Ihana, kamala kevät

Kevät on ollut taas – niin kuin aina – ihanaa ja samalla kamalaa aikaa.

Onko mitään parempaa kuin valon lisääntyminen, kevätkaiho-kukkien siniset pienet yllätykset kukkapenkissä, päiväkahvit aurinkotuolissa lintujen konserttia kuunnellen (tosin visertäjien harmonia on talven jälkeen vielä hakusessa, laulavat toistensa päälle) ja auringon lämpö iholla?

Minulle varsinkin alkukevät on tämän kaiken ihanuuden lisäksi myös vuoden väsyneintä aikaa. Tuttua flunssakierrettä on pukannut ja unta ei ole tuntunut saavan riittävästi. Fyysinen väsymys on tietenkin vaikuttanut myös mielialaan. Mitään ylimääräistä ei ole jaksanut ja saamaton olo se tympeä seuralainen vasta onkin.

Minulla ja kuopuksella on myös jokin sisäinen kello nyrjähtänyt pahasti viime aikoina ja heräämme kumpikin kukkumaan käen kanssa (sekin on jo palannut takaisin metsään!) viiden aikoihin. Pyörimme molemmat hereillä mutta kuitenkin väsyneinä, kunnes nukahdamme vielä hetkeksi ennen kellon soittoa. Makuuhuoneessamme on pimennysverhot joiden reunat puoliso teippasi seinään kiinni. Eli heräämisen syynä ei ole valo, vaan jokin mystisempi sisäinen asia.

Mutta nyt kun mennään jo kovaa vauhtia kohti kesää, alkaa minunkin temppelini virkoamaan valon aiheuttamasta järkytyksestä. Pääsiäinen oli niin voimia antava ja henkisesti virkistävä, että kaikki ikkunat ovat nyt auki valolle ja kesälle. Vaikka kevät onkin ihana, niin kyllä kesä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa.

Kävin vastikään haastattelemassa erästä ysikymppistä uskomattoman nuorekasta ja kaikin puolin hyväkuntoista rouvashenkilöä. Emme olleet aiemmin tavanneet, mutta tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Haastattelu (ts. keskustelu) venyi ja venyi ja lähtiessäni halasimme ja lupasimme, että tämä ei jää tähän!

Häneltä sain lähtiessäni nuo kuvan villasukat, minulle ja kuopukselle. Häneltä sain myös ajateltavaa ja perspektiiviä elämään. Hän pohti muun muassa sitä, että elämään kuuluu vastoinkäymiset ja huolet. Ne pitää aikansa surra ja käsitellä, mutta sitten pitää opetella siirtämään ajatuksia niistä pois. Helppoa se ei aina ole, mutta kuluttavinta on jäädä huoliin kiinni. Ja huumori on hänen mukaansa avain ikuiseen nuorekkuuteen!

Huumoria siis jokaisen päivään, viikkoon, kevääseen! Nyt keitän kupillisen kahvia, käyn nauttimassa sen ilmaisessa ulkoilmakonsertissa (toivotaan harmoniaa) ja jatkan sitten töitä. 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *