Elämästä, maailmankaikkeudesta ja blogista.

Tämä on kai jonkinlainen testi. 

Katsokaas, kun on ihan opintojensa loppusuoralla (taas yksi gradua vaille maisteri), lähestyy kolmatta kymmentä ja tekee työtä, joka ei tunnu oikein omalta, kysyy väistämättä itseltään: mitä haluan tehdä isona?

Omassa ja läheisteni elämässä on viime aikoina tapahtunut kaikenlaisia käänteitä ja myllerryksiä, jotka ovat herättäneet monta ajatusta tulevaisuudesta. Itselleni on siinä sivussa valjennut ainakin pari asiaa: a) pelkkä työpöydän ääressä istuminen ei ole sitä, mitä haluan tehdä jatkossa palkkani eteen ja b) ala, jolle kouluttauduin, ei ole enää minulle se intohimo, mitä se oli joskus aiemmin. Molemmat suunnat tuntuvat sellaisenaan umpikujilta.

Seuraava vaihtoehto on c) jotain muuta, mitä? Siihen kysymykseen yritän löytää vastauksen kirjoittamisesta. Siksi tämä blogi.

Olen aina tiennyt olevani hyvä kirjoittaja, mutten koskaan täysin varma, onko se kuitenkaan tarpeeksi. Haluaisin sen olevan, ja samalla tulla vielä paremmaksi. Sen tiedän, että fiktio ei ole alkuunkaan lajini, asiateksti sen sijaan kyllä. Tutkiminen, selvittäminen, pohtiminen, siinä suosikkitapojani viettää aikaa. 

Ongelman ydin on tässä: asetan kaikessa riman hitusen liian korkealle niin, etten enää itsekään usko onnistumiseeni. Tekstien suhteen tämä tarkoittaa sitä, että kynnys omien juttujen julkaisuun pomppaa mielettömiin mittasuhteisiin. Maailma on täynnä niin upeita, lahjakkaita kirjoittajia, että heikoimpina hetkinä väistämättä tuntee olonsa epävarmaksi. Sitten ei enää uskalla yrittää. Ehkä se on inhimillistä, mutta myös loputtoman raivostuttavaa. Tämä itsensä kampittaminen. 

Haluaisin yrittää, mutten ikinä epäonnistua.

Ja sitten tulee se päivä, jolloin on pakko kysyä itseltään: mihin tässä maailmassa pääsee, ellei välillä epäonnistu, mokaile ja kompuroi? Jos ei joudu vastaanottamaan sekä kannustusta että kritiikkiä ja opi samalla jotain itsestään?

Nyt jos koskaan, tämä on se hetki.

Lakkaako oikeasti kukaan koskaan kyselemästä sitä samaa kysymystä, mitä haluan tehdä isona, mikä musta tulee? Jotkut ehkä löytävät paikkansa, kaikkein onnekkaimmat hyvinkin aikaisessa vaiheessa elämäänsä, mutta itse koen olevani niin loputtoman kiinnostunut kaikesta, etten osaa päättää, mihin asettuisin.

Siksi kirjoitan. Jäsennän ajatuksiani ja kokeilen. Ehkä saan vielä selvyyden seuraavasta suunnasta, ehkä en, mutta sillä aikaa aion vain nauttia siitä, että mulla on tämä oma nurkka internetin syövereissä. Sellainen, johon voin kipata kaikki sekalaiset ajatukseni.

Blogin nimi oli Kaaos, mutta Kaiken teoria kuulostaa oikeammalta. Tästä jatkan.

 

Kuvat viime vuodelta, hetkiä tien päältä jossain Yhdysvaltain länsirannikolla.