Miksi jotkut katkeroituvat, toiset eivät?

Tapasin vuosia sitten erityislapsen äidin, jonka arki oli hyvin raskasta. Lapsella oli monenlaista vaivaa ja sairauksia, jotka kuormittivat heidän elämäänsä. Syvemmin keskusteltuamme tein havainnon, että kaikesta vastustuksesta ja haasteista huolimatta äiti ei vaikuttanut ollenkaan katkeralta.

En ole kokenut katkeruutta, enkä siksi ehkä ymmärrä sitä täysin. Koen, että minulla ei ole ollut (eikä toivottavasti tulevaisuudessakaan ole) aihetta katkeruuteen. Arkemme on helppoa verrattuna mainitsemani äidin arkeen, vaikka omat haasteensa erityisemme siihen tuo.

Tiedän, että ihminen voi olla katkera toiselle ihmiselle kärsittyään vääryyttä ja kaltoin kohtelua. Mutta katkeruus siitä, että erityinen lapsi kuormittaa elämää – keneen tai mihin se kohdistuu? Onko ihminen silloin katkera elämälle? Jumalalle? Vai muille ihmisille, joiden elämässä ei ole näkyviä vastoinkäymisiä? En usko kenenkään voivan olla katkera lapselle, joka on syytön erityisyyteensä.

Vai onko katkeruus käsittelemättömien pettymysten, surun ja vastoinkäymisten aiheuttama sisäänpäin kääntynyt olotila, joka ei kohdistu keneenkään tai mihinkään, mutta heijastuu muihin ihmisiin? Kumpuaako katkeruus kokemuksesta, että ei ole itse voinut vaikuttaa elämäänsä?

Katkeruus on tunne – se ei siis ole väärin. Mutta miksi jotkut välttyvät siltä koettuaan elämässä raskaita asioita, ja toiset taas eivät? Tähän löytyy varmasti selityksiä erilaisista elämänhistorioista ja temperamenteista lapsuudessa opittuihin keinoihin selvitä vastoinkäymisistä.

Joitakin yhteisiä tekijöitä mielestäni kuitenkin on, jotka saattavat estää ihmistä katkeroitumasta:

– Tunne siitä, että ei ole elämän aallokoissa yksin, vaan läheiset ovat tukena. (Minulle on jäänyt mieleeni äitini sanat, kun puolisoni kanssa tulimme taas ahdistuneina sairaalasta: ette ole asian kanssa yksin, käydään yhdessä tämä läpi ja selvitään!).

– Tilanteen hyväksyminen ja luottamus siihen, että mitään ei tapahdu ilman tarkoitusta.

– Ymmärrys siitä, että jokaisella on omat taakkansa. En ole ainut jonka elämässä on vaikeita asioita.

– Positiivisuus ja toivo. Elämällä on vielä paljon hyvää annettavanaan ja vastoinkäymisistä kyllä selviää.

– Huomion kiinnittäminen ympärillään olevaan hyvään.

 

Olisi todella mielenkiintoista kuulla teiltä lukijoilta omakohtaisia ajatuksia katkeruudesta, vaikka aihe on henkilökohtainen, eikä siitä ole ehkä helppoa kertoa.