Päiväkotipäivitys

Ajattelin kertoa vähän kuopuksen päiväkodin aloittamisesta, koska kirjoitin tänne aiemmin siihen liittyvistä huolista ja ajatuksista. Jos tästä olisi vaikka jonkinlaista vertaistukea samassa tilanteessa oleville (ja yhtä paljon asiasta stressaaville). Täältä voit lukea, mitä olen aiemmin aiheesta kirjoittanut:

http://www.lily.fi/blogit/kaikesta-kylla-selviaa/kuntouttava-paivahoito-totta-vai-sananhelinaa?viewpoint=766#comment-1113019

Tuosta kirjoituksesta meni vielä jonkun aikaa, ennen kuin sain laitettua pisteen jahkaamiselleni ja asian oikeasti vireille. Sairaalastahan kuopukselle on suositeltu kuntouttavaa päivähoitoa jo hänen ollessaan kaksi vuotta, mutta halusin pitää hänet kolmivuotiaaksi kotihoidossa. Jos hänellä ei olisi muita sisaruksia, olisin luultavasti vienyt hoitoon jo vähän aiemmin.

Valitsin päiväkodin kuulopuheiden ja vaistojeni perusteella. Hyvät uudehkot tilat vaikuttivat myös asiaan. Menin kuopuksen kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä päiväkotiin tutustumaan. Päiväkodin johtaja vaikutti todella mukavalta ja empaattiselta ihmiseltä. Myös koko ilmapiiri siellä tuntui raikkaalta ja hyvältä. Myöntävän päätöksen saatuamme aloittelimme pikkuhiljaa tutustumiskäynneillä. Olin ensin useamman kerran mukana päiväkodissa, ennen kuin jätin hänet sinne yksin. Kuopuksella ja hänestä vastuussa olevalla aikuisella näytti sujuvan hyvin heti alusta alkaen, eikä hän lähtöni hetkellä ollut millänsäkään. Päivän aikana hän oli kuitenkin pari kertaa itkenyt minua, mutta hoitaja oli saanut hänet nopeasti rauhoittumaan.

Minulle päiväkodin aloittaminen on ollut tunteellinen projekti ja se on tuntunut luopumiselta. Vaikka kuopus aloittaakin päiväkodin todella keveästi ja osa-aikaisena, hänen jättäminen uuteen paikkaan ja hänen haasteidensa ja tietojensa jakaminen ulkopuolisille ihmisille on tuntunut ahdistavalta. Pari kertaa olen itkenyt silmät päästäni. Toinen kerta oli ensimmäisen tutustumiskäynnin jälkeen muistellessani näkyä, joka jäi mieleeni katsoessani kuopusta muiden lasten joukossa. Samanmittaisena mutta kuitenkin erilaisena, sivusta ihmetellen seuraamassa ikätoveriensa touhuja.

Tätä kirjoittaessani ympärilläni kuuluu vain ilmanvaihtokoneen vaimea humina. Tätä hiljaisuutta olen kaivannut! Tiedän, että kuopuksestani huolehditaan hyvin siellä, vaikka minua vähän meinaakin vielä stressata ja säälittää. Ajan kanssa pystyn varmasti päästämään näistäkin tunteista irti ja nauttia täysillä omasta ajasta. Aikomukseni on tehdä töitä sen ajan, kun hän on päiväkodissa. Tuntuu luksukselta saada keskeytymätöntä kirjoitusaikaa keskellä päivää! Todennäköisesti se tulee näkymään myös täällä blogissa.

Mutta jos joskus tuntuu siltä, että tekee mieli töiden sijaan lukea hyvä lehti tai suunnata juoksupolulle, teen niin. Koska olen sen ansainnut.