Kirjan vuoden lukuhaaste (huijausversiona)
Katie haastoi minutkin osallistumaan Kirjan vuoden lukuhaasteeseen. Lupasin osallistua, vaikka arvelinkin, etten aivan tuohon haasteessa heitettyyn 50 kirjaan taida yltää. On kuitenkin hauska järkeillä, että mikä kirja osuu mihinkin kohtaan ja vielä hauskempaa on huijata hiukan eli yrittää saada yhdellä kirjalla mahdollisimman monta kärpästä.
Kohdat 1 (”Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin”) ja 24 (”Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä”) saan vetää yli luettuani englantilaisen Emily Barrin dekkarin The Sleeper. Kirja kertoo Cornwallissa asuvasta, avioliittoonsa kyllästyneestä Larasta, joka matkustaa aina viikoksi Lontooseen töihin yöjunalla. Kun Lara sitten yhtäkkiä katoaa yöjunasta ja joutuu epäillyksi murhasta, hänen ainoa ystävänsä Iris ryhtyy selvittämään, mitä oikein tapahtui. Sekä Laran että Iriksen menneisyydestä paljastetaan vähitellen kiinnostavia asioita, ja tämä dekkari olikin tosi koukuttava, kunnes lopulta vähän lässähti. Tai ei niinkään lässähtänyt vaan rupesi muistuttamaan liikaa Gillian Flynnin Gone Girliä. Voin kyllä suositella kirjaa jo pelkästään ihanan Cornwallin takia – siellä olen siis aina halunnut käydä ja sen vuoksi julistan myös kohdan 24 suoritetuksi.
Lukuhaasteen kohdaksi 6 (”Kirja, jonka nimi on yksi sana”) valikoitui Rosamund Luptonin Sister. Amerikkalaistunut Bee lentää Lontooseen selvittämään siskonsa Tessin itsemurhaa. Muut eivät näe Tessin itsemurhassa mitään epäilyttävää, mutta Bee on varma, ettei hänen siskonsa olisi koskaan voinut tappaa itseään. Myös tätä dekkaria voin suositella, vaikka se ei mikään tajunnanräjäyttävä ollutkaan. Kirja tarjosi kuitenkin mukavan pienen yllätyksen, eikä ollutkaan niin ennalta-arvattava kuin välillä tuntui.
Lukuhaasteen kohta 49 (”Jännityskirja tai dekkari”) olisi kuittaantunut noilla aiemmillakin dekkareilla, mutta säästin sitä varten Sínead Crowleyn Can Anybody Help Me? -kirjan. Kirja kertoo pienen vauvan äidistä, Yvonnesta, joka löytää netmammy-keskusteluryhmän, josta saa kaipaamaansa vertaistukea. Pian hän rupeaa epäilemään, että foorumilta kadonneelle aktiivijäsenelle on tapahtunut jotain, mutta ei väsymyksensä keskellä saa tehtyä asialle mitään. Lopulta hän joutuu itsekin vaaraan. Kirja oli mielestäni vähän kömpelösti kirjoitettu ja ”loppuhuipennus” tuntui vähän halvalta, mutta ihan kelpo viihdyke tämäkin kirja oli. Kirjassa eletään muuten sen verran tiiviisti pienten lasten äitien arkea, ettei juoni välttämättä tunnu niin houkuttelevalta lapsettomien lukijoiden mielestä.
Lukuiloa ja kaikenlaista muutakin iloa viikonloppuunne!