Robert Galbraithin eli J.K. Rowlingin huippudekkari

Viime perjantai oli loistava päivä kirjallisuusrintamalla. Silloin nimittäin huomasin Tuhat ja yksi kirjaa -blogin jutun, jossa kerrottiin, että J.K. Rowling on kirjoittanut romaanin salanimellä Robert Galbraith. Olin ihan ällikällä lyöty ja pyörällä päästäni ja suuni loksahti auki niin että olin aivan huuli pyöreänä ja yhtä kysymysmerkkiä.

No joo, selvisi varmaan, että olin siis hämmästynyt. Minulta oli nimittäin mennyt tällainen upea uutinen vallan kokonaan ohi, mutta onneksi minulla on Kindle, jonne kävinkin saman tien romaanin klikkaamassa (Amazonin nettikaupasta).

Tänään sain kirjan luettua (olisin mielelläni ahmaissut sen nopeammin, mutta välillä on täytynyt vähän vilkuilla tuon taaperonkin perään) ja nyt vain odotan innoissani seuraavaa. Kirja oli nimittäin tosi, tosi hyvä!

Niin joo, kirjan nimi siis on The Cuckoo’s Calling ja se on rikosromaani. Kirjan päähenkilö on entinen sotilas, nykyinen yksityisetsivä Cormoran Strike. Strike on juuri eronnut pitkäaikaisesta naisystävästään, jonka kanssa hänellä on ollut ongelmallinen ja myrskyisä suhde. Työrintamalla on hiljaista, ja Strikella onkin enemmän velkoja kuin varallisuutta. Hänellä ei olisi varaa palkata itselleen sihteeriä, mutta aiemmin sovitun järjestelyn vuoksi vuokrafirma lähettää hänelle määräaikaisen sihteerin, Robinin, joka älykkäänä ja kekseliäänä naisena osoittautuu tärkeäksi avuksi Strikelle. Strike palkataan tutkimaan huippumalli Lula Landryn kuolemaa, sillä Lulan veli, John Bristow, ei suostu lukuisista todisteista huolimatta uskomaan, että kyseessä on itsemurha.

Kirja on sinänsä melko perinteinen rikosromaani, mutta tosi hienosti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. The Cuckoo’s Calling oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jonka halusin lukea mahdollisimman nopeasti loppuun mutta jonka toisaalta en olisi halunnut vielä päättyvän. Rowling on onneksi jo luvannut jatkoa Cormoran Strike -sarjalle.

                                                                                               (kuva täältä)

P.s. Suosittelen kirjan kyytipojaksi sirkusaakkosia (koska satuin itse syömään niitä eilen kirjaa lukiessani ja ne maistuivat tosi hyviltä.)