Elämyshakuinen saa kiksit mitä merkillisimmistä asioista

Sori, taas metsäkuva. Can´t help myself…

Elämyshakuisuus ei ihmisestä vanhetessaan katoa, mutta muuttaa kyllä muotoaan. Näin olen omalla kohdallani päätellyt.

Jos nuoruudessa täytyi hakea elämyksiä reissaamalla ja hyppimällä yli kymmenen metriä korkealta kalliolta turkoosiin veteen, elämyshakuinen aikuinen saa samat kiksit paljon vähemmällä – ja se on huojentavaa (kalliot ovat kiipeämistä varten, eikä – hyvänen aika – hyppäämistä!).

Olin suunnitellut eiliselle illalle nopean metsälenkin ennen puolison lähtemistä omaan harrastukseensa. Juoksuvaatteita pukiessani alkoi tihuuttaa vettä – ja kohta sitä valui jo tiheänä suihkuna taivaalta.

Tässä tilanteessa ”normaali” aikuinen vaihtaisi juoksutrikoot takaisin verkkareihin ja siirtäisi lenkkiä tuonnemmaksi, siihen, kun sade taukoaa. Mutta mitä tekee silloin elämyshakuinen aikuinen? No kiirehtii tietenkin vetämään lenkkarit jalkaan ja hyppää takaovesta suoraan metsäpolulle. Äkkiä ennen kuin sade taukoaa.

Juostessani sade vain yltyi ja lopulta vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Viileä vesi valui pitkin kasvojani ja paljaita käsivarsiani, kastellen minut aivan kokonaan. Kasvojani pitkin valuva suolainen vesi tunkeutui silmiini ja nostin ympärilleni vilkuilematta juoksupaidan helman ylös pyyhkiäkseni siihen kasvoni. Tällaisella kelillä kanssani metsäpoluilla ovat ainoastaan kauriit, jänikset ja muut eläimet, joiden edessä ei tarvitse käyttäytyä sivistyneesti.

Vesi valui jatkuvana virtana päälleni viilentäen ja tehden juoksusta kevyempää. Juoksun nostattama syke piti lämmön yllä, eikä sade päässyt siten kylmettämään.

Ympärilläni tuoksui raikkaan täyteläinen ja väkevän aromikas maa. Kosteuden kyllästämät vihreän ja ruskean voimakkaat sävyt melkein särkivät silmiäni.

Juoksin, nautin ja ehkä vähän nauroinkin (ks. Hullun erakkomuijan kesäkuulumisia). Sitä täydellisen vapauden elämystä on hankala kuvailla, enkä osaa sitä tehdä ryhtymättä kliseiseksi. Ehkä sen ymmärtääkin vain kaltaiseni, jolla on taipumus hakea elämyksiä  luonnosta, liikkumisesta, taiteesta, musiikista ja elämästä yleensä.

Kotiin palatessani olin kirjaimellisesti kuin uitettu ja kaiketi sen verran erikoinen näky, että kuopuskin jähmettyi pitkäksi aikaa tuijottamaan minua kysyvä ilme kasvoillaan.

puheenaiheet ajattelin-tanaan mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *