Tämä viikko on ollut tosi raskas. Esikoisen tahtovaiheesta on löytynyt taas uusi taso ja vauvan kelvolliset yöt ovat muuttuneet yö yöltä levottomampaan suuntaan. Kaiken lisäksi vaivun nykyään iltapäivisin sellaiseen omituiseen horrokseen: pää ja kroppa tuntuvat raskailta, muutun hajamieliseksi (eilen sekoilin päivällisruoan kanssa monet kerrat ennen kuin sain sen valmiiksi) ja aika tuntuu pysähtyvän. Taitavat mennä kaamoksen piikkiin nämäkin tuntemukset.

No, nyt on lauantai ja miehellä vapaa viikonloppu. Hän kävi esikoisen kanssa heti aamusta kauppahallissa, ja miehen ja tytön tultua takaisin kotiin minä odotin malttamattomana eteisessä: olin päättänyt lähteä oikein yksinäni Hansaan pyörimään vauvan aamupäiväunien ajaksi.

Ensin marssin Stockmannin jouluosastolle. Matkalla joulupallojen luo katseeni kiinnittyi esille aseteltuihin Eva Solon kahvinkeittimiin. Mitäs nämä ovat, mietin kiinnostuneena. Kankaaseen käärittyjä lasikannuja, miten näillä voi keittää kahvia? Luin laatikon kyljestä kahvinkeitto-ohjeet: mittaa kahvi, pue takki päälle, kaada vettä…pue takki päälle? Sadasosasekunnin ajan ehdin ihmettelemään, että miksi ihmeessä kahvinkeittoa varten täytyy pukea takki päälle, kunnes äitipääni tajusi, että aijaa, takilla tarkoitetaan sitä kangasta kannun ympärillä.

Joulukoristeita hypisteltyäni (jos joku muuten bongaa kahvikuppi- tai kahvipannuaiheisia joulukoristeita, vinkatkaa minulle; tajusin nimittäin tällaisen puutteen muuten ihan mukavassa joulukoristekokoelmassani) päätin mennä Indiskaan ihailemaan kauniita mukeja. Matkalla törmäsin The Variety Show’n Mariaan, jolle jostain syystä sanoin meneväni haistelemaan juttuja Indiskaan. En minä oikeasti mitään tapaa haistella, paitsi kirjoja ja kahvia.

Indiskasta ostin pienen turkoosin joulukoristepöllön muistuttamaan minua tästä riehakkaasta vapaahetkestäni kaupungin hulinassa.

Seuraavaksi astelin määrätietoisin askelin Akateemiseen kirjakauppaan. Rakastan Akateemisen kirjakaupan englanninkielisten kirjojen osastoa. Ihastelin Marian Keyesin uutuutta (The Woman Who Stole My Life) ja vaikka minulla onkin kyseinen kirja jo Kindlessä, melkein olisi tehnyt mieli ostaa se tiiliskiviversiona, koska se kansi oli niin kaunis. 

Sitten vähän revittelin: olin jo aikeissa kiertää lastenkirjaosastolle kaupan toiselta puolelta sitä liuskaa pitkin, kunnes tajusin, että eihän minulla ole vaunuja! Valitsin reteästi portaat. Lastenkirjaosastolla silittelin Astrid Lindgrenin klassikkokirjoja ja muistelin omia jännittäviä lukukokemuksiani niiden parissa.

Sitten olinkin jo käynyt kaikissa niissä paikoissa, joissa halusin käydä. Oli aika orpo olo. Hiukan teki jo mieli lähteä kotiin, mutta kun tajusin, että olin ollut reissussa vasta puoli tuntia, päätin käydä kahvilla, koska minulla oli Kindlekin kätevästi laukussa mukana. (On muuten aika paljon kivempi kantaa mukana Kindle-versiota tuosta Marian Keyesin uutuudesta kuin sitä paperikirjaversiota.)

Olin jo aikeissa suunnata Gaggui Kaffelaan, jossa en ole vielä käynyt, mutta koska Café Brahe oli siinä ihan vieressäni, meninkin sinne. Vanhasta tottumuksesta nappasin kuvan kahvistani ja korvapuustistani, mutta sitten päätin vain nauttia ne heti ilman mitään Instagram-päivityksiä. Se oli virkistävää.

Kotimatkalla hain pitsa-aineksia ja mietin, miten suloisia lapseni ovatkaan.

On tämä äitiys vaan outo ja hassu juttu.