Syksyn sävel
”Kun päivät lyhenee , niin meillä on enemmän yötä. Ja pimeässäkin voi tanssia Jos sul’ on kello, heitän sen mereen, nii et sitä löydä ja lauletaan uudestaan ja uudestaan uu-uu-uu
Missä meidän murheet on (ayo) Jos velvollisuudet on (ayo) Illat viilenee, mutten palele hetken on viel aurinkoo mut’ huolia ei oo (ayo) ”
Näin laulaa Anna Abreu uutukaisessa biisissään ”Ayo” (= ei oo suomeks), mikä kajahti mun kuulokkeista tänään aamulenkillä. Koska reippaalla kävelyllä ollessa napit korvilla alkaa aina ajatus juosta tossuja nopeammin, aloin fiilistellä syksyä!
Mä oon niin syysmuijia. Monille kevät on sitä sellasta uudistumisen aikaa kun päivä pitenee, aurinko alkaa paistaa, lumet sulaa ja luonto vihertää. Mulle taas sitä virkeintä aikaa on nimenomaan syksy. Pimeät illat ja ennenkaikkea yöt, viileä ja sateen sekä kylmien öiden raikastama ilma. Mmm. Värit ah ihanaa, ruskeeta, oranssia, punasta ja keltasta. Selkeet rytmit. Ilmassa leijuu ainakin tusina uutta alkua. Väitän, että syksyllä mä oon mukava ja helppo tyyppi, helposti lähestyttävä ja mieleltäni iloinen sekä tasapainoinen! Yhdellä sanalla kuvailtuna yhteistyökykyinen. Uskoisitko?
Jos syksy olis fyysisesti ihminen niin se olisin minä. Mä oon syntynytkin syksyllä. Mulla on punapigmenttiä ja sen myötä oon ihan syksyn värinenkin. From head to toe. Mun mielestä yöllä nukutaan ja kun nukutaan niin huoneen on oltava pilkkopimeä. Oon ehkä luonteeltakin himpun verran viileä ja rauhallinen, aivan syksy siis.
Mitäs vikaa keväässä, kesässä ja talvessa sitten on? No kevät vielä menettelee (paitsi kun lumilauta pitää nakata kaappiin taas seuraavia lumia venailemaan), kesä on pahin. Paha. Tosi paha. Kesällä on liian kuuma, ei jaksa urheilla, kestohiki, iho punottaa pienestäkin paisteesta, kesävaatteet on rumia, väsyttää, ei pysty nukkuun koska liikaa valoa, inhottavia hyönteisiä karhuja käärmeitä, liikaa lomaa (as if) ja epämääräiset rytmit. Enkä edes rusketu. Jos kesällä ei olis jätskikiskoja ja autossa ilmastointia niin meikä nukkuis kesän yli. Mä oon varmaankin Suomen historian ainoo ihminen, ketä suoraan sanottuna vituttaa koko kesä. Näin. Blogikikin on näemmä viettäny hiljaiseloa kesän ajan. Talvi sen sijaan on syksyn tavoin ihana, mikäli on lunta ja sopivasti pakkasta. Viime talvi Ahvenanmaalla oli ihan hanurista, koska lunta ei ollut nimeksikään. Saari-ilmaston talvi – ei jatkoon.
Sen sijaan syksy!! Mulle on jäänyt lapsuuden syksyistä, ja oikeastaan kaikista syksyistä, tosi lämmin, kotoisa ja mukava fiilis. Hymy ja hyvä mieli. Mä aloin funtsia, että syntymäaika ja verenperimä toki varmasti vaikuttavat mun syksyyteeni, mutta mistä muusta se voi johtua? Päädyin siihen, että ne on ne monet uudet alut sekä suht organisoituneena tyyppinä selkeät rytmit.
Lapsuudessa ja nuoruudessa uudet alut kulminoituivat useimmiten koulujen aluiksi. Ah miten ihanaa se olikaan aloittaa kaikki taas puhtaalta pöydältä. Uudet kontaktimuovia huutavat koulukirjat, krääsänhankkimisreissu Tiimariin yhdessä luokkakavereiden kanssa ja kouluvaateshoppailu Porissa (siihen kuului harvinaislaatuinen ateriointi Hesburgerissa). Uusia oppeja, uusia opeja, uusia kavereita ja uus paikka luokkahuoneessa. Yleensä myöskin harrastukset tuppasivat olla kesän tauolla ja syksyllä saikin taas kaivaa balettitossut ja jumppapuvut kaapista ja lähteä treeneihin. Syksyllä sai usein alottaa (kokeilla) uuden harrastuksen ja vielä nykyäänkin odotan Kansalaisopiston kurssivihkosta saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Kansalaisopiston kursseista suosittelen lämpimästi esimerkiksi unkarin kielen ja kulttuurin kurssia, varsinkin jos siihen ei ole mitään tarvetta tai mielenkiintoa. Tai esim kynttilänvalamiskurssin kymmenen vuotiaana. No vitsit sikseen. Lukujärjestys sekä harrastukset toivat kesäloman jälkeiseen elämään kaivattua rytmiä ja rutiineja.
Kun kelasin historiaani koulumaailman ulkopuolelta pistin merkille, että olen myös aloittanut uusissa työpaikoissa usein just syksyllä. Syksyn huikeeta motivaatiota ovatkin ruokkineet useat onnistumiset, joista yhtenä merkittävänä työsopimusten solmiminen. Työ- ja koulupaikka valaa uskoa itseen: hei musta on joksikin! Eikä siinä suinkaan vielä kaikki. Huomasin, että mulla on niin sanotusti ollut eniten vientiä aina syksyisin. Hah! Nykyisenkin siippani kanssa lempi leimahti liekkeihin, no, syksyllä tietty (kesät oonki saanu aiemmin viettää sinkun statuksella, no wonder). Tämä vienti varmaankin johtuu siitä hyvästä mielestä, hymystä ja ulospäin huokuvasta positiivisesta fiiliksestä, mikä meitsillä syksyllä on. Ainakin siinä uskossa on hyvä elää…
No, nyt on siis syksy 2015 ja ilmassa on taas sitä jotain. Jotain ihanaa mitä ei osaa edes sanoiksi pukea. Olo on ihan kuin olis sellasessa pienessä hiprakassa koko ajan. Vaikka tähän syksyyn ei kuulu uutta opiskelu- tai työpaikkaa, tuntuu silti että tästä syksystä tulee yks niistä parhaista. Muun muassa sen takia, että asutaan Lapissa keskellä kauneinta olemassa olevaa syksymaisemaa ja ruskaa. Pää on räjähtää ideoista ja kasvojakin koristaa aina välillä jokin hymyn sorttinen (ei nyt sentään ihan koko ajan, hiljaa hyvä tulee). Tämäkin syksy on toivottavasti täynnä uudistumista, henkistä kasvua, kehittymistä, uusia oppeja, pieniä alkuja, kokeiluja, intoa, ideoita, lepoa, motivaatioo, urheilua, rakkautta, hymyjä ja hyvää fiilistä. Syksyn sävelet voikin nuotittaa nippuun yhdeksi sanaksi: hyvinvointi.
Onko täällä muita syysihmisiä? Laskuhumalaa kevät odotellessa.