät ja tunnit kuluu nykyään niin hitaasti, että melkein itkettää. Päivisin tätä odottelua ja olemista vielä jotenkuten kestää, mutta yöt on täyttä helvettiä.

Voi missä on ne viikot, kun hehkutin kahdentoista tunnin yöunista? Ne nimittäin ovat vaihtuneet valvomiseen aamuyön tunteina kaikkien mahdollisten kipujen (paitsi supistusten) kanssa – ja meikä on siis ihan loppu. Se tunne kun väsyttää niin paljon, että liki pyörryttää mutta uni vaan ei tule, on täällä ja saa allekirjoittaneen hyppimään seinille päivisin.

Huomenna on lasissa tasan 37 raskausviikkoa ja prinsessa saa luvan tulla heti, kun kokee olevansa valmis – ja todella toivon, että pian.

Laskettuun aikaan on jäljellä 22 aamua, itse en välttämättä jaksaisi odottaa enää puoliakaan.

Mutta ehkä tämä tästä, tiedettävästihän sinne ei kukaan vielä ole jäänyt, joten ennemmin tai myöhemmin makaan sairaalan synnytysosastolla pieni tyttö rinnallani ja voin itkeä vaihteeksi onnesta ja helpotuksesta. Nyt vaan jotain tekemistä siihen asti.