Ankarat arkiaamut ja erittäin toimiva vinkki selättää sunnuntaiahdistus!

 

Kaksi viikkoa elimme kuin ellun kanat ja nautimme vapauden hurmasta. Kaksi viikkoa ilman aikatauluja, herätyksiä, koulua, wilma-viestejä, päiväkotia, terapeutteja. Ja se kyllä näkyi. Vuorokausirytmi lähti heti ensimmäisestä lomapäivästä jyrkkään luisuun ja käännähti lopulta lähes päälleen. Niin, että jutellessa tuttavien kanssa heräämisajoista (emme onneksi olleet ainoita lomaluisuilijoita) piti pikkuisen nipistää tunneista, koska ei kehdannut kertoa koko (järkyttävää) totuutta. Näin kävi siis koko perheellä, myös lapsilla. En ole selvästikään perheen ainoa, jonka luontainen rytmi olisi illan virkku, aamun torkku. Ainoastaan kuopuksella pysyi rytmin kohtalaisen entisellään, koska me vanhemmat pyrimme jonkinlaiseen vastuullisuuteen lomallakin.

Vastuullisten vanhempien tavoin meidän olisi pitänyt vähän ennen arjen alkamista kääntää rytmiä lempeästi kohti normaalia. Mutta mitä teimme me: nautiskelimme suklaasta ja pitkistä illoista viimeiseen lomapäivään saakka. Voinette kuvitella, kuinka ankara oli ensimmäinen aamu koko porukalle. Siinä oli ärtynyttä naamaa aamuhämärässä, eikä vähiten allekirjoittaneella.

Pikkuisen taas riipaisi jättää kuopus pitkän tauon jälkeen päiväkotiin. Hänellä on kuitenkin niin ihana oma ohjaaja siellä, että voin vapaalla ja luottavaisella mielellä jatkaa itsekin töiden tekemistä. Ja päivitellä vain sitä, että tuokin asia – josta stressasin aivan tolkuttomasti – järjestyi lopulta niin hyvin.

Loman loppuminen on aina haikeaa ja ikävä läikähtelee rinnassa joulua hyvästellessä. Samalla tuntuu kuitenkin innostavalta mennä kohti valoa ja kevättä! Viikot vierivät niin nopeasti, että kohta on taas edessä keväiset sunnuntait (kursivointi selittyy seuraavassa kappaleessa) ja pitkät hiihtolenkit aurinkoisilla laduilla.  

Tässä seuraa ehkä tämän vuoden paras vinkkini kaltaisilleni sunnuntaiahdistukseen taipuvaisille työntekijöille, joilla on mahdollisuus pitää lasta hoidossa osa-aikaisena: Pitäkää maanantaina vapaapäivä perjantain sijaan! Sunnuntaiahdistus on sillä poispyyhkäisty. Jos joskus ahdistus kolkutteleekin rintaani vanhasta tottumuksesta, muistutan sille ihan ääneen, että meilläpä onkin huomenna vapaapäivä. Tai kyselen kuopukselta, että mitähän mukavaa me huomenna tekisimme? Ahdistus vaimenee, ja jonakin sunnuntaina se on jättävä rintani rauhaan lopullisesti.

Perjantaina on joka tapauksessa aina perjantaifiilis, vaikka tekisikin töitä. Haen silloin kuopuksen vähän aikaisemmin päiväkodista ja riehakkaissa lomatunnelmissa käymme ostamassa paluumatkalla minulle kupin lattea ja lapsille perjantaikarkit.