”Budjettireissulle”

eli kun viimeiset kymmenkunta vuotta kaupungissa viettänyt sankari päättää lähteä kesälomalla pohjoiseen.

Minä rakastan matkailua, opiskelijan ja osa-aikatyöläisen lompakkoni sen sijaan ei. 

Vuosi sitten tähän samaan aikaan olin lähdössä Kaliforniaan, tänä keväänä suunnitelmat kariutuivat yksi toisensa jälkeen pankkitilini kiukutteluun (asioilla saattaa olla jotain tekemistä keskenään). Kesä kotinurkissa alkoi näyttää väistämättömältä todellisuudelta, kunnes tulin pohtineeksi lähempänä olevia vaihtoehtoja.

Malttamaton ihminen on malttamaton, kuukauden mittainen loma vain kerran vuodessa ja loput 335 päivää enemmän kuin riittävät Helsingissä pyörimiseen. Synkimmän epätoivon hetkellä syntyi lopulta kuningasajatus: miten olisi pikkubudjetin kesäreissu Lappiin, Nordkappiin ja Lofooteille? Joo, mikä ettei.

Päällisin puolin suunnitelma oli silkkaa neroutta. Etelässä elämänsä viettäneelle kaikki Pohjanmaasta eteenpäin on uutta ja jännää. Oma auto kuljettaa (ROADTRIP!), bensakulut kompensoidaan sniiduilemalla kaikessa muussa, teltta ja retkikeitin ovat ystäviä (sivuutetaan se fakta, että olen tainnut nukkua teltassa viimeksi jotain kaksikymmentä vuotta sitten). Pohjois-Norjassa on meri ja vuoria.

Mutta sitten alkoi paljastua tämän budjettimatkailun surkuhupaisa puoli. 

Ensimmäinen takaisku olivat makuupussit. 

Niitä löytyi ennestään kaksin kappalein, oikein pienet ja näppärät. Mitä nyt molemmat sellaisia, joilla todennäköisesti jäätyisi kuoliaaksi pohjoisen heinäkuussa. Lisäksi kämppää pengottaessa vastaan tuli tasan yksi makuualusta, yksi lusikkahaarukka ja yksi sadeviitta. Jopa (kerran testimielessä kaksiomme olohuoneeseen pystytetty) teltta oli hitusen ahdas kahdelle. Joku sherlockimpi voisi jo ehkä päätellä, kuinka monta eräkelpoista henkilöä meillä tarkalleen ottaen asuu.

Valehtelisin, jos väittäisin olevani kyseinen tyyppi.

Edellisten lisäksi kävi nimittäin vielä ilmi, että siinä missä kundin varastoissa on kaikkien kaupungeissa vietettyjen vuosien jälkeen edelleen varusteet vaikka mihin eräjormailuun, itse omistan noin miljoonat kengät ja yhtä monta takkia, mutten yksiäkään sellaisia, joilla pärjätä betoniviidakon ulkopuolella. Tai sen puoleen edes muita housuja, kuin pillifarkkuja.

Sellainen seikkailijatar. 

En pitkästytä teitä tästä seuranneilla käänteillä, vaan hyppään suoraan tarinan loppuun. Se on onnellinen ja kallis. Nyt on sitten sitä lämpimämpää makuupussia, on vaelluskenkää, reisitaskuhousua ja mm. elämäni ensimmäinen, erinomaisen käytännöllinen kuoritakki. Se on oranssi. Takki päällä maastoudun ainoastaan lähes samanväriseen telttaamme, siihen vähän liian ahtaaseen, joka saa nyt vain luvan kelvata.

Koska asiahan on niin, että jos kerran olen päättänyt lähteä pohjoiseen, niin minähän lähden.

Sillä erotuksella, että budjettireissusta ei enää puhuta (ikinä).

(Tule jo, heinäkuu.)

 

Kuvat menneiltä kesiltä.