Maalissa ja rikki.
Muutama pahaa aavistamaton mutsi ennen starttia. Itse kikattelen kuvan vasemmassa reunassa alarivissä ties-minkä-takia. Ehkä eniten jännityksen.
Pieni kannustaja Filppu matkan varrella.
Startti oli loistava, pääsimme Valeäidin ja (Kuplan) Paulan kanssa etujoukkoihin tähdäten tunnin aikaan. Kilsan kohdalla Valeäiti päivitteli sykemittarista, että oho meillä on aika hyvä vauhti ja tällä päästään varmasti alittamaankin se tunti. Muutama minuutti sen jälkeen huusin voi v***! Ja jäin seisomaan kivusta reitin sivuun. Olin astunut nilkkani, vinoon, nurin ja jotenkin sen päälle. Pinkkien paitojen selät vilahtivat yksi toisensa jälkeen ohi ja mietin päässäni mitä mä teen, mitä mä teen. Pää ei antanut periksi. Koko kevään olin odottanut tätä koitosta ja treenannut sitä varten. Nyt myöhemmin ajatellen olisi ehkä ollut fiksumpaa painaa Sports-trackerin stoppia ja kääntyä takaisin. Mutta ei.
Parin minuutin päänsisäisen tahtojen taiston jälkeen jatkoin matkaa juosten ja hammasta purren. Nilkka oli kipeä, mutta adrenaliinin ja juoksuhuuman siivittämänä pääsin maalin, tosin en ihan tavoiteajassa. Loppulukemat olivat 1 tunti ja 5 minuuttia.
Luojalle tai oikeastaan Llagrima d’Or ille kiitos siitä, että maalissa odotti skumppapullolaatikot, joten sain nilkkakivut ja pettymyksen tainnutettua melko pian taka-alalle. Yksi toisensa jälkeen onnellisia juoksijoita lipui maaliin ja kohti meidän leiriä. Onnistumisen ilo ja yhteishenki saivat liikuttumaan ilosta.
Juoksun jälkeiset pari tuntia vierähtivät Organic Spiritin taidokkaiden hierojien käsissä, pullaa ja skumppaa naukkaillen. Kaikilla oli oma juoksutarinansa kerrottavana ja niitä oli ihana kuunnella. Jokainen mutsi oli ylitttänyt itsensä ja vannottivat jatkavansa juoksua haasteenkin jälkeen. Monen huulilla kävikin sanat ”ensi vuonna sitten..” mikä tarkoittanee sitä, että ensi vuonna juostaan taas ainakin jollain kokoonpanolla. Jee!
Nyt olo on raukea ja väsynyt. Kiitos vielä Vuoden mutseille Katjalle, Sadulle sekä koko juoksijamutsi-köörille. Tästä tuli joka tapauksessa voittajafiilis ja energiaa pitkäksi aikaa eteenpäin.
————————–
Loppukevennyksenä vielä jotain todella kaunista ja aito todistus siitä, että urheilu on vaarallista.
No hitto! Joo aika karulta vaikuttaa täälläkin. Tällä viikolla olin pari päivää ilman tukea ja särky oli niin kamala, että en en nukkunut kahteen yöhön. Toivotaan, että vaikka syyskuussa pääsis kokeilemaan lenkkareita. Taidan varmuuden vuoksi varata maanantaina ajan sille fyssarille!
Auts, mahto tehdä pahaa juosta kipeellä nilkalla. Itse olisin varmaan siine vaiheessa luovuttanut. 🙂 Hullu olet, sanon minä. 🙂 Mut hei, todella hyvän ajan sait vammautuneenakin!