Leffoja ja lokkeja
Kulttuurin kyllästämä torstai kääntyi perjantaiksi; edessä oli spontaanisti pyydetty ja saatu vapaapäivä. Kuten vapaapäivien tyyliin kuuluu, tämäkin tuli tarpeeseen. Saimme hoidettua pari pikkuasiaa pois päiväjärjestyksestä ja paluumatkalla poikkesimme Café Artiin, josta en yksinkertaisesti pysty puhumaan mainitsematta paikan täydellistä cappuccino doppiota. (Mikä siitä tekee niin hyvää? Yleensä en koskaan tilaa cappuccinoa, mutta Café Artissa en muuta tilaakaan.) Café Artissa näin myös ihastuttavimman kahvila-asiakkaan pitkään aikaan: alakouluikäisen tytön, joka oli kahvilla (veikkaisin että) tätinsä kanssa. Tytön asu toi mieleen Onnelin ja Annelin, ja hänen olemuksessaan oli muutenkin jotain tosi virkistävää ja hyvälle tuulelle saavaa. Ihanaa nähdä nuoria ihmisiä kahviloissa!
Perjantai-ilta toi tullessaan vähän erilaista kulttuuria kuin torstain museokäynti: menin Maria S:n kanssa katsomaan Bad Moms -leffan. Älytön komedia oli juuri sitä mitä tarvitsin, ja tekikin todella hyvää pyyhkiä vaihteeksi naurun eikä epämääräisen surumielisyyden kyyneliä silmistä.
Kävin elokuvissa myös lauantai-iltana, kun vihdoinkin saimme aikaiseksi mieheni kanssa viettää ihan kahdenkeskisen illan. Edellisestä kerrasta ehti kulua neljä kuukautta, ja nyt päätimmekin oikeasti ottaa tavaksi sen, että käymme ulkona kahdestaan. Eihän sen tarvitse aina olla leffa tai ravintolaillallinen tai mitään ihmeellistä – me revimme nytkin paljon riemua jo siitä, että kävimme Anttilassa ilman jälkikasvuamme, eikä meidän tarvinnut käyttää vaunujen takia hissiä! Aina kun jostain kuului vauvan parahdus tai leikki-ikäisen uhmakas kirkaisu, heitimme pienet ylävitoset. Ei meidän murheemme! Anttilassa käytyämme hulluttelimme vielä hetken hakemalla apteekista närästyslääkettä, minkä jälkeen ehdimme vielä hetkeksi istuskelemaan Hamburger Börsin terassille ennen leffan (Jason Bourne) alkamista. Eikä siinä vielä kaikki! Poistuessamme Kinopalatsista emme kävelleetkään suoraan kotiin vaan poikkesimme Alvariin yksille. Alvarissa jatkoin mieheni piinaamista päähänpinttymälläni hauskalla lokkiaiheisella valokuvatehtävällä: olen pyytänyt häntä ottamaan kuvan, jossa näkyisivät taivaalla liitelevät lokit ripauksella sellaista kaihoisuutta, jota lokeissa on, mutta tähän kaihoon pitäisi yhdistyä kuitenkin se vapauden riemu, jota lokkien liiteleminen parhaimmillaan edustaa. Ja kuvan pitäisi olla nimenomaan meidän parvekkeeltamme otettu, sillä mieheni Ruissalossa ottamat lokkikuvat kertovat tarinaa Ruissalon yllä lentelevistä lokeista, eivätkä näistä yksilöistä, jotka miellän omiksi lokeiksemme. Kuvan pitäisi tietenkin myös vangita se hetki kesäillasta, jolloin lapset ovat jo nukahtaneet, meillä on hetki omaa aikaa, vielä ei väsytä ja kesää on jäljellä ja taivas on juuri oikean värinen. Mielelläni näkisin kuvassa myös rakastamaani kaupunkisilhuettia.
Kuten sanoin, hauska lokkiaiheinen valokuvatehtävä!
Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikonloppu! 🙂
