Vaikka en olekaan pitkään aikaan kirjoittanut blogini alkuperäisestä teemasta eli kahvista juuri mitään, olen silti aivan yhtä vannoutunut ja uskollinen kahvin suurkuluttaja kuin ennenkin. Jos en kärsisi uniongelmista, joisin kahvia varmaan iltapalankin kanssa, ja haikeana muistelen niitä aikoja, jolloin pystyin huoletta nauttimaan kupin tai pari lempijuomaani iltakuuden jälkeen. Mieheni kanssa olemmekin viime aikoina pyrkineet panostamaan enemmän kahvin laatuun kuin määrään; ja viikonloppuaamuisin minua yleensä hemmotellaan hieman pidempien yöunien lisäksi vastajauhetuista pavuista keitetyllä kahvilla. Se täydellinen kahvi on kuitenkin edelleen tuolla jossain, mutta eilen pääsin taas askelta lähemmäksi unelmieni kahvikupillista, kun osallistuimme mieheni kanssa Cafetoria Roasteryn järjestämään cupping-tilaisuuteen eli cup tastingiin, jossa haisteltiin, maisteltiin, vertailtiin, opittiin ja innostuttiin upeista kahveista ja kahvien valmistusmenetelmistä paahtajamestarin ja baristan johdolla.
Cafetoria Roastery on latinalais-suomalainen pienpaahtimo, jonka kahvi paahdetaan Lohjalla ja tarjoillaan Helsingissä Runeberginkadulla. Kun sain sähköpostiini kutsun osallistua kahvinmaistelutilaisuuteen, olin sekä aivan innoissani (kahvia, kahvia, kahvia!) että vähän kauhuissani (olen enemmänkin kahvifiilistelijä kuin siitä oikeasti kovinkaan paljon tietävä). Onneksi mieheni sai tulla mukaan, ja täytyy heti kärkeen tunnustaa, että hänen makunystyröillään pääsisi todennäköisemmin töihin Cafetoria Roasterylle kuin näillä omillani, sillä itse en tunnistanut lainkaan niin hienoja vivahteita kahveista kuin mieheni ja monet muut osallistujat. Minulle kahvi on aina ollut ennen kaikkea tunne: kahvi kuuluu erottamattomana osana sekä kaikkiin elämäni hienoimpiin hetkiin kuin myös niihin arkisimpiin; ja oli kyse sitten omista häistä tai lasten täistä, kahvit kuuluu keittää ennen mihinkään ryhtymistä. (Ja jotta meille uskallettaisiin tulla kyläilemään, niin täytyy todeta, että tuo täiasia on onneksi vielä täysin hypoteettinen tilanne.)
Ensivaikutelmani Cafetoria Roasterysta oli se, että kahvilassa tuoksuu taivaalliselta. Siis se vastajauhettujen papujen tuoksu, se oli kertakaikkisen pökerryttävä! Kuten heti alla olevasta isoimmasta kuvasta näkyy, barista ja paahtomestari valmistelivat ja järjestelivät tilaisuuteen valittuja kahveja hyvin keskittyneinä, että kaikki olisi varmasti niin kuin pitääkin. (Meitä varoiteltiin monta kertaa sekoittamasta lasien järjestystä!)
Osallistujat (oli muuten mahtavaa olla saman katon alla niin monen muun kahvista innostuneen kanssa!) jaettiin kolmeen ryhmään, ja sitten aloitimme ensin vain haistelemalla laseissa olevia kahveja. Kahveja oli kolme: perulainen Gran Palomar, jota löytyi kahdesta lasista kahdella eri tavalla paahdettuna, kenialainen Kenya Thimu ja kolumbialainen Finca Tamporal. Jo tässä vaiheessa meiltä kyseltiin mielipiteitä: huomasimmeko eroja ja vivahteita tuoksuissa ja löytyikö suosikkeja. Minä keskityin lähinnä nautiskelemaan ihanista tuoksuista, mutta kuulin muiden mainitsevan muun muassa chocolate, plums, apples…
Alla olevissa kuvissa oikealla barista kaataa tismalleen oikean lämpöistä vettä laseihin, minkä jälkeen kahvit jätettiin rauhaan neljäksi minuutiksi. Kiehuvan kuuma vesi tappaisi kahvin aromit, ja barista kertoikin käyttävänsä kahvin valmistuksessa 88-96-asteista vettä, mutta yleensä kuitenkin 94-asteista.
Sitten meille annettiin lusikat käteen, ja barista ja paahtajamestari näyttivät mallia, miten kahvia kuului ryystää mahdollisimman äänekkäästi lusikasta, sillä mitä äänekkäämpi ryystö, sen paremmin kahvin eri vivahteet pääsisivät oikeuksiinsa. Tässä vaiheessa olin hyvin onnellinen siitä, että mieheni oli mukana henkisenä tukena, sillä muuten olisin tuntenut itseni paljon epävarmemmaksi ryystäjäksi. Yllättäen se kahvi, joka oli mielestäni tuoksunut parhaimmalta, ei maistunutkaan niin hyvältä, vaan voittaja niin itseni, mieheni kuin enemmistönkin mielestä oli kolumbialainen Finca Tamboral. Paahtajamestari ja barista tähdensivät taas sitä, kuinka tärkeää meidän mielipiteemme ja ajatuksemme heille olivat, ja joukossa olikin selvästi sellaista porukkaa, joka osasi hyödyllisiä mielipiteitä antaa. Mieheni osasi kuvailla makuvivahteita paljon tarkemmin kuin minä, joten hyvä meidän tiimi! Minä sain rauhassa fiilistellä, kun mies vaihtoi ajatuksia paahtajamestarin kanssa.
Kun voittajakahvi oli demokraattisesti äänestetty, barista siirtyi baaritiskin taakse tekemään taikojaan. Hän valmisti Finca Tamboralin kolmella eri tavalla, joista ensimmäinen oli Aeropress (alla olevista kuvista ylhäällä oikealla). Kun olimme maistelleet Aeropressillä tehtyä kahvia, hän esitteli Hario V60 -suodatinmenetelmän (vasemmanpuoleinen kuva alla). Kaksi ensimmäistä valmistustapaa olivat aika nopeita, kun taas kolmas ja viimeinen tapa, kahvin valmistaminen sifonilla eli vakuumikeittimellä oli aika hidasta (mutta sitäkin mielenkiintoisempaa seurattavaa). Sifonilla kahvia tehdessä liekki – tai tässä tapauksessa jokin teknisempi konsti – lämmittää veden, ja noin kymmenen minuutin odottelun ja jännien vaiheiden jälkeen coffee happens. Itseäni rupesi tässä vaiheessa naurattamaan ajatus siitä, miten turhauttavaa sifonilla olisi yrittää valmistaa kahvit kiireisenä työaamuna!
Kun olimme maistaneet Finca Tamboralia kolmella eri tavalla valmistettuna, saimme taas äänestää parhaasta valmistusmenetelmästä. Itse olin Aeropressin kannalla, ja niin taisi olla miehenikin, vaikka hän tykkäsi kyllä hyvin paljon myös sifonilla tehdystä kahvista. Enemmistö äänestikin sifonikahvin voittajaksi, eikä se minunkaan mielestäni todellakaan huonolta maistunut, itseäni vain miellytti Aeropress-kahvi enemmän.
Oli kyllä niin mielenkiintoinen ja hauska ilta! Kiitoksia todella paljon Cafetoria Roasterylle kutsusta sekä lahjaksi saadusta kahvisäkistä, joka (jos en ihan väärin kuullut) kuului heidän ensimmäisiin käyttämiinsä kahvisäkkeihin. Kaikki osallistujat saivat siis tällaisen autenttisen kahvisäkin, minkä lisäksi saimme valita vielä pussillisen kahvia kotiin vietäväksi. Tänä aamuna olimmekin mieheni kanssa aika tyytyväisiä kahvinjuojia.
Kuvat: S. Aaltonen.
