4 asiaa, jotka kuopus on minulle kirkastanut

 

1. Onnellisuus ja tyytyväisyys on tärkeintä

Olin tottunut olemaan se ylpeä äiti, jonka lapset oppivat kaiken ensimmäisten joukossa. Neuvolassa tädit ihmettelivät kuuden kuukauden ikäistä vauvaani, joka käveli pitkin sohvia tai puolentoista vuoden ikäistä taaperoani, joka puhui sujuvasti viiden sanan lauseita. Kerhotädit päivittelivät neljävuotiaana lukemaan oppinutta lastani ja toisen taitavaa laskupäätä. Koulussa kympin kokeita kulkeutui kotiin vähäisellä vaivalla ja niin edelleen. Minulla oli etevän lapsen äidin identiteetti, jos näin voi sanoa. Kunnes kuopus syntyi. Hänen kanssaan olen saanut kokea sen silmiä avaavan osan, kun taidot karttuvat hitaasti ja häntä nuoremmat kirivät ja menevät ohi kaikessa. 

Olen edelleenkin ylpeä etevistä lapsistani, tietenkin. Olen myös ajatellut aina, että onnellisuus on tärkeämpää kuin mikään taito tai menestys. Kuopus on kuitenkin vielä vahvistanut ja kirkastanut minulle tätä ajatusta. Minulle riittää se, että lapseni saisivat elää onnellisen ja tasapainoisen elämän. Kaikki muu hyvä on vain plussaa siihen päälle.

 

2. Tulevaisuuden murehtiminen on turhaa

Olen aiemmin kirjoittanutkin, kuinka olen ollut oikea tulevaisuuden murehtijamestari. Kuopuksen tulevaisuuden murehtiminen äityi aikanaan siihen pisteeseen, että minun oli pakko keksiä keinot sen hallitsemiseen. Nykyisin pystyn siirtämään aika hyvin turhat huolet järjestelmällisesti pois mielestäni. Aina se ei tietenkään onnistu, mutta lähtötilanteeni huomioon ottaen olen päässyt jo pitkälle. On vapauttavaa heittäytyä luottamukseen ja uskoa, että kaikki asiat tapahtuvat tulevaisuudessakin niin kuin on tarkoitettu.

 

3. Vastoinkäymiset kasvattavat

Vastoinkäymiset on annettu meille myös siksi, jotta kasvaisimme ja oppisimme. Yhden ihmisen kriisi voi opettaa lukuisia ihmisiä hänen ympärillään. Kun elämää koskettaa kriisi, voi siitä selvittyään joko katkeroitua tai jatkaa eteenpäin myötätuntoisempana ja kokeneempana. Jos ajattelisin, että vastoinkäymiset olisivat pelkkiä sattumia, eikä niillä olisi sen kummempaa tarkoitusta, tuntuisi kaikki turhalta. Elämä tuntuu mielekkäältä kun uskoo, että kaikella on tarkoituksensa eikä mikään ei ole turhaa.

 

4. Kaikesta selviää

Tarrauduin tähän lauseeseen kuin hukkuva kriisini pahimmissa vaiheissa. En voinut uskoa sitä omalle kohdalleni, mutta jatkoin sen toistamista itselleni voimalauseen tavoin. En enää ajattele, että en voisi selvitä jostakin. Ihminen on sitkeä ja sopeutuvainen otus. Ihminen selviää lopulta kaikesta, vaikka selviäminen kestäisikin kauan, tuntuisi maailmanlopulta ja jättäisi ikuiset jäljet. Mutta maailma ei pysähdy, vaan jatkaa pyörimistä. Ja vaikka kriisin hetkellä tuntuisikin mahdottomuudelta, vielä tulee päivä, kun itse pyörii taas sen mukana.