Huolen riivaama mieli

”Ajatukseni ovat tänään karkailleet huoleen, jonka mahdollisesti tulevaisuudessa kohtaan”, kirjoitin tämän postauksen ensimmäiseksi lauseeksi. Jäin sitten lukemaan sitä ja heräsin sen älyttömyyteen. Tuo lausehan kuulostaa aivan naurettavalta! Murehtia nyt huolta, josta ei edes tiedä onko se joskus tulevaisuudessa kohdallani todellinen vai ei. Hulluutta! Voiko turhempaan asiaan ihminen enää aikaansa käyttää? 

Ensinnäkin, huoli on aina huoli. Se ei ole fakta ja voi osoittautua ajan kuluessa aivan turhaksi. Toiseksi, elämä on joka tapauksessa aina epävarmaa. On oma valintani, käytänkö aikani murehtien epävarmaa elämää, vai elänkö tässä ja nyt, kun kaikki on hyvin. Koska voin (aina se ei ole oma valinta), valitsen jälkimmäisen ja keskityn elämään nyt.

Tuntuu, että jauhan täällä tätä samaa juttua vähän väliä. Mutta ihminen on sellainen. Inhottavan keskeneräinen ja raukka. Ikuisesti opiskelija. Minun kohdallani se menee niin, että tulee huoli, joka täytyy nopeasti käsitellä ja jonka voin sen jälkeen siirtää pois ajatuksista. Sama huoli saattaa riivata aika ajoin ja joskus sen siirtäminen syrjään onnistuu tuosta vain, joskus siitä saa rauhan vain pureutumalla siihen syvemmin ja työstämällä sen pois mielestä. Tarvitaan vähän järjestelmällisyyttä ja ripaus itsekkyyttäkin: minun päivääni ja mielialaani et pöljä huoli pilaa! 

Olen saanut lähiaikoina muistutuksia siitä, että päivä kerrallaan täällä on elettävä. Täysin yllättäen voi kaikki muuttua ja elämän lanka katketa. Näiden asioiden rinnalla omat huolet kutistuvat. Pitää uskaltaa aina uudestaan heittäytyä luottamukseen ja antaa elämän mennä. Tähän asti kaikki on järjestynyt juuri niin kuin on tarkoitettu. Niin tulee järjestymään tulevaisuudessakin.