Kiire on out, kohtuullisuus ja tasapaino in
Kiireetön ja tasapainoinen arki. Siinä kaksi asiaa, jotka toteutuessaan tekevät minusta, niin kuin varmasti monesta muustakin kansalaisesta tyytyväisen.
Lapsiperheen elämässä kiireeltä ei voi tietenkään täysin välttyä. Tarkoitankin tässä sellaista itse aiheutettua kiirettä, johon voin vaikuttaa. Kuten vaikkapa työntekoa.
Kuten olen kertonut, en halua omistautua yhdelle asialle, vaan kaiken pitäisi olla tasapainossa keskenään. Jos elämäni pyörii pelkästään kuopuksen asioissa (kuten kävi tutkimujaksolla) – ahdistun. Tai jos olen ottanut liikaa töitä, enkä oikein ehdi muuta tekemään – ahdistun.
Minä haluan kuunnella tiptappia ja leipoa lasten kanssa samalla pipareita. Haluan somistaa ajan kanssa kotiani joulua varten glögilasi kädessä. Haluan lähteä lasteni kanssa metsään havunhakureissulle ja jäädä määräämättömäksi ajaksi seurailemaan jäniksen jälkiä hangessa. Minä haluan tehdä työni rauhassa niin, että niitä eteenpäin lähettäessäni tunnen antaneeni kaiken osaamiseni kiireessä kyhäämisen sijaan.
Haluan tuntea tasapainoa lasten, kodin, harrastusten ja työn välillä. Silloin tunnen olevani onnellisimmillani. Haluan yrittää elää tämän ainutkertaisen ja lyhyen elämäni mahdollisimman rehellisesti siten, jossa minä itse, mutta myös koko perheeni on mahdollisimman tyytyväinen.
Koska kaikkea ei voi saada, joudun aika ajoin punnitsemaan, mistä vähentää ja mihin antaa enemmän aikaa. Jos teen vähemmän töitä, saan vähemmän rahaa, mutta enemmän aikaa itselleni ja perheelleni. Haluaisin tietenkin sekä rahan että ajan, mutta koska kaikkea ei voi saada, olen valmis tinkimään enemmin rahasta kuin ajasta.
Tykkään hirveästi työstäni. Mutta en halua elää jatkuvassa kiireessä ja syyllisyydentunnossa siitä, että minulla ei ole tarpeeksi läsnä olevaa aikaa lapsilleni. Siksi haluan pitää työtilanteeni maltillisena. Tämäkin tilanne on väliaikainen ja muuttunee siinä vaiheessa, kun lapset kasvavat. Sitten teen töitä kellon ympäri, jos haluan. (Tiedän, että on paljon erilaisia tilanteita, joissa ei voi itse vaikuttaa työn määrään, tai taloudellisessa tilanteessa ei ole jouston varaa.)
Vähän aiheen vierestä, mutta olen vasta tässä iässä ymmärtänyt päiväunien ihanuuden. Mitä olenkaan missanut vuosikaudet! Niinä päivinä, kun vietämme kuopuksen kanssa vapaapäiviä, käperrymme yhdessä ison ja lämpimän huovan alle päiväunille. Joskus saamme myös isosiskon mukaan unille. Kuopuksen nukahdettua minulla on noin tunti omaa aikaa. Silloin olen valinnan edessä: teenkö töitä, kirjoitanko vaikkapa tätä blogia, laitanko pyykit narulle ja seuraavat pyörimään vai jäänkö vain paikalleni ja annan itselleni luvan vaipua uneen? Useimmiten valitsen viimeisen, ellen sitten tunne oloani todella pirteäksi, mikä on kohdallani harvinaista nyt kaamosaikana.
Tällä halusin kertoa sen, että toisin kun monesti saattaisi tuntua, mitään ei menetä, vaikka valitseekin välillä (varsinkin näin pimeään aikaan!) levon ahertamisen sijaan. Päinvastoin. Päiväunilta herätessä tuntuu kuin päivä alkaisi uudestaan ja energiaa on taas aivan eri tavalla.
Yhteenvetona tähän hajanaiseen ajatusten virtaan vanha viisaus: kohtuus kaikessa. Sen voisi ripustaa huoneentauluksi monen kodin seinälle.