Hyvä fiilis: 12 viikon juoksuohjelma onnistuneesti suoritettu

Kaksitoista viikkoa sitten aloitin Kuntoplus-lehden juoksuohjelman aloittelijoille. Olin vähitellen toipumassa vauvavuoden univeloista ja jostain syvältä suklaakooman uumenista mieleeni juolahti ajatus: voisinko minäkin ruveta harrastamaan juoksua? Päätin, että tietenkin voin. Samalla olin kuitenkin tietoinen siitä, että olin pari kertaa aiemminkin aloittanut kyseisen juoksuohjelman suorittamatta edes ensimmäistä viikkoa loppuun. Kirjoitinkin blogiini kesäkuussa epäilevästi: ”…on ehkä todennäköisempää, että tämäkin juoksuohjelma loppuu jo parin viikon sisällä kuin että oikeasti vetäisin ohjelman loppuun asti ja pystyisin juoksemaan puoli tuntia yhtämittaisesti.”

Nyt haluan vain todeta, että in your face, epäuskoinen oma itseni! 

Kaksitoista viikkoa, kolmekymmentäkuusi lenkkiä. Satoi tai paistoi, huvitti tai ei; jos kalenterissa luki lenkki, minä sidoin uskollisten adidasten nauhat kiinni ja pinkaisin matkaan. En turvautunut yhteenkään alla olevan kuvan tekosyistä, vaan noudatin vain ja ainoastaan kuvan viimeistä lausahdusta: 

Vaikka aina ei tietenkään erityisemmin huvittanut lähteä lenkille, näihin kahteentoista viikkoon mahtui loppujen lopuksi vain muutama sellainen kerta, jolloin en olisi millään jaksanut lähteä. Melkein joka kerta odotin innoissani iltaa ja lenkkihetkeäni. Monet kerrat juostessani mietin, että miten voi olla, että lenkille lähteminen tuntuu nyt niin paljon mielekkäämmältä ja helpommalta kuin aikana ennen lasta, jolloin mikään ei olisi estänyt minua lähtemästä lenkille mihin tahansa aikaan päivästä. Sitten tajusin: tämähän on nyt sitä kuuluisaa omaa aikaa, jota pienten lasten vanhemmilla ei juurikaan ole. Kun olen lenkillä, huolehdin vain itsestäni ja keskityn vain omaan suoritukseeni. 

 

Tyypillisen ylisuorittajan tavoin minun oli pakko ylittää itseni myös juoksuohjelman noudattamisessa. Keräsin itselleni henkisiä bonuspisteitä rutistamalla lenkkien loppuun porrasjuoksua, ylämäkijuoksua tai vain astetta vauhdikkaampaa juoksua. On kätevää, kun Mikaelinkirkko portaikkoineen sijaitsee tuossa lähistöllä: usein lenkin lopuksi pinkaisin rinnettä ylös kirkon pihalle ja portaita alas tai välillä juoksin vain portaissa edestakaisin. (Portaikko toimi myös hyvänä lämmittelypisteenä, vaikka täytyykin todeta, että alkuverryttelyni jäivät yleensä aika olemattomalle tasolle.)

                                                                         

   Kahdeksas juoksuviikko menossa,  taustalla Mikaelinkirkko ja ”spurttiportaat”:

 

Totta kai kahteentoista viikkoon mahtui myös niitä nihkeämpiäkin juoksukokemuksia. Erityisesti yhdestoista lenkkiviikko sujui kaikkea muuta kuin hyvin. Päivätolkulla orastava flunssa, joka ei osannut päättää, iskeäkö kimppuun vai ei, ei todellakaan inspiroinut mihinkään huikeisiin suorituksiin. Kun kymmenes lenkkiviikko päättyi 23 minuutin yhtämittaiseen vaivattomasti ja lähestulkoon hurmoksessa juostuun lenkkiin niin yhdennentoista viikon viimeinen lenkki päättyikin sitten 26 minuutin tuskaiseen suoritukseen, jonka aikana vain laskin minuutteja ja toivoin, että jalat jotenkin jaksaisivat askeltaa kaikki tarvittavat minuutit. (Jaksoivat ne, mutta vaivalloista oli.)

Tämän viimeisen viikon lenkit menivätkin sitten jotenkuten, lähinnä viikonlopun H-hetkeä odotellessa. Alun perin minun oli tarkoitus juosta se puolituntinen vasta huomenna, mutta minä ja taapero olemme tänään menossa yökylään ja mietin, että jos kuitenkin huomenna väsyttää kovasti niin parempi vetäistä se lenkki pois alta jo tänään. Lähdin siis vähän ex tempore matkaan ja hyvä niin – juoksufiilistä riitti hyvin puoleksi tunniksi, ainoastaan parinkymmenen minuutin paikkeilla tuli vähän plääh-olo, mutta sekin johtui varmaan vain siitä, että Nokia Mix Radiosta tuli Stigin biisi.

Niin minä sitten juoksin sen kolmekymmentä minuuttia putkeen ja parin viimeisen minuutin ajan hölkkäsin Mikaelinkirkon rinnettä ylös ja portaita alas. Enkä ollut edes kovin hengästynyt. Muistelin siinä juostessani niitä ensimmäisiä viikkoja, jolloin parinkin minuutin juoksusuoritus sai minut puuskuttamaan ja huohottamaan. Olen kyllä niin iloinen, että jaksoin ja viitsin suorittaa tämän juoksuohjelman läpi ja voin suositella sitä kaikille muillekin juoksemisesta varovaisen kiinnostuneille.

            Puolen tunnin lenkki takana, hiki ei ole vielä ehtinyt saada minua kiinni…

 

Aiemmat juoksemiseen liittyvät postaukseni löytyvät täältä,  täältä ja täältä.

Motivaatiokuvat otettu (järjestyksessä) täältä, täältä ja täältä.