Erityislapsi-termin käytöstä

Juttelin hiljattain erään erityisen lapsen äidin kanssa. Hän kertoi, että joku toinen äiti oli moittinut häntä erityis-etuliitteen käytöstä lapsestaan puhuessaan. Moittija oli pahoittanut mielensä siitä ja tokaissut, että kaikki lapsethan ovat erityisiä.

Olen itse törmännyt nettikirjoitteluissa tähän samaan ilmiöön sen jälkeen kun minusta tuli erityisen äiti. Täytyy todeta, että hetken olin niin sanotusti haavi auki: tuollaisestakin asiasta voi näköjään pahoittaa mielensä.

En usko että kukaan meistä erityisen äideistä ajattelee, että lapsensa olisi jotenkin ihmisenä tärkeämpi tai arvokkaampi kuin muut. Luulisi olevan kaikille itsestään selvää, että jokainen lapsi ja jokainen ihminen on sellaisenaan yhtä arvokas ja tärkeä.

Meille erityinen on laaja, kätevä ja kaunis sana ilmaisemaan sitä, että lapsemme tarvitsee erityistä tukea tai hänellä on erityisiä tarpeita. Sillä ei ole tarkoitus arvottaa tai nostaa lasta jalustalle. Kukaan meistä ei ole valinnut tai halunnut joutua liittämään sitä sanaa lapseensa. Usealla meistä on muitakin lapsia, joiden etuliitteeksi sitä ei tarvitse laittaa. Ja he ovat varmasti aivan yhtä rakkaita, arvokkaita ja tärkeitä kuin erityinenkin lapsi.

Minä en pidä lokeroinnista. Ihminen harvoin on vain johonkin tiettyyn lokeroon laitettava. En halua lokeroida myös omia lapsianikaan. Enkä varsinkaan tuoda lastani esille diagnoosi edellä, vaikka sitä ihmiset tuntuvat usein kaipaavan.

Erityis-liitettä käyttämällä kuitenkin väistämättä lokeroi. Tämä lokero on laaja ja sinne mahtuu monenlaista haastetta ja sairautta. Lokeron laajuus saattaakin aiheuttaa ärsytystä joissakin ihmisissä, jotka haluaisivat spesifimpää tietoa ja kapeampia lokeroita. He toivoisivat, että erityislapsi määriteltäisiin tarkemmin, diagnoosinsa mukaan.

Ideaalitilanne olisi sellainen, että jokainen ihminen otettaisiin luonnollisesti vastaan sellaisenaan. Pelkkä etunimi riittäisi. Mutta on ymmärrettävää, että ihmiset kaipaavat selityksiä ja syitä, jotakin millä he voivat maailmaansa järjestää ja ymmärtää.

Toisaalta erityis-liitteen käyttö voi helpottaa myös vanhempaa, jonka lapsi käyttäytyy poikkeavasti, vaikka hänestä ei ulospäin erityisyyttä huomaisikaan. Kertoessaan erityisyydestä ihmiset ymmärtävät, että lapsi ei käyttäydy ilkeyttään huonosti tai hänen vanhempansa eivät ole kasvatuksellaan sitä saaneet aikaan.

Itse en koskaan esittele lastani uusille ihmisille erityis-liitteellä. Mutta jos keskustelen ihmisen kanssa enemmän ja asia tulee luontevasti esille, kerron lapseni olevan erityinen. Näin säästyn tarkemmilta selityksiltä ja määritelmiltä, joita en kaikille halua tai jaksa kertoa. Ja siihen on jokaisen tyydyttävä.