Kirjakaupan lumoissa

Kävin eilen pitkästä, pitkästä aikaa ihan yksikseni kaupungilla pyörähtämässä. Edelliskerrasta olikin vierähtänyt jo viitisen kuukautta ja silloin olin kauppakierroksesta niin hämilläni, etten osannut ostaa kuin pussillisen pähkinöitä Punnitse & Säästä -kaupasta. Nyt osasin ottaa vähän rennommin ja suuntasinkin heti irrottelemaan Akateemiseen kirjakauppaan.

Ja ah mikä kirjojen sivelemis- ja haistelemissessio siitä tulikaan. Yksi rentouttavimpia asioita maailmassa on kierrellä kirjakauppojen hyllyjen välissä, ihastella kauniisti kuvitettuja pokkareita, sivellä kovakantisten kirjojen kiiltäviä kansipapereita, nuuhkia uutuuskirjojen huumaavaa tuoksua ja nauttia siitä, että on jännittävien, mielenkiintoisten, romanttisten, henkeäsalpaavien, kutkuttavien ja yllättävien juonikäänteiden ja tarinoiden ympäröimänä. 

Olisin halunnut ostaa monta kirjaa ja melkein ostinkin, kunnes muistin kirjahyllymme rajallisen tilan ja sen, että olen siirtynyt e-kirjojen lukijaksi. Olen naimisissa Kindlen kanssa, en voi tehdä syrjähyppyjä kirjakaupoissa. 

Ostin siis mukin:

img_44531.jpg

Rakastan kahvia ja rakastan kirjoja, joten voitte varmaan kuvitella ensireaktioni, kun näin kahvimukin, johon on painettu hyvän kirjan nimi. ”Pakko saada nämä kaikki!” mietin lähestulkoon hysterian partaalla ja hypistelin jokaikistä mukilaatikkoa. Entinen, nykyistä minääni paljon impulsiivisempi shoppailija olisikin ehkä latonut koko mukisarjan tiskille ja miettinyt vasta kotona, että kannattiko. Nykyinen minä huokaisi syvään, valitsi mukeista parhaimman ja nyökytteli libristille, joka lupasi, että näistä mukeista kahvi maistuu paljon paremmalta. Mukin testiajo tapahtuu huomisaamuna.

 

 

Suhteet Oma elämä

En yleensä jätä kirjaa kesken…

…mutta Tämä ei ole lasten maa -kirjan jätin. Eija Hetekivi Olssonin kehuja ja palkintoja saanut esikoisteos kuulosti mielenkiintoiselta ja lupaavalta: se kertoo suomalaistaustaisen lapsen näkökulmasta tarinan rankasta elämästä 80-luvun ruotsalaislähiössä. 

Kirja oli kuitenkin liian inhorealistinen minun makuuni. Kahlasin muutaman luvun verran räällä maustettua kerrontaa läpi ennen kuin luovutin. Ehkä tartun kirjaan vielä uudestaan tai sitten en – en ole enää niin tiukkapipoinen lukija, että kokisin jonkinlaiseksi velvollisuudekseni lukea aloittamani kirja loppuun asti. 

Lukion äidinkielenopettajani lempihokemiin kuului kuvaus inhorealismista ja se meni jotakuinkin näin: ”…kuvataan rasvatahroja pöydällä – se on sitä inhorealismia!”. Se olisi myös sellaista inhorealismia, joka minullekin lukijana vielä maistuu. Olssonin inhorealismi sen sijaan, vaikkakin varmasti tärkeä asia kirjan teeman kannalta, oli minulle liikaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin mielipiteitä kirjasta!

tama_ei_ole_lasten_maa-hetekivi_olsson_eija-22313066-3285962370-frnt.jpg

                                                                                           (kuva täältä)

 

Kulttuuri Kirjat