Terveisiä siitepölykoomapotilaalta. Enpä hoksannut viime keväänä uuteen asuntoomme muuttaessani miettiä, että onkohan se niin hyvä idea, että koivuja on koko takapiha täynnä niin, että rohkeimmat puut melkein koputtelevat parvekkeen laseihin. En tiedä, onko siitepölystä tullut vuosi vuodelta jotenkin ärhäkkäämpää vai mikä tässä on homman nimi, mutta olen vasta viimeisten viiden vuoden aikana ruvennut kärsimään siitepölystä, kevät keväältä pahemmin. Muut puut vielä menettelevät, mutta auta armias, kun koivu puhkeaa kukkaan, siinä vaiheessa meikäläisen ajatukset muuttuvat paksuksi puuroksi ja lihaksistani tulee ylikypsää spagettia.

Siitepölylääkkeistäkään ei tunnu olevan kuin harmia. Äitiysneuvolasta kerrottiin, että setiritsiini-antihistamiineja voi turvallisesti ottaa raskausaikana, joten kävin hakemassa apteekista Heinixiä. Tällä kertaa olin jopa hyvissä ajoin liikkeellä – muistin viime keväältä ohjeen, että allergialääkkeen käyttö pitäisi aloittaa jo pari viikkoa ennen koivun tai muun pahimman vihollisen kukinta-aikaa. No, eipä se avaamaton Heinix-pakkaus lääkekaapissa tietenkään paljon auttanut, vaikka sen kuinka kävi hakemassa ajoissa. Otin ensimmäisen tabletin toissapäivänä ja eilinen tabletti taitaa jäädä viimeiseksi, sillä se aiheutti niin järkyttävän väsymyksen, että olin nukahtaa pystyyn. Onneksi taapero tykkää ”pötköttää” eli loikoilla sängyssä satuja kuunnellen, joten sain sentään olla vaakatasossa. Satutuokion jälkeen alkoikin onneksi Pikku Kakkonen, joten siirryimme pötköttämään sohvalle. Tällä kertaa tyttö sai poikkeuksellisesti katsoa Pikku Kakkosen ihan alusta loppuun, kun itse makasin horroksessa sohvalla ja laskin minuutteja siihen, että mieheni pääsee töistä. Nukahdin melkein sillä samalla sekunnilla, kun sain siirrettyä vahtivuoron miehelleni.

Lepohetken jälkeen kimppuuni iski limaisen kurkun ja muiden siitepölyoireiden lisäksi aivan karmea närästys, pahin ikinä omalla kohdallani. Limainen kurkku, närästys tai sitten joku pöpö sai aikaan sen, että iltani huipentui oksennustuokioon vessassa*. Kun tänä aamuna heräsin, oloni oli ensin ihan kohtalainen, kunnes väsymys iski uudestaan. Lähdin kuitenkin mukaan kauppaan vappuruokia ostamaan, mutta en tajunnut kaupassa mistään mitään, paitsi yhtäkkiä sen, että nyt on pakko päästä lepäämään tai pyörryn. Seisoin Citymarketin pakastealtaiden välissä ostoskärryjä puristaen ja mietin, että nytkö se oikeasti tapahtuu, elämäni ensimmäinen pyörtyminen. Lähdimme kiireesti maksamaan ostoksia, vaikka ostoslistan tärkein osuus, vappuherkut, jäivät kauppaan. (Siitä tietää, että vointini oli oikeastikin todella huono…)

Kotona hoipertelin sänkyyn ja nukuin siihen saakka, että miehen oli pakko lähteä töihin. Hän lupasi selvittää, olisiko hänen mahdollista tulla yhtään aikaisemmin töistä kotiin ja onneksi oli, sillä en tiedä, miten olisin muuten selvinnyt tästä päivästä. Huh. Nyt vointi on kuitenkin jo vähän parempi. Iltapäivällä satoi hetken aikaa vettä, joten ehkä se on ehtinyt jo vähän parantamaan ilmanlaatua. 

Vaikuttaa muuten pahasti siltä, että myös tyttö oireilee siitepölystä, vaikka onkin vasta noin nuori (vuosi ja kymmenen kuukautta). Pistäisiköhän joku pahakseen, jos lainaisimme jostain moottorisahaa ja kävisimme tuhoamassa nuo vihreäsilmuiset pirulaiset, jotka luulevat olevansa jotain ihmeellistä vain siksi, että niistä saa xylitolia.

*On myös mahdollista, että elimistöni on ohjelmoitu oksentamaan raskausviikolla 27. Niin kävi nimittäin myös ensimmäisessä raskaudessani.