Lapsi on sijoitus tulevaisuuteen, lapsikielteinen media ja muuta asiaa syntyvyyden laskusta.

”Miksi vain harvoin saa lukea siitä, kuinka paljon onnellisuutta vauva tuo elämään?” mietiskeli vaativasta ja vastuullisesta työstään äitiyslomalle jäänyt ystäväni. Hänestä huokui ilo, tasapaino ja tyytyväisyys, eikä mikään kertonut siitä, että vielä jokin aika sitten hän oli käynyt lähellä työuupumusta.

Ystäväni ei ole yksin harmitellessaan julkisuudessa esitettävää negatiivista kuvaa lapsista. Moni tuore vanhempi – joka on saattanut elää ilman kosketusta lapsiperheisiin, jolloin median välittämä kuva on ainut totuus, jonka varassa he ovat eläneet – kertoo yllättyneensä siitä, kuinka mukavaa lapsen kanssa on ja kuinka paljon merkitystä lapsi tuo elämään.

Eikä ole ihme, että yllättyvät. Jos mediaan on uskominen, muuttuu elämä lapsen myötä ankeaksi prismaperhearjeksi. Samaan syssyyn onnellisuus vähenee ja erotilastoihin päätyminen on todennäköistä.

Kukapa tämmöistä elämää tavoittelisi?

Lapsen myötä elämä ei muutu täydelliseksi, eikä se ole sitä ilman lastakaan. Jatkuva ulkopuolelta tuleva negatiivinen vire lapsiperhe-elämästä syöpyy kuitenkin alitajuntaan ja vaikuttaa taustalla päätösten teossa.

Kaikenlaisille äänille täytyy antaa tilaa, eikä sulkea silmiä nurjiltakaan puolilta. Lapsiperhearki on usein väsyttävää ja muiden väsyneiden vanhempien vertaistuki on silloin arvokasta.

Totta on kuitenkin myös se, että lapset sitovat vanhempia entistä tiiviimmin yhteen ja tuovat onnellisuutta ja tarkoitusta elämään. Miksi tämä näkökulma jää usein vähemmälle huomiolle?

Syntyvyys on laskussa, eikä siihen ole yhtä selittävää syytä. Tutkimusten mukaan siihen vaikuttavat muun muassa työelämän vaatimukset ja pätkätyöt, lasten saannin vaikutukset uraan ja ansiotulojen kehitykseen sekä pidentyneen nuoruuden kulttuuri.

Lisäksi maassamme on jo valmiiksi lapsikielteinen kulttuuri. Jokainen Suomen- ja varsinkin pohjoismaiden rajojen ulkopuolella lasten kanssa reissannut tietää, mistä puhun. Lasten huomioimisen, ihailun ja bellabambinojen jälkeen kulttuurimme kielteisyys lapsia kohtaan näkyy entistä selvemmin. Tämän asian olisi jo kertakaikkiaan aika muuttua.

Jos jo nyt on huutava pula hoitajista ja vanhukset jäävät heitteille, minkälainen tilanne on sitten kun me olemme vanhoja ja autettavia? Rahalla saa ehkä ostettua itselleen hyvän hoitopaikan, mutta entä se aito lämpö ja välittäminen, jota myös vanha ihminen tarvitsee? Riittääkö siihen palkatun hoitajan kellontarkat käynnit?

Itsehän olen ehkä Suomen ainoa milleniaali, joka ei (ainakaan vielä) sijoita rahaa vanhuuden varalle. Olenkin ajatellut, että ehkä nämä lapseni ovatkin minun sijoituksiani. He toivottavasti haluavat tavata ja olla yhteydessä kanssani silloinkin, kun olen jo vanha ja autettava. Viettää aikaa luonani ja tuoda ehkä lapsiaankin mummoaan katsomaan. Ilman kaulassa roikkuvaa kellokorttia.

Sijoitusmielessä lapsi on tietenkin riski siinä missä muutkin sijoitukset: mitä vain voi elämän varrella tapahtua. Voi myös tapahtua se, mitä kukaan tuleva vanhempi ei usko eikä halua tapahtuvan, niin kuin meille kävi: lapsi syntyykin erityisenä ja tarvitsee itse apua koko elämänsä ajan.

Vaikka erityinen lapsi – aivan kuten kaikki muutkin lapset – tuo mukanaan huolta ja työtä, tuo hän myös uskomattoman määrän rakkautta ja merkitystä. Niin suurta, pyyteetöntä ja puhdasta rakkautta on hankalaa, miltei mahdotonta edes sanottaa.

Lopultahan elämässä onkin kyse rakkaudesta, läheisyydestä ja yhteydestä muihin ihmisiin. Ihmisen perustarve on hakea merkitystä elämälleen. Niin kuin kaikki suuret ja merkitykselliset asiat, vaatii lapsenkin kasvattaminen paljon työtä, venymistä ja kärsivällisyyttä.

Mutta se rakkaus. Siinä on kaikki.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *