Kupponen-sarjassa koeponnistan kahveja eri paahtimoilta, etupäässä pienemmiltä kotimaisilta. Sarjan aloittaa vuoden paahtimoksi valittu Lehmus Roastery Lappeenrannasta, tuosta kansainvälisestä metropolista.

Tapasin Lehmus Roasteryn edustustoa Helsinki Coffee Festivalilla. Lyhyen kohtaamisen vaikutelma oli rento ja hauska sekä sopivasti kumma, hieman niin kuin olisin puhunut Tatun ja Patun kanssa. Herrat lahjoittivat minulle testattavaksi pussillisen Pusupuisto-kahvia sekä tiskin alta etiketittömän papupussukan, jota minun oli määrä testailla sokkona.

Aloitettakoon raportti Pusupuistosta. Tein ensimmäiset kupit Harion V60-käsisuodatinsysteemeillä. Paahtimon pojat kehuivat Pusupuistoa pussin kyljessä City-paahdetuksi, eli aika tummaksi. Tumma paahto maistui myös kupissa, vaaleampaan kalibroituneet makuhermoni htäkähtivät hetken aistimuksesta, mutta kun kuppi jäähtyi vähän ja aromit heräsivät henkiin, sain aikaan seuraavanlaisen luonnehdinnan. 

Tuoksusta erottui erityisesti suklaisuus. Maun koin hivenen pähkinäisenä ja runsaan suklaisena, sekä makeutta että karvautta oli aika lailla. Hapot vastaavasti olivat melko vähissä, mitä tummalta kahvilta saattaakin odottaa. Kahvi tuntui suussa sen verran silkkiseltä, että pussinkylkitekstien suositukset romanttisista hetkistä aukenivat siitä näkökulmasta. Aistit täyttävästä suklaasta niissäkin muuten runoiltiin. 

Tykkään yleensä testata tummapaahtoisia kahveja myös espressona, joten kaadoin papuja myös Mahlkönig Varioon ja laitoin espressorakkineen tulille. Lopputulos oli perin juurin makoisaa. Kahvihan oli kotoisin El Salvadorista ja käsitelty Natural-menetelmällä eli käytännössä aurinkokuivaamalla ja fermentoimalla. Nämä natural-maut tulivat aika komeasti esiin espressossa.

No entäs se mysteerikahvi sitten? Aloittelin senkin kanssa V60:lla, osan kupeista tein Aeropressillä. Oli tosi hauskaa testata kahvia, josta ei tiedä mitään ennalta. Jo pussin avaaminen paljasti, että ollaan tekemisissä Natural-kahvin kanssa. Vahva, omintakeinen tuoksu jota usein kuvataan mansikkaiseksi, usein ylikypsää mansikkaa muistuttavaksi, mutta joka tämän kahvin kohdalla oli enemmän kallellaan jotenkin keltaisiin hedelmiin. Sama maku loisti kupissa. Tällaisena ”keltaisempana” se on jotenkin elegantimpi kuin joidenkin eteläamerikkalaisten naturalien räikeä ylikypsä mansikkaisuus ja kevyt viinaisuus. Mieleen tuli Johan&Nyströmin muutaman vuoden takainen Pineapple Thief.  Kun jotain piti arvata, päädyin veikkaamaan että kahvi olisi paremminkin eteläamerikkalaista kuin afrikkalaista. Metsään mentiin, kyseessä oli nimittäin etiopialainen papu, kotoisin Yirgacheffen alueen Kayon Mountain-plantaasilta. Natural-käsitelty kylläkin, ja Pineapple Thiefia taannoin pruuvannut paahtomestari sanoi tunnistavansa samankaltaisen hedelmäisyyden. Ostin sittemmin Caffin versiota samasta raakakahvista. Mainiota sekin, melkoisen samanhenkistä.

Mutta siis, voin suositella Lehmus Roasterya. Hyvää kahvia tekevät, ja lennokkaita etikettitekstejä. Mutta eihän sitä muuten Vuoden Paahtimoksi pääsisikään.