”Jokaisessa perheessä pitäisi olla erityislapsi”
… sanoi eräs äiti kerran minulle. Hätkähdin vähän tätä kommenttia ja kysyin syytä, miksi hän toivoo niin. Hän vastasi, että silloin kaikki ymmärtäisivät, kuinka raskasta erityislapsen hoitaminen on ja kuinka paljon henkistä ja fyysistä ponnistelua se vaatii. Ymmärrän hyvin hänen ajatuksensa. Itse ajattelen kuitenkin niin, että jokaisella on elämässään omat ponnistelunsa. Toisilla ne ovat vakavat haasteet lapsensa kanssa, toisilla jokin muu asia. Se, että perheessä on erityislapsi, ei tietenkään sulje pois muita vastoinkäymisiä. Joillekin annetaan enemmän kannettavaa kuin toisille. Mutta kaikki saavat varmasti osansa.
Olen kuullut myös sanonnan, että jokaisessa perheessä pitäisi olla aina pieni lapsi. Lapsi tuo tullessaan pyyteettömän rakkauden ja luo koko kotiin erityisen tunnelman. Vauvan syntymän jälkeen asioiden tärkeysjärjestyksellä on tapana kirkastua ja korostua. Tämän lisäksi erityislapsi opettaa erilaisuuden hyväksymistä ja muistuttaa elämän epävarmuudesta – kuinka pienestä kaikki on kiinni.
Lapsi tuo tullessaan myös suuren vastuun ja työn. Mutta työ on sitä tärkeintä: pitää ihmislapsi elossa. Huh, huh sitä loputonta työnmäärää, jos olisi aina pieni lapsi hoidettavanaan, ajattelemme. Mutta tällä työllä voisikin olla oma siunauksensa. Kun kädet ovat täynnä tärkeää työtä, jää vähemmän aikaa turhille asioille, joilla voi olla tuhoisia seurauksia. (Lisäksi liika aika turhauttaa ja turhautumiselle on keksitty helppo väylä purkautua. Väitän, että osa someraivosta on turhautumisen aiheuttamaa.)
En tietenkään toivo kenellekään erityislasta – ja ennen kaikkea toivon jokaisen lapsen saavan syntyä terveenä ja ilman suurempia haasteita. Mutta olisi mahtava nähdä minkälainen maailma olisi, jos esimerkiksi kaikilla päättäjillä olisi erityislapsi.
Inhimillisyys päätösten teossa lisääntyisi ainakin, se on varmaa. Tuskin olisi aikanaan säädetty häpeällistä hankintalakia, johon sisällytettiin kaikki sosiaalipalvelut, mukaan lukien vammaispalvelujen kilpailutus. Omaishoitajat saisivat heille kuuluvan arvostuksensa ja heidän palkkansa vähintäänkin tuplaantuisi. Vanhempien ei tarvitsisi taistella lapselleen kuuluvista tuista ja kuntoutuksista. Vammaiset saisivat ansiotyöstään heille kuuluvan palkan. Kouluopetukseen sisällytettäisiin tunteja erilaisuuden kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Ja niin edelleen.
Se olisi hienoa nähdä.