Joulukahvikatsaus: Cafetorian Polar Lights
Kaupallinen yhteistyö: Cafetoria
Cafetoria julkaisi jo loppusyksystä Polar Lights -nimeä kantavan kahvisekoituksen. Sen inspiraatio on eriväristen revontulten tanssi öistä taivasta vasten. Niinpä paahtomestari Ivan Oré on sekoittanut kahveja Kongosta, Perusta, Ruandasta ja Etiopiasta ja valinnut joukkoon erityisesti niitä, joissa on ”funkimman pään” hedelmäisyyttä. Sitä tuo tietenkin natural-prosessointi, jossa kahvimarjojen hedelmäliha on aurinkokuivatuksen aikana vielä pavun päällä. Kahvit on kuitenkin paahdettu hieman tummemmaksi kuin tyypillisesti odottaisi, jotta saadaan aikaan iso ja pehmeä suklainen body. Ei kuitenkaan liian tummaksi.
Niinpä kun Polar Lightsia maistelee, se todella tuo mieleen vaihtuvin värein ja muodoin tanssivat revontulet tummalla öisellä taivaalla. Havainnot hedelmäisistä ja marjaisista vivahteista vaihtelevat uuton ja lämpötilan mukaan, eivätkä ne ole samaan tapaan superkirkkaita kuin vaaleammiksi paahdetuissa lajitovereissaan. Olen vuosien varrella menettänyt kiinnostustani kahvisekoituksiin jonkin verran, pikemminkin haluan maistaa yhden paikan tai alueen kahvin maun. Tässä kuitenkin sekoitus on selkeästi teos: Tarkoitus on ollut luoda makukokonaisuus joka muistuttaa sitä mitä silmät näkevät revontulia katsellessa. Tässä yhteydessä eri kahveista eri juontikerroilla tai saman kupin mittaankin esiin nousevat mustikan, ananaksen, kirsikan ja muiden marjojen maut kahvin samettisen suklaista, makeaa bodya vasten.
Polar Lights toimii varmasti joulukahvina ja koko talven ajan. Lisäksi se on erinomainen valinta ”normaaliin” kahvinmakuun tottuneille kohti uusia maailmoita. Päätuntuma on pehmeä ja makea, mutta kirkkaita ja värikkäitä häivähdyksiä löytyy paljon.