Mekkopuu – second-hand mekon arvonta!

desktop29.jpg

Mietin kuumeisesti koko talven mikä olisi se mun juttu, kun jään hoitovapaalle. Haussa oli siis jokin josta saisi muutaman euron ylimääräistä, ja josta voisi myöhemmin kehitellä vaikka ihan liiketoimintaa itselleen. Sitten mietin, että mitä mä osaan.

1. Ostaa kauniita mekkoja joista saa aina kehuja.
2. Shoppailla netissä ja löytää sieltä parhaat palat.
3. Käyttää tietokonetta.

No, okei osaan mä paljon muutakin, mutta noiden yllä olevien summana päätin pistää pystyyn käytettyjen mekkojen kaupan 0-3 vuotiaille. Mekkopuun. Tällä hetkellä (sopivaa verkkokauppa-alustaa etsiessä) mekot myydään Facebookin kautta, mutta joku päivä  ne saattavat siirtyä ihkaoikeaan verkkokauppaan. Ja jos unelmat todella käyvät toteen, niitä saatetaan myydä joku päivä ihan kivijalkakaupassakin.

Toistaiseksi kuitenkin otetaan askel kerrallaan, hengitetään syvään ja pistetään pieni arvonta pystyyn.

————————

Jos siis olet pienen mekon tarpeessa – tai sinulla on kummilapsi, siskontyttö, lapsenlapsi tai kummin kaima, joka tarvitsee pienen mekon. Tai haluat ihan muuten vain ilahduttaa jotakuta sellaisella, niin osallistu Mekkopuun arvontaan. Muistathan, että kyseessä ovat second-hand mekot ja jokaista mekkoa on vain 1 kappale ilmoitetussa koossa.

Arvonnan ohjeet:

1. Yhden arvan saat, kun käyt tykkäämässä Mekkopuusta Facebook-sivuilla täällä , ja käyt kertomassa siitä tämän postauksen kommentteihin.
2. Kaksi arpaa saat, kun käyt valitsemassa suosikkimekkosi ja kerrot siitä tämän postauksen kommentteihin.

Eli toimi näin kommenttikentässä:

1. Kävin tykkäämässä 🙂
2. Suosikkini on Juhlamekko nro 3.

Arvonnan voittaja saa palkinnoksi valita suosikkimekkonsa, joka toimitetaan voittajalle kotiin. Arvonta suoritetaan ensi lauantaina 10.5. ja voittajasta ilmoitetaan tällä palstalla!

Ja shoppaillakin saa ;).

————————-

Huom. koska tuotteet ovat myynnissä koko ajan ja niitä on vain 1 kpl en voi taata, että palkinnoksi tulee juuri se arvontaa varten valittu mekko.

Muoti Oma elämä Höpsöä Trendit

Nevahööd! Kaks lenkkiä samana päivänä + välineurheilua

13050046.jpg

Huomisen HCR:n reittiviivat oli tänään illalla piiretty paikoilleen. Johonkin tuonne me mennään sitten huomenna Filipan kanssa kannustamaan isi maaliin.

Kun aloittelin jälleen juoksun viime syksynä, juoksin ainoastaan pimeässä puistossa kello yhdeksän jälkeen lauantai-iltaisin, ettei kukaan vahingossakaan näkisi kuinka olen tunkeutunut kolme kokoa liian pieniin juoksuvaatteisiin. Päätin silloin etten tällä kertaa hurahda välineurheiluun, koska kaikki tarvittava löytyy jo valmiina. Tosin liian pienenä, mutta silti. Uusia lenkkareitakaan en ostaisi vaikka kuinka houkuttaisi.

—————————

Tuli kevät ja Mutsien Kymppi-haaste vei mukanaan. Pysyin päättäväisenä, että en osta uutta sitä tätä ja tota, enkä varsinkaan uusia lenkkareita.

Olin tuijotellut kaikenmaailman juoksulehdistä ja urheilukaupoista niitä yhtiä ainoita oikeita, mutta pysyin päättäväisenä. Ei uusia lenkkareita. Piste. Arvaatte varmaan jo miten uusien juoksulenkkarien-ostamattomuus päättyi? Tänään ne sitten tarttuivat mukaan kun olimme hakemassa miehelle juoksunumeroa HCR:n kisatoimistosta. Siellä ne olivat ja mukavassa alennuksessa vielä.

Uusien juoksulenkkarien johdosta tapahtui myös jotain täysin NEVAHÖÖDiä, kävin kaksi kertaa saman päivän aikana lenkillä. Molemmat olivat mukavia PK-syke hölkyttelyitä, mutta kävinpähän kuitenkin. Siis kahdesti. Saman päivän aikana. Jos aamun kuntosalitreeni lasketaan vielä päälle niin meininkiä voisi sanoa omalla mittarillani jo sekopäisen urheilumieliseksi.

—————————-

13050044.jpg

Esportin juoksuvalmentaja sanoi huhtikuussa, että juoksulenkkarit tulisi vaihtaa kahden vuoden välein, koska niiden muoviosat haurastuvat ajan myötä ja siten niistä katoaa kimmoisuus. Siispä ostos osui omalle kohdalleni oikeaan ajankohtaan, sillä edelliset lenkkarit olivat jo reilusti yli kolme vuotta vanhat.

Olen testannut vuosien saatossa Adidaksen, Asicsin, Karhun ja Niken lenkkareita. Omaan jalkaan parhaalta ovat tuntuneet aina Asicsin Gel Nimbukset, jotka nämä uudetkin ovat. Niissä on paras tuki, vaimennus ja rullaavuus omalle jalalleni.

Juoksuharrastuksessa välineet ovat toissijaisia ja ihan niinkuin Mutsien kympin haasteessakin kuvailtiin, juoksu on paras harrastus juuri siksi, että sitä voi harrastaa kuka vaan ja missä vaan. Mutta. Jos haluaa tuoda vähän lisämaustetta ja mukavuuttaa treeniin niin suosittelen panostamaan kahteen asiaan. Lenkkareihin ja urheiluliiveihin.

—————————–

Tukevat urheiluliivit ovat mielestäni lenkkareitakin tärkeämmät. Itse en suostu juoksemaan askeltakaan ilman urheilurintsikoita. Ei kiitos joka suuntaan höllyville, hartiat kipeyttäville mollukoille. Kyllä kiitos tukeville, kaiken paikallaan pitäville kiristystukiliiveille.

Sopivien urheilurintsikoiden löytäminen vei vuosia, mutta niissäkin kävi sama juttu kuin lenkkareissa. Kerran kun löytää oikean mallin, niistä ei hevillä luovu. Itselläni on käytössä jo kolmatta vuotta Shock Absorberin tiukimmat Multi Sports liivit, jotka on tarkoitettu tukemaan voimakasta rintojen liikettä, joten ne sopivat erittäin hyvin juuri juoksuun. Siispä jos joku etsii hyviä urheiluliivejä niin näitä voin suositella puhtaalla omalla tunnolla ja vankalla kokemuksella.

——————————-

Ja ei kun rullailemaan taas heti huomenna. Hyvää viikonloppua!

13050048.jpg

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Ajattelin tänään