Lapsellani on hame!

Tyttöni on ollut pitkään housutyyppi. Mekkoja hän käytti kyllä vauva-aikana, mutta liikkumaan lähtiessään jätimme mekot ja hameet suosiolla kaappiin. Monta ostettua ja saatua mekkoa jäi käyttämättömänä henkariin roikkumaan. Housuilla kun on niin paljon helpompi edetä (niin uramaailmassa kuin ihan lattiallakin), eivätkä helmat ole tiellä ja esteenä.

Ryömimisvaiheen jälkeen tuli pitkä konttausvaihe, ja helmat olivat silloin ehdoton nounou. Juhliin tietenkin puimme rimpsuhelmat, mutta ne riisuttiin äkkiä juhlien jälkeen. Konttausvaiheen jälkeen tuli konttauskävelyvaihe, jossa nelivedolla eteneminen oli vielä kävelyä mieluisampaa. Tämä vaihtui sitten pikkuhiljaa kävelykonttausvaiheeksi, ja nykyisin voidaan puhua jo puhtaasti kävelemisestä.

Huomasin muutama päivä sitten lapselleni vaatteita ostaessani, että vanhasta tottumuksesta olen taas valikoimassa hänelle housuja. Niinpä kiersin muutaman kaupan ja ostin hänelle ihanimman tyllihameen, minkä valikoimista löysin.

Tyttöni ei paljon uudesta hameesta hötkyillyt. Näpräili hieman paljetteja ja todettuaan, ettei saanut niitä hameesta irrotettua, pyörähti peilin edessä ja jatkoi kuulina meininkejään.

Mutta olisittepa kuulleet sen ihastelukuoron, jonka sisaruksensa ja me vanhemmat päästimme ilmoille! Sitä piti hänenkin jo vähän ihmetellä.

Ps. Luulisi olevan helppoa näpsäistä pari kuvaa liikkuvasta hameesta, mutta totuus on se, että jouduin kahteen otteeseen kuvata yhteensä noin parikymmentä kuvaa, jotta sain kaikinpuolin kelvolliset otokset.