Artisan Café ja kupponen Red Gujia

artisan fasadi.jpg

Artisan Café Helsingin Vuorikadulla on ollut jo parin vuoden ajan erikoiskahviympyröissä varsin tunnettu kohde. Itsekin olen useamman kerran törmännyt tuttuihin kupposelle pistäytyessäni. Itseäni viehättää tietenkin aivan ykkösenä huipputasokas kahvi: Viime vuonna omistaja Jani Mikkonen sekä Artisanissa baristana työskentelevä Kaapo Paavolainen nykäisivät taloon kaksoisvoiton Suomen Brewers Cup-kisasta. Kokonaisvaltaisen rauhallinen ilmapiiri ja ystävällinen, asiantunteva palvelu ovat paikan muita etuja.  Myös purtavaa löytyy, tietysti niin että se tukee kahvin makua. Myös suolaisten ja makeiden tuotteiden raaka-aineet hankitaan samanlaisin perustein kuin paahdettavat kahvit sillä erotuksella, että syötävien kohdalla pystytään suosimaan myös lähituottajia. 

 

IMG_20181219_123606.jpg

 

 

Omilla käynneilläni olen yhtäältä tavannut tuttuja ja päässyt seuraamaan esimerkiksi Kaapon intensiivistä valmistautumista Vuoden barista-kisoihin. Toisaalta olen nauttinut myös kuulaista hetkistä yksin kahvikupillisen kanssa kun vinyylisoitin on pyörittänyt jotakin kiinnostavaa levyä ja kupissa olevat makumaailmat ovat vetäneet mukaansa niin kuin kaninkolo Liisan.

 

IMG_2229.HEIC.jpeg

Jani Mikkonen paahtaa pääosan Artisanissa tarjottavista kahveista, ja kahvia riittää myös ulosmyytäväksi. Sain kotiin testattavaksi alkuvuoden uutuuskahvia: etiopialaista Red Gujia, josta Jani on kehittänyt paahtoprofiilit niin suodatinkahville kuin espressolle. Kyseessä on natural-kahvi, jonka marjaisen makea ominaismaku on hyvin pinnassa. Se saa minut aina ajattelemaan mansikoita, mutta aromiprofiilista löytyy paljon muutakin: punaisia marjoja, hyvin vaaleaa maitosuklaata, häivähdys limeä ja ehkä jotakin teemäistäkin.

 

IMG_20190208_180318.jpg

Kokeilin aika monenlaisia uuttoja. Parhaimmillaan kahvi maistui herkältä ja huippumakealta. Ylempänä mainitut makuvivahteet muodostivat suorastaan sinfonisen kokonaisuuden. Hyvänkään kahvin makeus ei aina tunnu vielä juoman ollessa kuumaa, mutta Red Guji teki tässä poikkeuksen, makeus tuntui kielen kärjellä heti alusta alkaen suorastaan sokerisena. Jani osaisi varmasti itse kuvata makukokemuksen kehitystä lämpötilan laskiessa ja toisaalta tuoksua, alkumakua, keskivaihetta ja jälkimakua osuvasti ja hienosti. Itse jään nauttimaan kokemuksesta hieman mykistyneenä. Artisan Café – niin hyvää ettei sanotuksi saa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *