Yksitoistakuukautinen perhe

Filippa, Rimpula Hilppa, Rumpula, Hilppunen ,Hipsu, Filppula, Hilputin, Pöljä. Vauvasta on tullut lapsi. Oikeastaan vintiö, tai ehkä pikemminkin uudelleen syntynyt Eemeli. Filippa on vielä uupuvasta kävelytaidosta huolimatta todella nopea ja ketterä. Jos vauvoilla (eiku äh, siis lapsilla) olisi konttauskilpailut niin ilmoittaisin omani kisaamaan saman tien ja olisin varma voitosta.

Yksitoista kuukautinen Eemeli-Filippa on kiltti ja hyväntahtoinen (niin vain kuin tuon ikäinen voi olla.) Filippa ei kitise, ei itke muuta kuin nukkumaan mennessä ja on suurin piirtein aina itse aurinko. Hilppa tyhjentää kuin rutiinista joka aamu hoitopöytänsä koko repertuaarin lattialle. Hän pudottelee etevästi kukkaruukuista mullat lattialle ja nakertaa pinnasängyn päädystä maalit.

Filippa rakastaa ikkunalaudan yli ulos kurkkimista, leikkiautolla ajelua, sohvan selkänojalla hyppimistä ja puistossa keinumista. Erityisesti pienen rimpulan mieleen ovat toiset lapset ja vauvakaverit. Ne herättävät suurta mielenkiintoa busseissa, kahviloissa ja puistossa. Myös koirilla on paikka Filipan sydämessä, niistä nähdään jopa unia. Viime viikolla Filippa herätti muun perheen seisomalla kello kahdelta yöllä pinnasängyssä huudelleen iloisesti KOOIA, KOOI-IA, KOIA!

Kun kotona soi musiikki, pieni Hilpula nousee seisomaan ja alkaa taputtamaan tai heiluttamaan käsiään, polvien joustaessa musiikin tahtiin. Viime aikoina Hilpula on myös alkanut laulamaan lauluja omalla kielellään.

Filippa on kova lukutoukka, hän jaksaa katsella ja silitellä vauvakirjojen kuvia (kiitos Mindekalle ihanista kahvipakettiin vaihdetuista kirjoista) pitkään ja hartaasti. Kun Filippaa pyytää antamaan pusun hän pussaa heti lähimpänä olevaa, kirjaa, ihmistä tai lelua. Erityisen pusuttelun kohteena ovat Ankkakirjan pehmoiset ankat.

——–

Minäkin olen nyt äitinä yksitoista kuukautta vanha. Siis mitä? Niinkö nuori vasta? Olen omaksi yllätyksekseni äitinä todella kärsivällinen, aikaansaava ja salliva. Haluaisin olla tiukempi, mutta olen todella huono siinä. Annan helposti periksi ja kalastelen mielelläni hymyjä ja nauruja. Olen taipuvainen ajattelemaan, että mitä haittaa siitä on, jos tilanne muuttuukin itkun sijaan iloksi. Seuraavana hetkenä kuitenkin usein kadun sitä että en osaa komentaa.

Asiat joissa olen kuitenkin tiukka ovat nukkumaanmenot ja ruoka-ajat. Niistä pidetään kiinni. Meillä tosin aika ratkaisee enemmän kuin paikka. Päiväunet voidaan hyvin nukkua muualla kuin omassa sängyssä ja ruoat sekä välipalat syödä vaikka raitiovaunussa. Voimme joskus myös syödä lounaaksi hedelmää ja välipalaksi lämmintä ruokaa. Kahdeksan kertaa kymmenestä Filippa kuitenkin nukkuu päiväunet omassa sängyssään ja syö lounaaksi lämmintä sapuskaa.

Hoitovapaasta huolimatta oma elämäni on tällä hetkellä todella hektistä. Pyöritän Mekkopuuta, koitan urheilla säännöllisesti (nilkasta huolimatta), kirjoitan blogia niin usein kuin mahdollista, hoidan Filippaa ja lisäksi sain menneellä viikolla tietää, että pääsen syksyllä aloittamaan koulussa. Töihin olen ilmoittanut palaavani ensi vuoden alusta. Voitte uskoa, että mietin kuumeisesti miten nämä kaikki asiat tullaan tulevaisuudessa yhdistämään. Onneksi nyt on kesä ja aikaa vaikka mille, joten murehditaan tulevia sitten kun on niiden aika.

———

Jaiks kuukauden päästä meidän pieni vauva on vuoden ikäinen. Ihanaa!