Yllätyskäänne taaperon ruokailussa

Tyttömme, joka vauvana maisteli ennakkoluulottomasti kaikenlaisia makuja, on vauvavuoden jälkeen osoittanut hienoisia nirsoilun merkkejä. Ilmiö taitaa olla aika tyypillinen pienillä lapsilla, joten emme ole jaksaneet erityisemmin stressata siitä, että jos tyttö saisi itse valita, hän varmaan eläisi pelkällä leivällä, porkkanaraasteella ja raejuustolla. Olemme myös tottuneet siihen, että taaperon ruokahalu aaltoilee: välillä hän vetää neljän viljan puuroa rekkamiehen annoksen, välillä vain kaksi lusikallista. Hän tuntuu itse tietävän tosi hyvin, milloin on ”valmis” eli kylläinen, eikä hän kitise nälkäänsä, vaikka takana olisikin tuollainen kahden lusikallisen puurokerta. 

Uusiin makuihin tottuminen lienee se haastavin osuus tytön ruokailutilanteissa, ja välillä olenkin vaipua epätoivoon, kun mietin, että täytyykö tätäkin soppaa nyt oikeasti tarjota se 10 – 15 kertaa ennen kuin lapsi tajuaa, että tämähän on ihan syömäkelpoista. Tykkäämme mieheni kanssa molemmat kasvissosekeitosta, mutta tytölle se ei ole maistunut, ei sitten millään. Eilen tein pitkästä aikaa yksinkertaista peruna-porkkanasosekeittoa, joka omasta mielestäni oli tosi hyvää, varsinkin, kun joukkoon sekoitti raejuustoa. Tyttö maistoi lusikallisen, irvisti ja sylkäisi keiton pois. Huoh, eikö tämä kuvio ikinä muutu, mietin. Monesko kerta tämä nyt oikein on, kun teen kasvissosekeittoa ja tyttö kieltäytyy syömästä?

No, tänään lounaalla päätimme miehen kanssa, että tarjotaan nyt kuitenkin sitä keittoa, kun sitä kerran jääkaapissa on valmiina. Tyttö aloitti aterioinnin tuttuun tyyliinsä kasvislisukkeista ja olinkin aivan varma, että keiton suhteen edessä on sama totaalikieltäytyminen kuin eilenkin. Tyttö maistoi keittoa epäilevän näköisenä, mutta sitten tapahtuikin jotain aivan ihmeellistä: hän alkoi tyytyväisen näköisenä lusikoida keittoa suuhunsa ja pyysi hetken kuluttua lisää. Loppujen lopuksi hän söi keittoa neljä kulhollista! (Kulholliset olivat melko pieniä, oikeastaan reiluja kauhallisia, mutta kuitenkin.) 

Tarinan opetus: kannattaa vain sinnikkäästi maistattaa niitäkin makuja, joille lapsi irvistelee, koska jonain kauniina päivänä lapsi saattaakin hoksata, että hei, tämähän on hyvää! Tyttö totesi itsekin ruoan päätteeksi syöneensä ”kaikkea herkullista”.

Nyt menen juhlimaan tätä edistysaskelta kahvilla ja korvapuustilla. 

Millaisia ruokailijoita teidän ruokapöydässänne istuu?

Kommentit (11)
  1. Mun 3,5-vuotias on alkanut nyt nirsoilemaan. Ravintoloissa ja vieraissa paikoissa ei etenkään juuri mitään halua edes maistaa ja kotonakin välillä kieltäytyy koskemasta ruokaan. Etenkin kasvikset on ehdoton ei 🙁 Ja harvoimpa meillä on ruokaa ilman kasviksia. Tähän asti aina syönyt todella hyvin joka paikassa ilman mitään ongelmia. Nyt sitten mukisematta alas menee vain muutamat ruuat. Tomaatti ja kurkku on herkkua, samoin hedelmät, joita syökin valtavat määrät, mutta niin toivoisin, että palaisi syömään muitakin vihanneksia niin jokapäiväinen ruokailu ei olisi stressin aihe..

    1. Ehkä (ja toivottavasti) kyseessä on vain jokin ohimenevä vaihe? Kun kuitenkin noin pitkälle olette päässeet ilman sen kummempia nirsoiluja. 

      Välillä on kyllä niin epätoivoinen olo näiden ruokailuhetkien suhteen. Vaikka tiedänkin, että parivuotiaat ovat usein nirsoja ja että se (ehkä) helpottaa myöhemmin niin onhan se nyt tosi turhauttavaa kokkailla milloin mitäkin ja todeta, että jaahas, nyt on taas sellainen kerta, ettei tytölle kelpaisi kuin raejuusto ja leipä. 

      Mutta ei kai tässä auta kuin sitkeästi tarjota erilaisia ruokia ja makuja ja pitää mielessä tämä voittoisa kasvissosekeittoesimerkki…ja onneksi tyttö kuitenkin kasvaa tasaisesti ja meillä syödään säännöllisesti, eikä sorruta ylimääräisiin välipaloihin tms.

      Tsemppiä teille nirsoilutaistoihin – tuu raportoimaan, jos edistystä tapahtuu, sellainen rohkaisee mieltä 🙂

       

       

  2. Meidän tyttö söi vauvana tosi reippaasti kaikenlaista, erilaisista vihanneksista maustettuihin kastikkeisiin. Sitten vajaa parivuotiaana tuli yhtäkkiä stoppi, ja kaikki vähänkään erikoisemmat maut aiheuttivat irvistyksen ja suusta sylkemisen. Mm. ennen niin pidetty avokado muuttui suorastaan vastenmieliseksi, paprikasta ja pavuista puhumattakaan. Mutta tuputin silti aina kaikkea kuten ennenkin, sillä periaatteella että maistaa täytyy, vaikkei tykkäisikään. Ja sitten yhtäkkiä – simsalabim – meidän neiti natustelee taas mielellään avokadoa ja paprikaa, sekä paljon muuta sellaista mistä ei vauvanakaan niin paljon välittänyt.

    Toki nirsoiluja ja huonon syömisen päiviä mahtuu joukkoon, mutta se on ihan sallittua, lapsille ja aikuisille. Tomaatista hän ei ole pitänyt koskaan, ei koskaan, enkä nykyisin sitä edes tarjoa. Kun en itsekään niin siitä raa’asta tomaatista välitä…

    1. Meidänkään tyttö ei tykkää tomaatista, ei sitten millään. Ei edes kastikkeissa. Kirsikkatomaatti menee harvoin, tavallinen tomaatti ei ollenkaan. Mutta onneksi se muuten tykkää kasviksista tosi paljon. Tällä hetkellä tosin täälläkin on menossa joku paprikanvieroksumisvaihe, vaikka vielä pari viikkoa sitten paprika oli suurta herkkua. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *