Take it easy

Asioita, joita olen viime aikoina yrittänyt opetella: 

hengittäminen.

Luulisi, että hengitys sujuu kaikilta noin vain, mutta ei suju. (Ja tiedän, että jos ihmisellä on aikaa surkutella huonolaatuista hengitystekniikkaa, on asiat isossa mittakaavassa ihan ok.) Mutta onhan se nyt surullista, ettei ole 33 vuoteen hengittänyt kuin pinnallisesti. 

nukahtaminen.

Se mikä tapahtuu toisilla muutamassa sekunnissa, ei välttämättä tapahdu toisilla kertaakaan koko yön aikana. Minulla on meneillään tavallista hankalampi unettomuusjakso, ja tiistaina jouduin menemään töihin niin sanotusti samoilla silmillä odotettuani turhaan koko yön, että nukahtaisin. Päivällä uneton yö tai aamuneljään venynyt nukahtaminen tuntuvat aina yhtä uskomattomilta: miten muka voi pyöriä koko yön sängyssä nukahtamatta sekunniksikaan? No, minä voin. (Nyt uniongelmani ovat kuitenkin työn alla, joten ehkä tästäkin unettomuusjaksosta taas selvitään. Uniasiaa tulossa varmaan myöhemmin lisää.)

rauhoittuminen.

Havahduin taas siihen, että kiirehdin ja multitaskaan koko ajan. Säästän aikaa toimimalla tehokkaasti – minkä ihmeen takia? Että on sitten aikaa iltaisin pyöriä sängyssä, kun uni ei tule? Haluan myös eroon siitä ajattelutavasta, että jokainen sekunti pitäisi käyttää johonkin. Esimerkkejä: valot vaihtuvat punaiseksi nenäni edestä ja jään turhautuneena seisoskelemaan suojatien eteen. Ettei tuo parinkymmenen sekunnin aikaikkuna vain jäisi hyödyntämättä, kaivan nopeasti kännykän esille ja käyn Instagramissa katsomassa ne kaksi kuvaa, jotka sinne ovat ilmestyneet edellisen käyntini jälkeen. Hississä riisun jo pipon ja käsineet laukkuun ja avaan takin vetoketjun valmiiksi, koska täytyyhän se hyödytön hissiaika johonkin käyttää. Jos olemme tulossa koko perheen voimin kotiin ja olisi jo kiire laittamaan ruokaa, minun täytyy päästä saman tien napsauttamaan uuni päälle tai laittamaan pastavesi kiehumaan, että ulkovaatteiden riisumiseen käytetty aika ei valu ihan hukkaan.

Järjetöntä, tiedän. Ja tapoja, joista aion opetella eroon. 

Kuin tilauksesta MHL:n tämän viikon Sielukoulu-tehtävä käsittelee tietoista läsnäoloa. Mindfulness on aina ollut minulle vähän sellainen punainen vaate, sillä yleensä tietoisesta läsnäolosta puhutaan mielestäni aika lässyttävään sävyyn. Enkä nytkään aio suhtautua omenan kuorimiseen aistileikkinä tai keskittyä kuuntelemaan, miten jauheliha ruskistuu pannulla. En vain pysty. Mutta sen sijaan olen tällä viikolla liikennevaloissa odottaessani laittanut silmät kiinni ja hengittänyt syvään (autojen pakokaasua). Myös hississä keskityn hengittämään rauhallisesti sen sijaan, että riuhtoisin takkia päältäni. Tästä lähtien aion tarkistaa herätyskellon ja laittaa kännykän äänettömälle iltakahdeksalta, enkä sen jälkeen enää vilkaisekaan puhelintani. Tietokoneelta minun on poistuttava tuolla samalla kellonlyömällä, mikä ikävä kyllä tarkoittaa sitä, että aikaa blogille tai muille projekteille jää vielä vähemmän kuin nyt. Mutta ennemmin nukun yöni edes jotenkuten kuin kuormitan mieltäni yhtään enempää kuin on tarpeen.

Sielukoulun ensimmäinen tehtävä viime viikolla kehotti miettimään, mistä asioista pitää. Oman listani perusteella olen näköjään henkinen eläkeläinen, sillä listani kärjessä komeilevat lukeminen, ristikot, uutislähetysten katsominen, huonekasvit ja museot. Täytättekö te muuten ristikoita? Itse tajusin kauhistuneena, että mitä syvemmälle sosiaalisen median suohon olen uponnut, sitä kauemmas on yleissivistykseni karannut. Ennen olin aika näppärä ristikon täyttäjä, mutta nyt kun vilkaisin pitkästä aikaa yhtä ristikkoa, en tajunnut siitä mitään.

Mitä tulee huonekasveihin, olen aikaisemmin aina kartellut niitä. Sain kerran syntymäpäivälahjaksi rahapuun, jonka kai pitäisi olla maailman helppohoitoisin kasvi. No, oma rahapuuni koki aika kurjan kohtalon käsissäni mädäntyen kuoliaaksi, kun ohjeista huolimatta kastelin sitä liikaa. Nyt olohuoneessamme on tammikuusta lähtien komeillut esikoisen Herttuattareksi nimeämä rahapuu, jota olemme kastelleet ohjeiden mukaan (eli tähän mennessä vain kerran). Huolestuneen emon lailla tutkin rahapuun lehtiä ja kyselen mieheltäni, että näyttävätkö lehdet hänen silmiinsä terveen pulleilta. Höngin (kahvinhuuruisia) aamutoivotuksiani Herttuattarelle, koska olen lukenut joskus, että hengityksen mukana tuleva hiilidioksidi hyödyttää kasveja. Kyselen siltä kuulumisia ja toivon, että se viihtyisi meillä. Ehkä vielä joskus se saa jonkun kaverinkin. 

Uutislähetysten katsomiseen nivoutuu nostalgianmakuinen toive siitä, että kunpa aivan kaikki ei olisi koko ajan online! Now! Kunpa koko maailma ei olisi jatkuvasti vain yhden klikkauksen päässä vaan sinun täytyisi muistaa katsoa iltauutiset, jos haluat tietää, mitä tänään on tapahtunut. Ylipäänsä haluaisin lukea enemmän uutisia kuin kuhameemejä. Usein huomaan, että luulen tietäväni, mitä maailmalla tapahtuu, mutta oikeasti olen vain niiden linkkien varassa, joita kaverit tai seuraamani tahot julkaisevat Facebookissa. 

Ja museot…tästä tulee mieleen se turhautunut puuskahdukseni esikoisen vauvavuonna, että mihinkään ei pääse! Ei edes museoihin tai taidegallerioihin! En ole eläissäni käynyt taidegalleriassa ja tuskin sellainen olisi nytkään ykkösenä listallani, jos minut käskettäisiin kaupungille aikaa viettämään. Mutta museoita kohtaan minulla on syntynyt varovainen kiinnostus. Tiedän, etten jaksaisi tuijottaa sekuntiakaan käppyräistä Väinämöistä tai muuta vastaavanlaista taideteosta menneiltä ajoilta. Olen käynyt kerran Kiasmassa ja siellä viihdyin hyvin, samoin Turun Ars Novassa. Minulla on ystävä, joka tietää taiteesta ja museoista paljon enemmän kuin minä, joten ehkä ujuttaudun joskus hänen mukaansa katsomaan jotain nykytaidenäyttelyä.

Uskon, että mieluisten asioiden listani tärkein anti on ennen kaikkea tämä:

Ota rennommin hyvä ihminen. Ei ole mihinkään kiire. 

Mitä teidän mieluisten asioiden listaltanne löytyisi? Entä osaatteko ottaa rennommin kuin allekirjoittanut? Toivottavasti! 🙂

Love: check, joy: check, peace: work in progress.