Arvaamaton elämä

 

Olen lähiaikoina kuullut suru-uutisia. Ne eivät ole osuneet aivan lähelle, mutta kuitenkin niin, että ovat koskettaneet ja painaneet mielen matalaksi. 

Olen valinnut kukkakaupan kylmiössä leikkokukkia surukimppuihin ja miettinyt, mitä kortteihin kirjoittaisin (”Lämmin osanotto” usein riittää). 

Olen myötäelänyt ja itkenyt omaisten surua ja ahdistunut kimpun kanssa ovelle menemisestä. Minä en pelkää kohdata surevaa, mutta jännitän sitä, saanko pidettyä omat tunteeni kurissa. (On aivan sietämätön ajatus, että sureva kokisi joutuvansa lohduttamaan minua. Onneksi näin ei käynyt.)

Olen kävellyt rautakauppaan ulkovalaisimia valitsemaan ja miettinyt kävellessäni, että tässä minä vaan kävelen kevein askelin kohti kauppaa tuon edellä kulkevan tuntemattoman mummelin kanssa. Meillä molemmilla näyttää menevän aika hyvin, vaikka tuo mummeli ei ehkä juuri nyt asiaa siltä kantilta ajattelekaan (vaan miettii ehkä maaliteloja ja pensseleitä)! Näin hyvä minun elämäni tällä hetkellä on, että valaisimien valinta, niiden väri ja muotoilu tuntuvat hyvinkin tärkeiltä ja kiinnostavilta asioilta. 

Olen istunut lounaalla, syönyt hyvällä ruokahalulla ja ajatellut, että minulla on tämä etuoikeus nauttia ruuasta ja tästä hetkestä niin, että mikään suurempi suru tai murhe ei ole elämässäni läsnä (ahdistus ja murheet vievät yleensä ruokahaluni). 

Olen jäänyt kiinni ahdistukseen ja puhunut itselleni, että minulla on kuitenkin oma elämäni, minä saan olla vapaa ja iloinen, vaikka jotkut muut elävätkin juuri nyt elämänsä pimeintä talvea.

Olen pussannut, halannut ja pussannut lapsiani ja kertonut kuinka paljon heitä rakastan. Niin, että yksi heistä huoahti jo tuskastuneen kuuloisena: ”Joo joo, tiedetään!” 

Olen ennen kuopusta päiväkodista hakemaan lähtiessä jumittunut ikkunan eteen tuijottamaan liikkumatonta lumista metsää ja kiittänyt koko pakahtuvasta sydämestäni elämästä ja siitä, että läheiseni ovat kaikki vielä täällä. Aivan armosta ja ilman omaa ansiotani. 

Loppuun haluan laittaa vielä Toivo Pekkasen kauniit sanat, koska ne ovat nyt pyörineet mielessäni. 

 

Elämä on vain lyhyt hetki.

Vuodet vierivät nopeasti ja vanhuus yllättää

meidät ennen kuin aavistammekaan.

Ihmiset himoitsevat niin monia asioita

ja kuluttavat kauniit päivänsä hukkaan.

Yhdet himoitsevat kultaa, toiset valtaa,

kolmannet kunniaa ja ylhäistä asemaa.

Mutta kun kuoleman hetki lähestyy

ja he katsovat taakseen

mennyttä elämäänsä,

niin he huomaavat olleensa onnellisia

vain niinä hetkinä jolloin ovat

rakastaneet.