Carpe Diem-lässytys ärsyttää. Niinkuin monet muutkin hokemat. Elämä on. Huomenna on paremmin. Pilvillä kultareunat ja juuri ennen aamua pimeintä ja pälä, pälä, pälä. Silti juuri tänään tartun kuin hukkuva Carpe Diemiin. Mä niin haluan poimia juuri tämän kypsän ja maukkaan päivän ja elän niin kuin en luottaisi huomiseen.

Carpe diem, quam minimum credula postero!

Ikä ei ole asenne. Keski-ikä tarkoittaa sitä, että osa ovista on jo kiinni, monet junat ovat jo menneet. Kaikkeen ei asenne riitä. Lieneekö tätä tarve vääntää rautalangasta, mutta jos vähän kuitenkin. Keski-ikäinen harvemmin enää lisääntyy eikä asenteestaan huolimatta kilpaile 20-vuotiaiden kanssa juoksukilpailussa. Ei ehkä kilpaile lainkaan, jos nilkat tai polvet ovat mennyttä. Tätä tiettyjen ovien sulkeutumista joku vertasi hienoon lipastoon, jossa osa laatikoista on jäädytetty pysyvästi lasin sisälle.  Laatikon sisällä ovat muistot, niitä voi katsella, mutta laatikkoa ei enää saa auki niin, että sen sisältöä voisi käyttää tai lisätä sinne jotakin. Tämä mielikuva on aika paha! En haluaisi jäädytettyjä laatikoita katsoa. En senkään takia, että niitä saattaa olla enemmän kuin ajattelenkaan.Siksi jätän laatikoston rauhaan ja keskityn tähän hienoon päivään. Tänään en luota huomiseen enkä tänään muistele menneitä. Minä ”carpediemaan”, poimin tämän päivän.

Lainaus Horatiukselta, Teivas Oksalan suomennos:

Pysy järjissäsi, siivilöi viiniä ja typistä hetkeen kaukaiset toiveet.

Nytkin puhuessamme pahansuopa aika kiitää pakoon: poimi päivä ja luota niin vähän kuin suinkin huomiseen.