Unihiekkamyrsky

Uudesta päiväuninukutustaktiikasta innostuneena, ajattelin tuoda palan Unihiekkaa etsimässä -kirjan opeista myös yöunille menoon. Ensimmäinen pieni jättimäinen askel olisi saada Tyttö nukahtamaan omaan sänkyyn ilman aikuisen apua (lue: ilman imetystä). Kirjassa se kuulosti niin helpolta. Kyllä ei ollut helppoa. Oli (ainakin äidille) ihan kamalaa.

Omaan sänkyyn nukuttaminen kuulosti muutenkin houkuttelevalta. Kirja lupaili pidempiä yöunia sekä lapselle, että aikuisille, kun lapsi ei havahtuessaan herätä aikuisia, evätkä aikuiset pyöriessään herätä lasta. Myös yöllisten imetysten määrä vähenee, maito ei tuoksu vauvan nenään aina kun hän havahtuu unestaan. Olen huomannut tämän jo aikaisemmin käytännössä. Meidän vieressä nukkuessaan Tyttö heräilee n. 1,5 tunnin välein, jolloin houkutellaksini Tytön mahdllisimman nopeasti takaisin uneen olen vain tuikannut tssin suuhun ja nukahtanut sitten itsekin. Vastaavasti omassa sängyssä nukutut unijaksot kestävät 3-4 tuntia.

Tähän mennessä olen nukuttanut Tytön rinnalle pimeässa huoneessa. Helppoa ja mukavaa äidille ja lapselle, mutta lapsen itsenäisen nukahtamisen oppimisen kannalta aika vahingollista.

Meillä on onneksi jo aika vakiintuneet iltarutiinit ennen nukkumaanmenoa, joten niitä ei tarvinnut alkaa opettelemaan alusta alkaen. Pienen lisäyksen kuitenkin teimme ohjelmistoon: alamme lukemaan iltasadun hoitopöydän viereisessä kiikussa.

Illan suunnitelma oli seuraava:

  • Iltatoimet, satu kiikussa
  • Iltaimetys valot päällä (aikaisemmin pimeässä)
  • Siirto omaan sänkyyn unisena, mutta hereillä (aiemmin nukkuvana)
  • Tyttö jätetään hämärään huoneeseen nukahtamaan. Kolmen minuutin välein käytäisiin pistäytymässä, jos älinä yltyisi itkuksi.

Mitä todellisuudessa tapahtui:

  • Imetyksen jälkeen Tyttö viihtyi omassa sängyssään 15 minuuttia ennen itkun alkamista.
  • Puolen tunnin ajan kävimme pistäytymässä 3 minuutin välein rauhoittamassa Tyttöä. Alkuun pistäytyminen rauhoittikin, mutta parin kerran jälkeen itku vaan yltyi. Ja yltyi. Alakerrassa istuessa jokainen soluni huusi tarvetta mennä lohduttamaan ja rauhoittamaan itkevää lasta.
  • Puolen tunnin jälkeen Tyttö oli itkustaan jo ihan hikinen ja sydän hakkasi pienessä rinnassa kuin pikajuoksijalla.
  • Vastoin pistäytymisunikoulun ohjeita otin Tytön syliin. En pystynyt enää kuuntelemaan vierestä toisen lohdutonta itkua. Itku jatkui sylistä huolimatta vielä 10 minuuttia. Tyttö oli tässä vaiheessa jo niin väsynyt, ettei osannut lopettaa itkuaan. Kuka semmoisessa tilassa ylipäätään pystyy nukahtamaan?
  • Menimme makuulle ja otin Tytön ihan kylkeeni kiinni, silitin päästä varpaisiin. Pikkuhiljaa huuto muuttui nyyhkytyksiksi ja niiden välillä Tytön katse tuntui sanovan ”Miksi Äiti jätit minut yksin, YKSIN?! Ei minua ikinä ole jätetty yksin itkemään.” Muutaman minuutin päästä nyyhkytyksetkin lakkasivat.
  • Siirsin lopen uupuneen, mutta valveilla olevan Tytön omaan sänkyynsä ja istuin sängyn vieressä pidellen kättäni Tytön mahan päällä, kunnes hän vaipui uneen.

Illan tapahtumaketjusta opin, että kuulun niihin vanhempiin, joiden on erittäin hankala kuunnella lapsensa itkua, tekemättä asialle mitään. Minkäänlainen huudatusunikoulu ei tule tässä taloudessa kyseeseen.

Vaikka alkuperäinen suunnitelma ei meidän kohdallamme toiminutkaan, ei ilta ollut kuitenkaan aivan täysi epäonnistuminen. Edistyksenä pidettäköön, että lopuksi Tyttö kuitenkin nukahti omaan sänkyynsä. Aika harvoin elämässä muutenkaan kaikki menee aivan suunnitelmien mukaan.

Tästä eteepäin käytämme nukahtamisen opettelussa vieläkin pehmeämpiä keinoja. Rinnallle nukahtamista edelleen koitetaan välttää, mutta Tyttöä en enää halua jättää yksin pimeään huoneeseen itkemään. Se ei vaan ole meille sopiva tapa.

Aluksi istun sängyn vieressä, ja tarpeen mukaan pidän kättä Tytön massulla. Pikkuhiljaa kun omaan sänkyyn nukahtaminen tulee tutummaksi, voin hivuttautua kauemmaksi, ja ehkä lopuksi jopa toiseen huoneeseen.

Mutta niinhän se vanha kansakin sanoo,

Hiljaa hyvä (uni) tulee.

Kommentit (6)
  1. Itelläni on ihan pieni vauva ja en kyllä kestä kuunnella pikkuisen itkua. Ite olen löytänyt hyviä vinkkejä yksin nukahtamiseen yms. Pehmeä matka höyhensaarille kirjasta. En siis noudata kirjan pehmeää ja lempeää unikoulua, vaan hain kirjasta hyviä käytännön vinkkejä.

    Komppaan Sanna T:n kommenttia.Omien tuntemusten mukaan etenette ja toimitte 🙂

  2. 3. ilta ”unikoulua” menossa ja nukutusaika on lyhentynyt tunnista 22 minuuttiin. Sanoisin että aikamoista edistystä! Myös itku on vähentynyt muutamaan vinkaisuun. Menetelmänä on nyt siis pinniksen vieressä istuminen ja käden pitäminen kevyesti vauvan mahan päällä.

    Kyllä se tästä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *