Tässä viiden kuukauden aikana, (mikä on hujahtanut edellisestä kirjoituksesta) oon lukemattomia kertoja ottanut blogisivun auki ja ollut aikeissa kirjoitella. Kuten huomata saattaa niin kuitenkaan sanan sanaa ei ole syntynyt. Totaalinen tyhjän ruudun syndrooma. Yhtä useasti oon ollut aikeissa poistaa koko saitin. Jotenkin on koko ajan sellanen jännä tunne pään sisällä, ettei osaa pukea ajatuksia ja […]

Vaikka viime vuosi tuli, oli ja meni jo, aikaa sitten, kirjoitan siitä silti. Kirjoitin oikeastaan jo joulukuun lopulla, mutta koska tässä-on-nyt-ollut-vähän-sitä-sun-tätä, niin tekstit on jäänyt läjäksi julkaisemattomia luonnoksia. Viime vuodelle saa heittää hyvästit ja voin kertoa, ettei tee tiukkaa. Jos vuosi ei ollut elämäni huonoin, kirmasi se ainakin mitalisijoille. Ei tule ikävä ei. Asiaan.   […]

Luvattoman kauan aikaa sitten jaoin tarinan siitä miten otin päänahan taistelussa lastenvaunujen kosteusvauriota vastaan. No, iloksenne kerron nyt, että ei siinä vielä kaikki: show sai ansaitsemansa jatko-osan, sillä en ollut järin tyytyväinen lopputulokseen senkään jälkeen kun olin saksien, purkajan (?) ja kynsivoimin repinyt koko vuorikankaan irti kuvusta. Kutsutaan jatko-osaa vaikka talvisodan ratkaisutaistelumestan innoittamana (tämän näkeminen […]

Jos joku ei oo vielä huomannut niin talvi on tulossa (jipii!). Täällä pohjoisessa on poikkeuksetta pakkasta ollut jo jokunen viikko päivittäin (jipii!) ja viisas kun tuo pikkutyttöni on, sain myös kuulla että: ”Kato äiti, maassa on kuuvaa (=kuuraa).”. Kaikkea sitä päiväkodissa oppiikin, kertakaikkiaan. Saatiinpa tuossa toissailtana mahti-idea Martan kanssa kun meidän takapihalla köpsötteli tuttu porolauma […]

Meidän lastenvaunut (yhdistelmät siis) on aivan huikeet. Ne on Ora-merkkiset ja sen verran iäkkäät, että vielä Suomessa valmistetut. Ostin ne Martan syntymän kynnyksellä kesällä 2012 työkaverilta, joka oli kyydinnyt niissä kaksi lastaan. Toisin sanoen rattaat alkavat olla iällä. Jos meillä ei olis koiraa niin voisin sanoa, että nämä vaunut on ihmisen paras ystävä, sen verran […]

”Kun päivät lyhenee , niin meillä on enemmän yötä. Ja pimeässäkin voi tanssia Jos sul’ on kello, heitän sen mereen, nii et sitä löydä ja lauletaan uudestaan ja uudestaan uu-uu-uu   Missä meidän murheet on (ayo) Jos velvollisuudet on (ayo) Illat viilenee, mutten palele hetken on viel aurinkoo mut’  huolia ei oo (ayo) ”   Näin laulaa Anna Abreu uutukaisessa biisissään ”Ayo” […]

  Viime aikoina on ihmissuhteet ollut mielen päällä paljon. Sillä on varmaan tekemistä lähestyvän kolmenkympin kriisin (voi kyllä!) ja Ahvenanmaalla koetun yksinäisyyden kanssa. Kuin myös sen, että me muutettiin hiljattain taas uuteen kaupunkiin ilman minkäänlaista valmista paikallista sosiaalista verkostoa. Kirjoitin keväällä Elämäni kevätsiivous-postauksen. Siellä esitin yhdeksi tämän vuoden tavoitteikseni ihmissuhteisiin panostamisen. Kuten jo silloin totesin […]

Kello on kahdeksan lauantai-iltana. Katsahdan vielä kerran lasten huoneen ikkunasta ulos samalla kun käännän sälekaihtimet kiinni. Hymyilen: ilta on alkanut jo hieman hämärtyä ja ei mene enää aikaakaan kun ihastuttava syksy saapuu ja tuo pimeät yöt tullessaan. Vedän vielä täkin pienen tytön päälle ja suukotan otsaa tämän vaipuessa syvään uneen. Hyvää yötä murunen, nähdään aamulla […]

Me ollaan todettu erittäin toimivaksi tavaksi juhlia oli siihen ”syytä” tai ei. Mitä useammin sen parempi. Kun mä mokasin pari vuotta sitten aika isosti yhdessä silloisessa duuniprojektissa ja musta tuntui hetken, että mun elämä on sillä sinetöity, osti mun mies mulle pullollisen skumppaa. Yhdessä me kilisteltiin virheille ja niistä oppimisille. Kun me lähdetään lomalle me […]

Kuten tiedätte, käydään kunnon työpaikassa esimiehen ja duunarin välisiä kehityskeskusteluja pari kertaa vuodessa. En ehtinyt kauaa työskennellä nykyisellä statuksellani, kun meillä jo käytiin kehareita.  Ne meni jotakuinkin näin: ”No niin M, syös nyt reippaasti ruoka niin päästään lähtemään puistoon.” ”Joo joo, kyllä kyllä. Syön ihan KOHTA!” ”Eiku istu kunnolla siinä tuolilla ja syö nyt.” ”Eiku […]