Aattoyön kattaus

kattaus 2.JPG

kattaus 3.JPG

Kattaus.JPG

Vihjailin viime vuonna hienovaraisesti lähisuvulle, että ensi vuonna me ei sitten kierretä aattoa ja istuta toista tuntia autossa vaan vuokrataan ylimääräisiä pöytiä ja tuoleja ja palkataan vaikka pitopalvelu niin, että kaikki halukkaat joulun viettäjät mahtuvat meille syömään. Sain ehdotukseeni hienoisia joo-joo vastauksia ja syksyyn mennessä olin jo luopunut koko koti-joulu ajatuksesta. Ajattelin, että kerta kiellon päälle ja 2014 jouluna sitten kotona.

Kaksi viikkoa sitten otin aiheen uudelleen puheeksi äitini kanssa, jonka luokse olemme päätyneet joka joulu illastamaan. Sain yllättäen äitini kelkan käännettyä ja sittenkin tänä vuonna joulua vietetään MEIDÄN kotona – ja vietetäänkin niin, että napa raikaa. Luvassa on sellainen kalapöytä, että harva haluaa enää laatikkoa maistaa.

Olipa muuten ihana päästä kattamaan pöytä juhlavaksi. Kuvista varmaan arvaatte, että se on jo katettu valmiiksi, kun en malttanut pitää näppejä erossa noista kauniista servettirenkaista. 

Rauhallista joulua kaikille <3.

kattaus 4.JPG

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

Estelle-mekko jouluksi

estellemekko.JPG

estellemekko2_0.jpg

Sattuikohan kukaan muu bongaamaan viime perjantaina Facebookissa kiertäneen linkin prinsessaperhe Victorian, Danielin ja Estellen piparinleipomispuuhista? Itsellänihän (kröhm) ei ollut muuta tekemistä kuin notkua netissä, joten katsoin koko pätkän ja ihastelin kuinka niin pienellä tytöllä pysyi rusetti päässä ilman kirkuhuutoa ja jatkuvaa repimistä. Jos ette usko niin käykää katsomassa  video täältä.

Olen yrittänyt saada Filipan päässä pysymään pinniä, ponnaria, pantaa ja ties mitä rusettia, mutta ne lentävät yleensä huudon säestämänä nanosekunnissa nurkkaan.

Videosta tarttui muutakin mukaan tai oikeastaan silmäni liimautuivat ihastuksesta ruutuun, kun huomasin Estellen mekon kaulukset ja hihat. Yhtäkkiä kuosikin oli maailman söpöin eikä aikaakaan, kun google kävi kuumana ja päädyin etsimään mekkoa ruotsalaisen Livlyn sivuilta. Noin viiden minuutin ajan mietin, että jos tilaan mekon nyt, niin lokeroidaanko minut johonkin sekopää-äiti lokeroon, jotka pukevat lastansa prinsessaksi hinnalla millä hyvänsä vai onko ihan ok tilata nätti mekko, jonka on bongannut jonkun päältä – huolimatta siitä onko tyyppi prinsessa tai ihan tavis-bebe.

Arvaatte varmaan lopputuloksen. Mekko siis voitti, ja ah – tänään se vihdoin saapui. On muuten yksi kauneimmista mekoista joihin olen törmännyt. Kävin huvikseni katsomassa onko mekkoa enää myynnissä missään, mutta arvatenkin ne oli myyty loppuun.

estellemekkokollaasi.jpg

Livlyn mekoista muuten vielä sen verran, että pidän todella paljon, että valmistajat ovat oivaltaneet pitää pienten tyttöjen mekkojen helmat lyhyinä. Normaalisti joudun lyhentämään helmoja Filipalle, koska pitkät helmat häiritsevät ikävästi leikkiä ja kiipeämistä.

Muoti Ystävät ja perhe Höpsöä Ostokset