Vuoden viimeiset ja sydän filmillä
Hei ihanat ja railakasta vuoden viimeistä päivää! Heitetään alkuun vaikka tuoreimmat masukuvat eiliseltä!
voi juma… allekirjoittanut ei selkeästi osaa olla edukseen kuvissa, ei siis mitään käsitystä taas tosta asennosta…
Tänään oli pitkästä aikaa vuorossa neuvolakäyntikin, josta ei tosin mitään suurempia mainittavia. Puhtaat pissat, verenpaineet 131/71, hemoglobiinit samat 108 kuin viimeksi ja vauvan syke siinä 150 paikkeilla.
Ainoa itselle ihmetystä aiheuttanut asia on edelleen oma paino, joka ei ollut noussut reilussa kolmessa viikossa yhtään? Koko raskauden aikana painoa on siis tullut lisää vaivaiset nelisen kiloa, vaikka suuhun eksyy tuon tuosta kaikenmaailman hiilihydraattihirmuja ja sokerihiiren herkkuja. Kaikesta huolimatta tyttö tuntuu kasvavan omaa hyvää tasaista vauhtiaan, viimeisin sf-mitta 23cm oli noussut ihan nätisti 26cm.
Mutta asiasta raskaudenaikaisiin vaivoihin! Viimeyö kului mielenkiintoisissa merkeissä, kun siinä puolenyön aikaan huomaan, että kun koitan vetää syvään henkeä niin rintaa vihlaisee. Ei siinä mitään, tämä ongelma on tuttu jo vuosien takaa ja vihlominen yleensä loppuu, kun hetken hengittelee pinnallisesti ja on rauhassa. Rasitukseen kipu tosin ei liittynyt, kun alkoi täysin levossa.
Asiaa aloin ihmettelemään vasta, kun kipu jostain syystä ei loppunutkaan. Hengittäminen oli vaikeaa, rintaa vihloi ja liikkuminenkin teki kipeää. Mies alkoi jo huolestua ja soitettiin sitten hänen äidilleen, kun sairaanhoitaja on, ja kysyttiin että mitähän nyt. Neuvoksi saatiin soittaa ympärivuorokautiseen sairaalapäivystykseen, ja siinä varmaan viitisen minuuttia kiristeltiin sitten hermojamme jonotusmusiikkia kuunnellessamme, kunnes alkoi tuntua paremmalta idealta soittaa suoraan hätänumeroon ja kysyä neuvoa sieltä.
Hätäkeskukselle kuvailtiin oireet, vihlovaa kipua vasemmalla puolella rintakehässä ja lavassa, säteilee koko vasempaan käsivarteen ja puuduttaa sitä. Sieltä sitten sanoivat, että laittavat ambulanssin tulemaan, asia kuulemma oli joka tapauksessa tutkittava, ettei olisi mitään sydänperäistä (mies ja anoppi siis epäilivät juurikin jotain rytmihäiriöitä). Meikästä tuntui lähinnä typerältä, odotella nyt jotain ambulanssimiehiä, kun on ihan tajuissaan ja kykeneväinen itse puhumaankin…
Ensihoitajat sitten tulivat ja siinä meikä istui lopulta sängyllä piuhat kiinni käsissä ja jaloissa ja katseli tulostuvaa sydänfilmiään. Syke oli normaali, samoin verenpaineet ja mitkälie-saturaatiot… kipu oli kestänyt jo parikymmentä minuuttia mutta sydänperäistä ei kuulemma ollut, vaan epäilivät että kasvanut kohtu aiheuttaisi jotain lihaspuristuksia vasemmalla puolella kyljessä – selvä. Antoivat ohjeeksi ottaa parasetamolia kipuun ja levätä, sekä ottaa herkästi yhteyttä mikäli tilanne pahenee tai muuta vastaavaa. Ohjetta noudattaen heitin sitten särkylääkkeen huiviin, kun miehet lähtivät ja menin lepäämään. Onnekseni huomasin kipujen kadonneen liki vartissa lääkkeen jälkeen – juhlaa!
Että sellaista täällä – toivottavasti ei kovin pian uusiutuisi, ei nimittäin ollut mitään mukavinta mahdollista kipua..
Vuosi vaihtuu tällä tontilla maltillisissa merkeissä, mitä todennäköisimmin suunnataan miehen vanhemmille ja vietetään ilta kodassa grillaten ja lämmitellen, saunaankin on kyllä pakko päästä.
Hyvää vuodenvaihdetta siis ja palataan kun kahdesta on tullut kolme! ;)