Hedelmäoptimistin tunnustuksia
Noin kerran kuukaudessa, hormonimaailmanpyörän asennosta riippuen, innostun terveellisestä ruokavaliosta niin, että teen Päätöksiä.
Päätän, että en enää syö herkkuja tai jos syön niin ainakin paljon harvemmin ja vähemmän kuin aiemmin. Sillä varauksella toki, että jos oikein ottaa jokin asia päähän tai on vähän melankolinen olo sen vuoksi, että on syksy ja lehdet tippuvat puista tai jos kovasti naurattaa tai jos on tavallinen arkipäivä niin silloin voi poiketa säännöistä ja syödä niin paljon herkkuja kuin haluaa.
Päätän myös, että herkkujen sijaan rupean syömään kaikkea Terveellistä. Muistan puoli kiloa päivässä -säännön kasviksista ja olen aivan innoissani siitä, miten hehkuvan terve minusta kohta tuleekaan. Luettelen lempivihanneksiani ja -hedelmiäni miehelleni, lauleskelen Popsi, popsi porkkanaa -laulua taaperolle ja päivittelen sitä, miten typerää olisi ostaa suklaata, kun sen tilalle voisi ostaa vaikkapa herkullisia päärynöitä tai heleänpunaisia kirsikkatomaatteja. Ja ne pähkinät, ne autuaaksi tekevät pähkinät, niitä rupean syömään vähintään sen kourallisen päivässä.
Sitten on aika mennä tekemään viikon ruokaostokset Prismaan. Matkallamme kauppaan hormonimaailmanpyörä heilahtaa taas vähän, ja kun kolmen hengen porukkamme porhaltaa vihannesosastolle, en yhtäkkiä enää olekaan tohkeissani kaikesta siitä vihreästä, jonka vielä aamulla ajattelin mullistavan elämäni. Sen sijaan huomioni kiinnittyy ovelasti sinne tänne sijoitettuihin suklaapatukka- ja karkkipussistandeihin. Jostain tulvii nenään herkullisen pullan tuoksu. Vierasvaraksi vain, mietin ja nappaan kärryyn pullapitkon.
Taaperon vuoksi kärryyn sujahtaa kuitenkin myös aika paljon hedelmiä ja vihanneksia, ja ihastelen sitä, miten hyveelliseltä ne kärryssämme näyttävät. Kotona lastaan banaanit ja satsumat innoissani hedelmäkulhoon, joka aikana ennen taaperoa ammotti usein tyhjyyttään tai sitten siinä säilytettiin jotain aivan muuta. En edes tajua, miksi olen halunnut ostaa isoimman hedelmäkulhon, joka Ikeasta löytyi. Olen kai jonkin sortin hedelmäoptimisti.
Pähkinöitä en lopulta osta ollenkaan. Niiden suhteen käy nimittäin aina sama juttu. Vaikka kuinka etukäteen valmistelen itseäni siihen, että pähkinät ovat kalliita, en kuitenkaan lopulta pysty käyttämään melkein kymmentä euroa pussilliseen cashewpähkinöitä. Vähintään kerran kuussa minut kuitenkin löytää Prisman pähkinähyllyn edestä ihmettelemässä pähkinöitä. (Halvat on huvit tässä lapsiperheessä.) Tiedän, että taloutemme ei suinkaan kaatuisi siihen, vaikka nappaisin kärryyn useammankin pussin niitä pähkinöitä, mutta silti – aina kun näen niiden hintalaput, rupean ajattelemaan niitä tuotteina, joihin on ensin säästettävä vähintään kymmenen prosentin käsiraha.
