Näin käy, jos unohtaa koputtaa puuta

Odotellessamme päivälliseksi valmistamani jauhelihakeiton jäähtymistä viikkasimme taaperon kanssa pyykkiä. Oli mukava arkinen hetki, sellainen kiva ja rauhallinen tiistai-iltapäivä. Mieleeni juolahti, että onpas ihanaa, kun tämä lapsiperheen arki pyörii nyt jotenkin niin kivuttomasti.

Unohdin koputtaa puuta. En tajunnut, että tuollaisten ajatusten pyörittely toimii samalla tavalla kuin sen Push to add drama -napin painaminen. 

drama.png

Mitä sitten seurasi? No, seuraava tapahtumaketju:

Suurimman osan keittoannoksestaan syötyään taapero oli jo sen verran kylläinen, että hänellä oli varaa singota lusikallinen (melkoisen sosemaista) keittoa päin naamaani. Pläts. Minä suivaannuin ja kielsin: ei noin! Taapero osoitti, ettei häntä kiinnosta tippaakaan yritykseni opettaa ruokailutapoja: hän kaivoi suuhunsa jemmatut keitonjämät ja heitti ne lattialle. Noin ei saa tehdä! kielsin taas ja sieppasin keittokulhon äkkiä pois, ettei sekin päätyisi lattialle. Taapero osoitti rauhoittumisen merkkejä. No niin, juopas nyt maito kiltisti loppuun, sanoin. Enkelimäisesti hymyillen taapero tarttui maitokippoonsa, otti ison huikan, sellaisen, että posket pullistuivat ja sitten hän purskautti maitoa ympäriinsä. Paidallani, kasvoilleni ja pöydälle. 

Nyt riittää! Nostin taaperon lattialle ja rupesin siivoamaan sotkuja. Muistin, että minun piti vaihtaa taaperon vaippa jo ennen ruokailua, joten hetken kuluttua lähdimme vaipan- ja vaatteidenvaihtoon. Eräs tuttavani on kertonut kuulleensa, että jos pystyy sullomaan sätkivän mustekalan verkkokassiin on valmis vanhemmuuden iloihin. Tämä jotenkin muistui mieleeni nyt, kun ujutin vastaanhangoittelevalta ipanalta vaippaa pois. En ehtinyt saamaan puhdasta vaippaa tilalle, kun taapero lähti jo viilettämään nakupellenä olohuoneeseen. Vaikka lähdin salamannopeasti hänen peräänsä, hän oli jo ehtinyt kakkaamaan olohuoneen nukkamatolle. Kahteen eri kohtaan. 

Nappasin taaperon syliini ja kiirehdin hänen kanssaan kylppäriin. Matkalla häneltä tipahti vielä yksi liukumiina lattialle ja useampi pienempi miina kylppärin lattialle. 

Voin kertoa, ettei ole mikään helppo nakki irroitella tahmeaa kakkaa nukkamatosta. 

Mutta arvatkaa, mikä on silti päällimmäinen ajatukseni tältä päivältä? Se, että taapero muiskautti ihanan, märän ja kertakaikkisen suloisen suukon poskelleni.

Kommentit (2)
  1. Hahaa, ei sain nauraa mutta silloin se kuulostaa hauskalta kun ei osu omalle kohdalle. Meillä kyllä loppui kuin seinään ruoalla leikkiminen ja sotkeminen siinä puolentoista vuoden jälkeen, tiedä sitten mitä tapahtui mutta kyllä helpotti! Ja meilläkin on valkoinen karvalankamatto saanut yhdet pökäleet niskaansa.

    Tervetuloa osallistumaan arvontaan minun tontilleni! http://www.lily.fi/blogit/kuplassa/vuosipaiva

  2. Awww, ihana loppu koko jutulle. :’)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *