Mitä tänään juhlittais?

Me ollaan todettu erittäin toimivaksi tavaksi juhlia oli siihen ”syytä” tai ei. Mitä useammin sen parempi. Kun mä mokasin pari vuotta sitten aika isosti yhdessä silloisessa duuniprojektissa ja musta tuntui hetken, että mun elämä on sillä sinetöity, osti mun mies mulle pullollisen skumppaa. Yhdessä me kilisteltiin virheille ja niistä oppimisille. Kun me lähdetään lomalle me juhlitaan. Kun jollain meistä on synttärit me juhlitaan. Kun on ollut kiva päivä me juhlitaan. Kun on ollut paska päivä me juhlitaan. Kun joku on saanut duunin tai uskaltanut ottaa loparit me juhlitaan. Kun tervehtii kadulla tuntematonta ja saa kiitokseksi siitä hymyn me juhlitaan. Ja kun siltä muuten vaan tuntuu, niin me muuten vaan juhlitaan. Arki on juhlaa ja etenkin juhlat on arkea, sitä asennetta yritämme noudattaa. Toisin sanoen: meillä juhlitaan paljon, yhdessä ja erikseen.

Nyt joku todennäköisesti ajattelee, että huh kylläpäs tuo pariskunta on kovemman luokan bile-eläimiä, lapset ei paljon menoa hidasta ja Alkon valikoima tuskin kattaa niiden kulutustarpeita ainakaan määrällisesti. Niillähän on lapsiakin, saisivat hävetä! Meidän juhliminen on kuitenkin jo vuosia ollut ihan maltillista, ajan viettämistä hyvän ruoan, juoman, tekemisen ja seuran parissa, useimmiten ihan omassa kodissa. Valitettavan harvoin enää nykyään tulee lähdettyä ystävien kanssa yöjalalle, mutta jos joskus siltä tuntuu niin siihenkin halukkaalla on oikeus ja se on jopa suotavaa silloin tällöin. 

Tänään on 23. päivä, mikä tarkoittaa sitä, että meidän poeka on tasan kuukauden ikäinen. Siitä ja eilisestä mukavasta äitien saunaillasta mulle tuli liian lyhyeksi jääneen yön jälkeen aamulla sellanen fiilis, että tänään kuulkaa juhlitaan! Niinpä pakkasin juhlakalun vaunuihinsa, isomman likan sadeasuunsa ja lähdin sateesta välittämättä kipittelemään karavaanini kanssa määrätietoisesti kohti Jounin Kauppaa (minkä sivuilla minäki muutes bloggailen, jatkossa varmaankin enemmän siellä kuin täällä). Ajatuksena oli ostaa jotain hyvää ja jotain kuplivaa. Sitähän sieltä löytyi, okei kupliva löytyi kyllä viereisestä systembolagetista, mutta kuiteski.

image_0.jpg

Näin ollen meidän välipala näyttää tänään tältä:

image_1.jpg

Ja syypää meidän juhlaan tältä:

image_2.jpg

Aina on aihetta juhlaan ja jo pelkkä ajatuskin siitä, että tehdään jotain kivaa yhdessä, oli se sitten skumppalasillinen tai kierros frisbeegolffia, tekee päivästä hiukan aurinkoisemman. Miten ja milloin teillä on tapana juhlia? 

P.S Hurjasti onnea Ilona ja Juuso babyn syntymän johdosta! I feel you. Me täällä kilautetaan laseja sillekin, siltä varalta että TAYS ei oo muistanut laittaa teille skumppaa kylmään! Varmuuden vuoks nääs. 🙂

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli

Kehityskeskusteluja

Kuten tiedätte, käydään kunnon työpaikassa esimiehen ja duunarin välisiä kehityskeskusteluja pari kertaa vuodessa. En ehtinyt kauaa työskennellä nykyisellä statuksellani, kun meillä jo käytiin kehareita. 

Ne meni jotakuinkin näin:

No niin M, syös nyt reippaasti ruoka niin päästään lähtemään puistoon.

”Joo joo, kyllä kyllä. Syön ihan KOHTA!

Eiku istu kunnolla siinä tuolilla ja syö nyt.

”Eiku syön KOHTA, leikin ensin.”

Syös lautanen tyhjäksi.

”Eiku en syö YH-TÄÄN puuroa!!”

Siinä oli ote äidin ja tyttären välisestä keskustelusta, joita käydään päivässä about 50 kappaletta.

http://youtu.be/Dmun6etnITk

Ja kas tässä leikkien lomassa kuultuja letkautuksia 3-vuotiaan suusta:

”Nikoo tuuppas tänne, leikitään että mennään uimaan!”

”Eiku tuu NYT. Tuu HETI! Haluatpas uimaan. TÄNNE! Eiku TÄNNE NYT HETI!

”Nikoooo, nyt tehdään ensin näin ja sitte noin. Joo mä tuun kuule IHAN KOHTA.”

”No niin Niko, syös nyt. Syöt. Tykkäätpäs. Syö kaikki! Istus nyt kunnolla. Anna Martta syöttää. Ota ota. Nikooo!! Saat sitte Muumi-kekkin. Kaksi kekkiä.”

”Se oli mulla, et ota! Martan lelu. Anna tänne mun lelu, ei saa ottaa! Teijoooo Niko leikkii mun leluilla. Äiti auta, Niko otti mun lelun.”

”Niko tule! Mennään ylös pomppimaan. Haluatpas!”

”Minä ensin, mun vuoro, ite ite ite.”

 

Lasten 2-vuotias serkkupoika Niko ja hänen isänsä vierailivat meillä muutaman päivän ajan ja 3-vuotiaamme sai pitkästä aikaa ikäistänsä leikkiseuraa. Pikkuveikasta kun ei vielä ole legoilla ja nukeilla leikkimään. Leikkejä sivusta seuranneena ja erotuomarina toimineena huomasin, että tyttöhän käyttäytyy täällä omalla reviirillään vanhempiaan kopioiden. Vanhemman oikeudella. Määräämällä, lahjomalla, suostuttelemalla, käskyttämällä, kieltämällä ja komentamalla. Kuten lukea voi, on meidän taloudessa vallitsevaa uhmaikää hoidettu muun muassa lahjonnan voimin. Esimerkki on toki kärjistetty nimittäin pääsääntöisesti leikit sujuivat mainiosti, molempien leikin osapuolia miellyttäen.

Kuuntelin neidin höpötyksiä monttu auki, hieman hämmentyneenä, mutta toisaalta en yhtään yllättyneenä. Samaan aikaan huvitti ja hävetti. Oonko mä tosiaan tollanen ja onko meillä täällä 600 hengen kylässä todella jatkuvasti noin kova kiire, että aina pitää olla hoputtamassa? Voisko se pyykkien levitys tai tiskikoneen tyhjennys odottaa sen 10 minuuttia, jotta joskus vois sanoa: ”äiti tulee HETI katsomaan miten hienon kuvan sä oot piirtäny” sen ainaisen ”ihan kohta”-messun sijaan? Meillä ei oo enää kello kahdeksan tarha- ja työaamuja tai muutakaan kellontarkkaa ohjelmaa. 

Mä oon aina pitänyt itteeni aika rentona äitinä ja kasvattajana, mutta tämän saamani palautteen perusteella voisin väittää ihan jotain muuta. Kehityskeskustelujen saldo: Martta 1 – äiti 0. #huonoäiti?

Perhe Vanhemmuus