Olemme tytön kanssa käyneet jo neljä kertaa mainiossa Taaperon tanssileikki -ryhmässä. Onneksi tätä hauskuutta on luvassa vielä joulukuuhun asti, sillä ainakin oma taaperomme viihtyy ryhmässä tosi hienosti. On myös mukavaa, että ryhmässä kaikki lapset ovat suurin piirtein samanikäisiä (noin 12-18 kuukauden ikäisiä), sillä esimerkiksi perhekerhossa taaperomme meinaa välillä jäädä kirjaimellisestikin isompien lasten jalkoihin.

Ohjaajamme, Niinamaria, on tosi välitön, iloinen ja lasten kanssa hienosti toimeen tuleva ammattilainen, joten ei mikään ihme, että lapset tykkäävät. Musiikki on monipuolista: välillä keinumme rauhallisen klassisen musiikin tahtiin, välillä tanssimme villisti Elvistä kuunnellen. Kirmailemme jäniksinä ympäri salia, olemme nostureita, leikimme aaltoja ja välillä tanssimme huiveja hulmutellen.

On ollut hauska seurata, miten taapero kokee ja näkee asioita. Ensimmäisellä kerralla hän tutustui ympäristöönsä, käveli pitkin poikin jumppasalia, tutki seiniin maalattuja hauskoja kuvioita ja teki tuttavuutta kanssatanssijoihin esittelemällä heille napaansa. (Kunhan hän on vähän vanhempi, täytyy varmaan kertoa hänelle, että paidan ylös nostaminen ja navan osoittaminen ei ole se kaikkein tyypillisin tervehdystapa meidän kulttuurissamme.) Ja koska ensimmäisellä kerralla kaikki tanssit ja leikit olivat tietenkin uusia, taapero pahoitti mielensä suunnattomasti siitä, että apuvälineinä toimineet huivit piti palauttaa ohjaajalle. Toisella kerralla hän kävi nätisti itse viemässä huivin takaisin.

Olen totta kai tiennyt, että lapset rakastavat rutiineja. Olen silti ajatellut, että vain aikuiset hakeutuvat aina istumaan samaan paikkaan (esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa). Mutta ehei, se tämä tässä on minun paikkani -ajattelu alkaakin jo lapsena! Taapero nimittäin marssi heti toisella kerralla tismalleen samaan paikkaan istumaan kuin missä lepäilimme ensimmäisellä kerralla ja osoitti vielä varmuuden vuoksi lattiaa, että varmasti minäkin tajuan, että meidän kuuluu istua siinä, eikä missään muualla, koko syyskauden. Tästä tulikin mieleeni ah-niin-hauska tapaus yliopistovuosiltani: istahdin melkein tyhjässä luentosalissa paikkaan X, ilman sen kummempaa syytä, kunhan mietin, että siinä olisi kiva paikka (en siis valinnut paikkaani millään riskinkartoitusjärjestelmällä kuten Rillit Huurussa -Sheldon varmaan tekisi). Vapaita paikkoja oli paljon enemmän kuin varattuja. Kaivoin muistiinpanovälineet esille, mutta sitten tunsin koputuksen olkapäässäni. Takanani seisoi Hugo, se isokokoinen tyyppi Lostista, joka voitti lotossa (tai jotain sinne päin…). No ei nyt ihan se sama tyyppi, mutta samannäköinen. Kulmat kurtussa hän murisi minulle, että istun hänen paikallaan. Whaaat??? Koska minulle ei ollut mitään väliä, missä istuin, luovutin tyypille hänen paikkansa ja todennäköisesti vilkuilin häntä passiivis-aggressiivisesti koko luennon ajan.

Anyway…lapsetkin siis menevät automaattisesti samaan paikkaan istumaan. Tai en tiedä muista maailman lapsista, mutta meidän kultapallomme. Ja taitavatpa ne muutkin ryhmäläiset mennä aina samalle paikalle, tosin en ole seurannut, johtuuko tämä aikuisten vai lasten valinnoista.

Vielä senkin mielenkiintoisen asian olen pistänyt merkille, että kotioloissa vilkkaasta ja show-henkisestä* taaperostamme kuoriutuu vieraassa ympäristössä lootusasennossa mietiskelevä buddhalaismunkki, jonka kärsivällisyys odottaa tunnin alkua hämmästyttää minua suunnattomasti. 

*show-henkisyydellä tarkoitan esimerkiksi tilannetta, jossa lapsemme hetken etsittyään löytää vaikkapa tuttinsa. Kun hän saa näköyhteyden haluamaansa esineeseen, hän nostaa sormen pystyyn, ottaa muutaman nopean askeleen selkä hiukan kumarassa, huikkaa haa!, lähestyy kohdettaan, peruuttaa, pudistelee päätään, heiluttaa käsiään, ottaa taas muutaman nopean askeleen tuttia päin, osoittaa sitä sormella, huutaa taas haa! tai jotain sen tyylistä, varmistaa, että kaikki seuraavat herkeämättä hänen esitystään ja lopulta poimii tutin tai muun esineen tyytyväisenä itselleen.

Käyttekö te lasten kanssa harrastuksissa? Onko löytynyt hittejä tai huteja? Taaperon tanssileikki on kyllä ollut ehdoton hitti! (Jo pelkästään senkin vuoksi, että sen jälkeen nukutaan aina tosi pitkät päiväunet!)