Ei huolen häivää

Olemme olleet lomalla. Kaukana kotoa ja irti arjesta. En ole kuluneiden viikkojen aikana suonut juuri ajatustakaan työasioille enkä blogille. Otin mukaani kirjoitusvihkoni, mutta en avannut sitä kertaakaan. Oikeastaan en edes muistanut että se on mukana. Ja hyvä niin. Olen ollut niin lomalla, että vasta takaisin kotona muistin ne huolet, joita ennen lähtöä mietiskelin. En mitenkään tietoisesti yrittänyt niitä lomalla unohtaa, ne vaan jäivät ja unohtuivat uusien elämysten jalkoihin. Mikä kertoo siitä, että ne eivät kovin akuutteja huolia olleetkaan.

Reissun aikana kuopus paljastui luoduksi matkailuun. Kaikki meni todella hyvin lentokoneessa istumista myöten. Laskut ja nousut ottivat mahasta ja saivat nauramaan. Muuten hän sai koneen hurinassa pitkät ja sikeät unet.

Oleskelimme paljon uima-altailla ja siellä me vanhemmat saimme auringonoton lomassa pitää vahtia. Toinen vahti kuopusta ja toinen muita lapsia. Muutaman sydänpysäytyksen meinasin saada säikähdyksestä, vaikka todellista vaaratilannetta ei kertaakaan ollut. Kuopuksella on vaarantajua, eikä hän suin päin menisi altaaseen, mutta vahinkoja voi aina sattua. 

Viimeisenä yönä näin unta, että kuopus putosi veteen, jonka keskellä kuohui valtava koski. Jähmetyin unessa paikalleni ja huusi apua hysteerisenä. Puolisoni sanoi minulle rauhallisena, että ei mitään hätää, hän käy hakemassa kuopuksen vedestä. Hän sukelsi veteen, mutta uimahousut jäivät kiinni kiveen juuri kun hän oli saavuttamassa lasta. Ja minä huusin ja huusin. Katsoin puolisoni pyristelyä irti kivistä ja huusin. Samaan aikaan kuopus liukui virran mukana kohti kuohuvaa ja pyörteistä koskea. Tiesin, että sinne joutuessaan emme koskaan enää näkisi häntä. Minä huusin ja puolisoni sai riuhtaistua itsensä irti kivistä, sukelsi veteen ja tavoitti lapsen juuri ennen hänen kadottuaan vaahtoavaan veteen. He uivat ja lopulta kahlasivat takaisin rantaan ja puolisoni ojensi rauhallisena iloisen kuopuksen syliini. 

Osasin tietenkin heti yhdistää unen altailla vahtimiseen ja pelkoon, että hän putoaisi veteen. Mutta minua ihmetytti ja ärsytti oma jähmettymiseni tilanteessa. En halua uskoa, että aidossa tilanteessa jäisin vain huutamaan, vaan syöksyihin suoraan aaltoihin pelastamaan lapseni. Toivottavasti minun ei tarvitse kuitenkaan koskaan testata, miten oikeasti toimisin.

Mutta kyllä lomailu kannattaa. Olen taas innostuneempi ja huolettomampi kuin aikoihin. Kokonainen kesäkin on vielä edessä ja ihanat yöttömät yöt! Tästä on hyvä jatkaa, myös täällä.