Näin siinä sitten käy

Kahvia, kiitos!

Olen viime aikoina kävellyt hitaammin kuin mummot. Puuskuttanutkin enemmän. Aamuisin kavutessani kahden kerroksen edestä portaita toimistolle, olen tasaillut pitkään hengitystäni ennen oven avaamista. Kun olen iltaisin kumartunut peittelemään kuopusta, olen hengästynyt niin, että iltasadun lukeminen on ollut työlästä. 

Silti päässäni ei ole soinut ainoatakaan hälytyskelloa. Toki olen pohdiskellut hengästymiseni syytä, mutta pistänyt sen viimesyksyisen sairastelukierteen piikkiin (enterorokko, tiuhaan tulleet ja menneet flunssat, poskiontelotulehdus ja sitkeä yskä viihdyttivät minua syyskuusta tammikuuhun). En ole jaksanut enkä oikeastaan uskaltanutkaan kuntoliikkua sydänlihastulehduksen pelossa, joten onko se ihmekään, että kuntoilu täytyy aloittaa taas nollista. 

Tai miinuksen puolelta oikeastaan, totesin tässä taannoin taisteltuani viisi kilometriä kuntopyörällä. Syke nousi pilviin, silmissä sumeni ja lihakset tärisivät, kun poljin menemään. Palautuminen iltapäivän viidestä kilometristä kesti yöllä pikkutunneille saakka, ja tärisin sängyssä unta turhaan odottaen.

Olen myös kuitannut pitkään jatkuneen väsymykseni ruuhkavuosilla ja unettomuudella. Jälkimmäinen on sikäli ollut vähän ontuva perustelu, että kyllähän minä nykyään nukun keskimäärin todella hyviä yöunia, kunhan otan melatoniinin ajoissa iltaisin. Työpäivisinkin nukun reilun kahdeksan tunnin yöunia ja viikonloppuisin vetelen kymmentä tuntia. Jatkuvaan väsymykseen myös tottuu, ja vaikka töissä välillä tuleekin puuskia, jolloin haluaisin vain käpertyä lattialle lepäämään, niin normaaliahan tämä varmaan on. Kyllähän pienten lasten äitejä väsyttää.

Jep. Viime viikolla lähdin sitten työterveyteen, kun ajattelin sydänkohtauksen tekevän tuloaan. Rintaa puristi, vasen käsivarsi oli täysin puuduksissa ja aivoissa tuntui olevan lähinnä sumua. Otettiin verikokeita ja sydänfilmi. 

Ei ollut sydänkohtaus. Oli raudanpuuteanemia. Lääkäri soitti Tyksin sisätautipäivystykseen ja tarjosi 34-vuotiasta väsynyttä naista punasolutiputukseen. En päässyt (hemoglobiiniraja tiputukselle on kuulemma 70, minulla oli vähän paremmin asiat). 

Nyt tankkaan Obsidania ja huilailen vielä huomisen kotona. 

Ps. On aika ironista, että sairastun anemiaan nyt kun olen jo pitkään skarpannut ruokavalioni kanssa: ollut ilman sokeria, huolehtinut kasvisten saannista, syönyt D-vitamiinilisää ja jopa vähentänyt kahvinjuontia pariin kupilliseen päivässä. Ilmeisesti elimistöni ei kestä tällaista terveysintoilua vaan romahtaa suklaa- ja kofeiinivajeen taakan alla ja kieltäytyy tuottamasta punasoluja. Täytyykö tässä nyt sitten uhrautua ja mennä kauppaan hakemaan suklaata? 

 

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Ai raja 70. Oho. Mulle keskenmenon jälkeen Tyksiin päädyttyäni sanottiin muistaakseni, että jos tipahtaa alle 90 niin alan saada lisäverta. No se pysy just siinä yläpuolella niin että yön perustiputuksen jälkeen pääsin kotiin popsimaan rautaa. Ei se mun mielestä niin alhanen ollu ku 70 se raja sillon.

Tsemppiä nyt raudan nostoon!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Kiitos tsempeistä! :) Mulla oli Hb alle 90, ja työterveyslääkäri olikin vähän yllättynyt, kun Tyksistä ilmoitettiin tuo 70:n raja. Mielelläni olisin ottanut lisäverta, vaikka kyllä siihenkin vissiin omat riskinsä liittyy. No mutta nyt popsin mäkin rautaa, nouseehan se hemoglobiini pikkuhiljaa tälläkin tavalla.

Torey
Näissä neliöissä

Nousee joo, mutta aikaa se ottaa. :) Mulla ainakin oli jonkun aikaa heikko olo vaikka en yhtä alhaisissa lukemissa käynyt kuin sinä! 

Sitten kuopusta odottaessa hb oli tosi alhainen, parhaimmillaan taisi olla se 92, mutta onneksi se lopulta hiukan nousi ja synnytyksessä ei ollut ongelmia. :) Ja hassua, mutta sillon mulla ei ollut mitään anemian oireita. :D

Aikavarkaissa (Ei varmistettu)

Oho, oi voi! Kovasti tsemppiä, kylläpä oli päässyt matalaksi!

Mulla alkoi viime syksynä huimaus- ja heikotuskohtaukset, hengenahdistuskin. Pistin stressin piikkiin. Kuitenkin ne jatkuivat vielä tän vuoden puolella, vaikka stressin syy oli poistunut. Aloin miettiä tuota hemoglobiinia, on taipumus turhan matalaan ja yhdistettynä alhaiseen verenpaineeseen voi kai tehdä tuollaistakin. En ole ottanut lisärautaa yli vuoteen, en vain ole muistanut, vaikka aikoinaan lääkäri kehotti ottamaan muistaakseni kolme kuukauden mittaista kuuria vuodessa tms. Menkatkin on olleet tavallista runsaammat viimeiset puolitoista vuotta. Kaivoin Obsidanit apuun, kaapista löytyi vielä. Ihan kuin jo kolmen viikon kuuri olisi auttanut vähän. Hommasin työterveydestä myös labralähetteen, mutta lapsisidonnaisista syistä olen joutunut perumaan ajan jo kahdesti.

Onneksi sulla oli "vain" raudanpuuteanemia! Puututtiinko muuten sen syyn etsimiseen mitenkään?

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Hyvä, että Obsidan on hiukan auttanut! Kuulostaa kyllä siltä, että matala Hb voisi hyvinkin olla tuossa takana. 

Mullakin on taipumusta matalaan hemoglobiiniin, mutta se on aina tullut esille vähän sellaisena sivulöydöksenä ja yleensä todettu vaan, että olisi hyvä silloin tällöin popsia rautaa. Aiemmin kuitenkin huonoimmatkin arvot olleet yli 110. Syy on kuitattu runsailla kuukautisilla, mutta nyt sitä aletaan kuitenkin tutkia tarkemmin, koska söin viime vuonna kolme rautakuuria ja mun pitäisi saada ruokavaliostakin ihan hyvin rautaa, ja tuo alle 90:n hemoglobiini oli siihen nähden aika yllättävä. 

Edelleen olo on aika tärisevä ja heikko ja huomenna pitäisi jaksaa töihin. Toisaalta töissä pääsee monella tavalla helpommalla kuin kotona, vaikka oonkin kyllä saanut täällä huilata ja levätä, mutta kyllähän nuo kaksi lasta kaikkensa tekevät mua aktivoidakseen. :)

MM
Maijan matkassa

Voi ei! Voimia toipumiseen (ja töihinpaluuseen)!

Naislaif
Naislaif

Suklaa kuuluu ehdottomasti hyvään hoitoon vaivasta riippumatta.

Onneksi syy selvisi ja onneksi se on hoidettavissa :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.